Uskon ja hyvien tekojen suhde

lauantai, 30 joulukuu 2006 @ 11:16
Kirjoittaja: pselkee

Luterilainen kirkko opettaa, että uskova pelastuu yksin armosta.

Mutta kirkon tunnustus opettaa myös, että “uskon täytyy tuottaa hyviä hedelmiä ja että sen pitää tehdä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja”. Miten tämä tulee ymmärtää? Kuinka luterilaiset tunnustuskirjat asiasta opettavat? Käsittelen asiaa Augsburgin tunnustuksen VI uskonkohdan perustalta.

Mikäli asia käsitetään väärin, paljon on menetetty. Liikaa. Kun taas oikein ymmärtämällä syntinen ihminen löytää levon armossa.

Pauli Selkee
seurakuntapastori

Vammala 5. 12. 2006
SLEY:n luentosarja Augsburgin tunnustuksesta (hiukan muokattu)

Augsburgin tunnustus uskonkohta VI Uudesta kuuliaisuudesta

Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon täytyy tuottaa hyviä hedelmiä ja että sen pitää tehdä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja, sen tähden että se on Jumalan tahto, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. Sillä syntien anteeksiantamus ja vanhurskauttaminen otetaan vastaan uskolla, niin kuin Kristuksen sanakin vakuuttaa: Kun olette tehneet tämän kaiken, sanokaa: Me olemme vain ansiottomia palvelijoita. Samoin opettavat myös kirkon vanhat opettajat. Ambprosius sanoo näet: Jumala on määrännyt, että se, joka uskoo Kristukseen, pelastuu ilman tekoja, yksin uskosta, saaden ilmaiseksi syntien anteeksiantamuksen. (CA VI)

  1. Johdanto

Olemme herkän teeman äärellä. Useat ovat joutuneet ahdistuksiin, kun ovat saaneet väärää opetusta tästä aihepiiristä. Monet ovat kokeneet helpotuksen, kun ovat saaneet oikeaa opetusta. Augsburgin tunnustuksen VI artikla käsittelee siis uskon ja hyvien tekojen suhdetta.

Tunnustus on looginen kokonaisuus, joten sen viisi edeltävää artiklaa tarjoavat taustan nyt käsiteltävälle kohdalle: Jumalasta, perisynnistä, Jumalan pojasta, vanhurskauttamisesta ja kirkollisesta virasta. Uusi kuuliaisuus määritellään VI artiklassa uskon hyviksi hedelmiksi ja hyviksi Jumalan käskemiksi teoiksi. Jo tässä vaiheessa on tärkeää havaita, että kelvollisuutta Jumalan edessä eli vanhurskauttamista käsittelevä uskonkohta IV on oltava henkilön kohdalla aktivoitu, ennen kuin hänessä voi ilmetä hyvää hedelmää. Siis ensin pelastus, sitten hyvät teot.

  1. Vaihtoehdot

Mitä vaihtoehtoja on käsittää uskonelämässä uskon ja hyvien tekojen suhde? Mikä merkitys kummallekin annetaan, mihin paikkaan ne kuuluvat uskonkokonaisuudessa?

A) Ihminen pelastuu kun hän elää moraalisesti ja eettisesti kunnollisesti. Tämän vaihtoehdon mukaan ihminen kelpaa Jumalalle, jos tekee riittävästi hyviä tekoja. B) Ihminen pelastuu sekä uskon että hyvien tekojen yhteisvaikutuksella. C) Ihminen pelastuu, kun Jumalan vaikuttaa hänessä turvautumisen eli uskon Kristukseen. Ihminen ei tee hyviä tekoja pelastuakseen, vaan jo pelastettuna lähimmäisen hyväksi.

Jokaisen on välttämätöntä osata erottaa näistä oikea vaihtoehto. A) Sen mukaan ihminen kelpaa Jumalalle, jos tekee riittävästi hyviä tekoja. Ensimmäinen virhe on, ettei uskoa tarvita tai sitä ei käsitetä oikein. Toinen virhe on, ettei hyviä tekoja Jumalan edessä myöskään käsitetä oikein, sillä niiden avulla pyritään ansaitsemaan pelastus. B) Tämän vaihtoehdon mukaan pelastus on uskon lisäksi riippuvainen hyvistä teoista, niitä tehdään jotta Jumala hyväksyisi. Ensimmäinen virhe on, että pelastavan uskon määritelmä on liian laaja ja siksi väärä. Toinen virhe on, että teot asettuvat väärään kohtaan uskonelämässä. C) Tämän mukaan Jumalan synnyttää ihmisessä turvautumisen Kristukseen. Usko kohdistuu Kristuksen armoon. Teoillaan hän ei yritä vaikuttaa pelastumiseensa, koska hänet on jo hyväksytty. Hän tekee suhteessa lähimmäiseen hyviä tekoja. Tämä on ainoa oikea vaihtoehto.

  1. Oikea opetus

Mitä oikein tarkoittaa tunnustuksen opetus, että ”uskon täytyy tuottaa hyvää hedelmiä ja sen pitää tehdä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja”. Arka kristitty saattaa huolestua noista ”täytyy” ja ”pitää” sanoista, onhan hän tottunut luottamaan pelastuksen asiassa vain Jumalan armoon, ei itseensä. Mitä hyvät teot siis ovat luonteeltaan?

Tässä ”täytyminen” on luonteeltaan samankaltaista välttämättömyyttä kuin, että hyvä puu tekee hyviä hedelmiä. Siinä on kysymys ”luonnonomaisesta” tavasta. Puu tekee hedelmiä spontaanisti ja pakotta. Samalla tavalla kuin kaksi kertaa kaksi vain on neljä. Vapaasti ja pakottamatta. Tällä tavalla usko ja hyvät teot kuuluvat yhteen. Kristittyä uutena ihmisenä ei tarvitse käskeä tekemään hyvää, vaan hän tekee sitä vapaudesta käsin. ”Täytyminen” ei siis ole perustavasti pakkoa, joka syntyy käskystä ja eettisestä velvollisuudesta tehdä hyvää.

Kun syntinen ihminen kääntyy uskossa Kristuksen puoleen, hänet asetetaan elävän viinipuun yhteyteen. Kristus on viinipuun runko. Hän on kristityn vanhurskaus ja pyhitys. Tämä runko vaikuttaa oksassa, kristityssä, hyviä hedelmiä. Kristuksen rakkaus sytyttää kristityssä rakkauden. Näin uskossa hän alkaa täyttää lain vaatimusta: elää oikeassa suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen.

Kristityssä on myös vanha ihminen, joka taistelee uutta ihmistä vastaan. Siinä määrin kuin pelastettu on vanha ihminen, hänelle kuuluu myös käsky rakastaa. Tämä merkitsee, että hän alkaa harjoitella pyyteettömästi näkemään, mitä lähimmäinen tarvitsee.

Tunnustuskirjojen myöhemmissä osissa käsitellään myös uskon ja hyvien tekojen suhdetta. Asiasta tuli kiistaa, jolloin esitettiin kaksi teesiä.

  1. Hyvät teot ovat välttämättömiä pelastukseen. 2) Hyvät teot ovat pelastumisen kannalta vahingollisia.

Kun asiaa pohdittiin päädyttiin seuraavaan tulokseen. Ensimmäinen teesi on vääräoppinen, koska pelastus on yksin Jumalan armon varassa, teoillamme emme siihen vaikuta. Itse asiassa hyvät teot ovat syntiä, jos niillä yritetään saavuttaa pelastus. Toinen on myös vääräoppinen, koska uskonelämään kuuluvat hyvät teot (hyvä hedelmä, kymmenen käskyä). Seuraava teesi hyväksyttiin: Hyvät teot ovat välttämättömiä (Ks. edellä välttämättömyyden luonteesta.) Havainnollinen on myös se erottelu, joka Tunnustuskirjoissa tehtiin. Tarkoitus oli varjella pelastumisen uskonkohta puhtaana. Siksi Jumalalle hyväksytyksi tulemisen uskonkohdasta erotettiin se mikä on ennen sitä ja mikä sen jälkeen, jottei siihen sotkettaisi ja sekoitettaisi sitä mikä ei siihen kuulu.

katumus - vanhurskautus uskosta – hyvät teot

Kun kristitty pohtii omaa pelastumistaan hän kiittää yksinomaan Kristuksen armoa, eikä katso katumukseensa tai hyviin tekoihinsa.

  1. Kaksi virhettä

Teologiassa puhutaan legalismista ja antinomismista, joista molemmat ovat virheellisiä näkemyksiä. Ensimmäinen eli lakihenkisyys tekee kristityn pelastuksen tai pyhityksen riippuvaiseksi hänen sielunsa voimainponnistuksista, eikä armosta. Jälkimmäinen eli lain hylkääminen avaa ovet lihalliselle halujen tyydyttämiselle. Se torjuu kymmenen käskyä etiikan perustana.

  1. Lopuksi

Kuudennen uskonkohdan opetusta on nyt tutkittu monesta toistoakin sisältävästä näkökulmasta. On loppulauseen aika. Jokainen kristitty, itsensä kurjaksi kokevakin, on osallinen Pyhästä Hengestä 1. Kor. 12:3, joka vaikuttaa hänessä uutta kuuliaisuutta.

Vakuuttuneena Jumalan armosta sydämemme täyttyy kiitollisuudella Jumalaa kohtaa, mikä edelleen saa meissä aikaan halun elää sellaista elämää, joka on Hänelle mieluista. Samassa suhteessa kuin meidän uskomme vahvistuu ja lisääntyy, elämän pyhyyskin kasvaa. (Koehler)

Meidän ei tarvitse olla toivottomia, vaikka löydämme itsestämme epäuskoa ja pahuutta. Jumala lupaa, että hän jatkaa meissä aloittamaansa työtä. (Katekismus)

  1. Kirjallisuus

Augsburgin tunnustus 1980 STKSJ 118. Helsinki.

Gassmann, Gunter & Hendrix, Scott 2005 Johdatus luterilaiseen tunnustukseen. Kirjapaja Oy. Helsinki.

Katekismus 2001 Suomen evankelisluterilaisen kirkon kristinoppi. Hyväksytty kirkolliskokouksessa vuonna 1999. Kirkkopalvelut. Suomen kirkon sisälähetysseura. Pieksämäki.

Koehler, Edward W. A. 2004 Katekismusselitys. Suomen Luther-säätiö. Lutheran Heritage Foundation.

Mannermaa, Tuomo 1981 Puun ”täytyy” kantaa hedelmää. Luterilainen usko tänään. Augsburgin tunnustuksen selityksiä. Toim. Simo Kiviranta. SLEY-kirjat. Vaasa.

Tunnustuskirjat 1998 Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. SLEY. Jyväskylä.

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on sunnuntai, 31 joulukuu 2006 @ 12:00
Pauli kijoittaa tässä varsin selkeesti ja oikein vanhurskauttamisesta, uskosta ja hyvistä teoista.

Kirjoittaja: IHS on tiistai, 02 tammikuu 2007 @ 16:41
Luterilaisilta tuppaa vaan unohtua omavastuu:

»Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra. Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.»

Kirjoittaja: TV-- on torstai, 04 tammikuu 2007 @ 23:12
Miksi tällaisissa selittelyissä ei koskaan kerrota mitä tarkoittaa se, että Ihmisen Poika on Isänsä kirkkaudessa tullessaan maksava jokaiselle tämän tekojen mukaan (esim. Matt. 16:27)?

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on lauantai, 06 tammikuu 2007 @ 12:54
Kysyt aivan hyvän kysymyksen, ja mainitsemaasi asiaa käsitellään tosiaan aika harvoin luterilaisissa piireissä. “Ei koskaan” on kuitenkin liian voimakas ilmaus. Asia on kyllä tiedostettu ja otettu huomioon luterilaisissa selityksissä.

Tuot esiin mielestäsi ristiriitaisen kohdan Selkeen esittämään uskon ja tekojen suhteeseen: ts. laajennat näkökulmaa Raamatun kokonaissanomaan päin. Tämä on oikein. Jatkakaamme samaan suuntaan, ja laajentakaamme edelleen! Onko siis niin, että pelastus riippuukin viimeisellä tuomiolla ainoastaan teoista, koska siellähän ei puhuta mitään uskosta?

Ensiksikin: Raamattu omistaa i t s e pelastuksen uskolle tekojen vastakohtana: Paavali sanoi juutalaisten tulleen hylätyiksi koska he katsoivat pelastuvansa “ikäänkuin teoista”. Room 9:31.32: “… mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut. Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen”. Samoin hän useinkin esittää uskon ja teot vastakohtina: esim. Room 4:5: “Mutta joka ei töitä tee v a a n uskoo häneen joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uksonsa vanhurskaudeksi”. Samoin Daavin ylisti autuaaksi sitä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja. (Room4:6-7).

Eli kyse on Raamatun omasta väitteestä, ei luterilaisuuden väkinäisestä yrityksestä pumpata Raamattuun jotain jota siellä ei olisi. Nyt Raamattu on nähtävä kokonaisuutena, josta emme nyhdä mitään pois. O n _ l ö y d e t t ä v ä _ s e l i t y s _ joka nivoo kaiken yhteen kauniiksi kokonaisuudeksi. Samalla vaikeat kohdat on kyettävä myös selittämään sen osaksi. Tällainen kokonaisselitys on juuri se uskonvanhurskausoppi, josta Paavali puhuu. Viimeisen tuomion tapahtuminen näennäisesti tekojen perusteella voidaan selittää esim. niin, että oikeudenkäynniille ominaisesti (viimeinen tuomiohan on juuri oikeudenkäynti) siellä asiat t o d i s t e t a a n todisteilla: oikeat teot kyllä todistavat uskosta, ollen niiden välttämätön tuntomerkki. “Sillä” -sanaahan voidaan käyttää juuri todisteesta: “Ulkona on pakkasta, sillä mittari näyttää juuri noin”. Mittari ei silti aiheuta pakkasta, vaan pakkanen aiheuttaa mittarin lukemnan. Samoin voidaan selittää, että vaikka Jeesus sanoo: “…sillä minun oli näkä, ja te annoitte minulle juoda… jne”, nämä teot ovat kuin tuo mittarilukema, joka osoitti ulkona olevan lämpötilan. Samoin teot osoittavat uskon, sydämen ´"lämpötilan". Pohjimmaisena perusteena siis viimeiselläkin tuomiolla voidaan näin selittää olevan uskon tai epäuskon, jotka kyseisiä tekoja tuottivat.

Kirjoittaja: TV-- on lauantai, 06 tammikuu 2007 @ 22:43
Sakari Meinilä: “oikeat teot kyllä todistavat uskosta, ollen niiden välttämätön tuntomerkki.”
– Mutta entäs sitten ne, jotka eivät ole tehneet hyviä töitä vaikka uskovatkin (Room. 4:5)?

Sakari Meinilä: “O n _ l ö y d e t t ä v ä _ s e l i t y s _ joka nivoo kaiken yhteen kauniiksi kokonaisuudeksi.”
– Ongelmia aiheutuu juuri siitä, että yritetään järjestää uskonoppi siistiksi systemaattiseksi esitykseksi, vaikka Raamatussa sellaista systemaattista oppia ei anneta (tai ei ainakaan esitetä asioita niin). Tästä seuraa sitten mm. sellaista, että Jeesuksen sanojen selitellään vain näennäisesti tarkoittavan sitä mitä ne ilmi selvästi tarkoittavat. (Vrt. Sakari Meinilä: “Viimeisen tuomion tapahtuminen näennäisesti tekojen perusteella voidaan selittää esim. niin, että …”)

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on sunnuntai, 07 tammikuu 2007 @ 18:33
Ennenkuin vastaan tarkemmin, voitko selittää mitä varsinaisesti pahaa näet sellaisessa Raamattunäkemyjksessä joka hyväksyy koko Raamatun, verrattuna sellaiseen, joka hyväksyy vain osan? Sanasi näet voidaan nähdä viittaavan tällasieen.

Kirjoittaja: TV-- on sunnuntai, 07 tammikuu 2007 @ 22:09
SM:
“mitä varsinaisesti pahaa näet sellaisessa Raamattunäkemyksessä joka hyväksyy koko Raamatun …?”
En kai mitään. Ongelmia syntyy sitten kun halutaan luoda systemaattinen uskonoppi ja hylätään Raamatusta sellaiset kohdat, jotka eivät oikein sovi siihen oppiin.

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on tiistai, 09 tammikuu 2007 @ 18:52

No niin. Tulin luvanneeksi vastata tarkemmin TV:lle. Yksi tarkennus: en katso että Raamattua kaikissa asioissa voi esittää yhden järkeenkäyvän kokonaisuuden puitteissa. Mielessäni on tällöin lähinnä Jumalan yleisen ja erityisen armon suhteeseen, hienosti puhuen “gratia universalis” ja “sola gratia” -opit eivät palaudu inhimillisen järjen alueella (ainakaan tämän elämän aikana) yhden johdonmukaisen rakennelman puitteisiin. Tämän myöntää myös Tunnustuskirjat sanoessaan eräässä kodin: “emmehän pääse johdonmukaiseen käsitykseen.”. Tämän ei kuitenkaan saa johtaa näkemykseen, että Raamattu olisi hämärä. Tämä koskee erityisesti uskon ja tekojen, lain ja evankeliumin suhdetta. Kirjoitit:

Sakari Meinilä: “oikeat teot kyllä todistavat uskosta, ollen niiden välttämätön tuntomerkki.”
– Mutta entäs sitten ne, jotka eivät ole tehneet hyviä töitä vaikka uskovatkin (Room. 4:5)?

Vastaus: Kohta puhuu eri asiasta. Ihminen voi pelastua ilman tekoja vaikka tekeekin tekoja! Näin kaikkikin ihmiset, jotka pelastuvat, pelastuvat. Ilmaus on välttämätön, koska pelastusta ei lueta hyvien tekojen ansioksi siloinkaan kuin niitä ilmenee. Tarkoitetaan siis, että pelastuksen vastaanottaa yksin usko, vaikka teot ovatkin olemassa. Vähän ontuva vertaus: Vaikka autossa on sekä moottori että ratti, vain moottori vie autoa eteenpäin.

Kirjoitit:

Sakari Meinilä: “O n _ l ö y d e t t ä v ä _ s e l i t y s _ joka nivoo kaiken yhteen kauniiksi kokonaisuudeksi.”
– Ongelmia aiheutuu juuri siitä, että yritetään järjestää uskonoppi siistiksi systemaattiseksi esitykseksi, vaikka Raamatussa sellaista systemaattista oppia ei anneta (tai ei ainakaan esitetä asioita niin). Tästä seuraa sitten mm. sellaista, että Jeesuksen sanojen selitellään vain näennäisesti tarkoittavan sitä mitä ne ilmi selvästi tarkoittavat. (Vrt. Sakari Meinilä: “Viimeisen tuomion tapahtuminen näennäisesti tekojen perusteella voidaan selittää esim. niin, että …”).

Tarkoitin, että Jeesuksen sanat on, kuten yleensäkin, luettava Raamatulisessa yhteydessä. Tällöin Raamattua tulkitaan raamatulla, ei sen ulkopuoleisella apparaatilla. On katsottava mitä Raamattu sanoo pelastuksesta k a i k i s s a kohdissa. Vasta silloin olemme käsitelleet asiaa riittävän raamatullisesti. Vastakohtanahan olisi useinkin parjattu “pinsettiraamatullisuus”.

Tuomalla esiin Roomalaiskirjeen kohdat osoitin mielestäni, että pelastusta koskien t i e t y t _ t u l k i n n a t Jeesuksen sanoista johtavat ristiriitaan muun Raamatun kanssa. Tämä ei tarkoita, että ne sanat lopullisesti olisivat ristiriidassa. Koetan siis etsiä Jeesuksen esiintuotujen sanojen m a h d o l l i s t a m a a , en mahdotonta tulkintaa.
“Näennäisellä” ristiriidalla tarkoitan siis vain raamatuntulkintaa, joka ei näin etsi kysymyksiinvastauksia monesta raamatunkohdasta, vaan vain yhdestä - joka siis juuri käsittelee ao. asiaa

Kirjoittaja: TV-- on tiistai, 09 tammikuu 2007 @ 22:43
Kiitokset Sakari Meinilälle kärsivällisistä vastauksista!

Lisää kommentteja:

Sakari Meinilä: “oikeat teot kyllä todistavat uskosta, ollen niiden välttämätön tuntomerkki.”
TV: “Mutta entäs sitten ne, jotka eivät ole tehneet hyviä töitä vaikka uskovatkin (Room. 4:5)?”
Sakari Meinilä: “Vastaus: Kohta puhuu eri asiasta. Ihminen voi pelastua ilman tekoja vaikka tekeekin tekoja!”

Mutta Paavali puhuu nimen omaan sellaisesta uskovasta, joka EI TEE TEKOJA (to de me ergazomeno pisteuonti), ei sellaisesta uskovasta, jonka tekemiä tekoja ei lueta vanhurskaudeksi.

Sakari Meinilä: “Vähän ontuva vertaus: Vaikka autossa on sekä moottori että ratti, vain moottori vie autoa eteenpäin.”

Eikös se tohtori Lutherkin sanonut jotakin sen tapaista, että jos hyvät teot (tai nuhteeton elämä) puuttuu, niin uskokin kuolee. Eli jos ratti puuttuu, niin metsään menee, vaikka olisi kuinka hyvä moottori?

Sakari Meinilä: “Tarkoitin, että Jeesuksen sanat on, kuten yleensäkin, luettava Raamatulisessa yhteydessä. Tällöin Raamattua tulkitaan raamatulla, ei sen ulkopuoleisella apparaatilla. On katsottava mitä Raamattu sanoo pelastuksesta k a i k i s s a kohdissa. Vasta silloin olemme käsitelleet asiaa riittävän raamatullisesti. Vastakohtanahan olisi useinkin parjattu “pinsettiraamatullisuus”. Tuomalla esiin Roomalaiskirjeen kohdat osoitin mielestäni, että pelastusta koskien t i e t y t _ t u l k i n n a t Jeesuksen sanoista johtavat ristiriitaan muun Raamatun kanssa.”

Meikäläisen mielestä ei ole ihan tasapuolista, jos otetaan lähtökohdaksi joku yksittäinen Paavalin virke, ja pyritään sitten vääntämään kaikista muista Raamatun kohdista sen kanssa yhteensopivat tulkinnat.

Henkilökohtaisesti uskon, että jos täältä joku kurja pelastuu, niin se tapahtuu kyllä sitten silkasta armosta. Mutta sellainen mielikuva minulle on Raamatun lukemisesta jäänyt, että tekstimassan pituudessa mitattuna selvästi suurin osa Uuden testamentin kirjoituksista edustaa näkemystä “sitä ihminen niittää, mitä kylvää” ja “kullekin maksetaan tekojensa mukaan”. Ja minun mielestäni nämä kohdat (varsinkin Jeesuksen sanat) ansaitsevat paremman kohtelun kuin maton alle lakaisun.

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on keskiviikko, 10 tammikuu 2007 @ 18:09
Kirjoitit: Lisää kommentteja:(…) Mutta Paavali puhuu nimen omaan sellaisesta uskovasta, joka EI TEE TEKOJA (to de me ergazomeno pisteuonti), ei sellaisesta uskovasta, jonka tekemiä tekoja ei lueta vanhurskaudeksi. — Vastaus:Paavali puhuu Aabrahamin uskosta. Aabrahamin usko ilmenee teoissa (poikansa uhraamisesta tai sen yrityksestä) joten Paavali puhuu nimenomaan tekoja tekevästä uskosta. Juuri tähän viittaa myös Jaakobin kirje joka enemmän kiinnittää huomiota Aabrahamin tekojatekevään puoleen. Varmaa siis on, että Paavali puhuu uskosta sellaisessa uskovassa joka tekee jotain, vieläpä hyviä uskon tekoja, ulkonaisia, joita usko vaikuttaa. Juuri tässä tilanteessa Aabraham tulee vanhurskaaksi ilman tekoja, jolloin “hänen uskonsa luetaan vanhurskaudeksi”. — Kirjoitit:
Sakari Meinilä: “Vähän ontuva vertaus: Vaikka autossa on sekä moottori että ratti, vain moottori vie autoa eteenpäin.”

Eikös se tohtori Lutherkin sanonut jotakin sen tapaista, että jos hyvät teot (tai nuhteeton elämä) puuttuu, niin uskokin kuolee. Eli jos ratti puuttuu, niin metsään menee, vaikka olisi kuinka hyvä moottori?

Vastaus: Luther tarkoittaa, että usko on jo tätä e n n e n kuollutta. Kuollut usko ei voi tehdä tekoja kuten ei kuollut ihminenkään. Ensin on elävä usko, teot seuraavat tätä elävää uskoa. Ei siis niin, että teot tekisivät uskosta elävän.


Kirjoitit:

Sakari Meinilä: “Tarkoitin, että Jeesuksen sanat on, kuten yleensäkin, luettava Raamatulisessa yhteydessä. Tällöin Raamattua tulkitaan raamatulla, ei sen ulkopuoleisella apparaatilla. On katsottava mitä Raamattu sanoo pelastuksesta k a i k i s s a kohdissa. Vasta silloin olemme käsitelleet asiaa riittävän raamatullisesti. Vastakohtanahan olisi useinkin parjattu “pinsettiraamatullisuus”. Tuomalla esiin Roomalaiskirjeen kohdat osoitin mielestäni, että pelastusta koskien t i e t y t _ t u l k i n n a t Jeesuksen sanoista johtavat ristiriitaan muun Raamatun kanssa.”

Meikäläisen mielestä ei ole ihan tasapuolista, jos otetaan lähtökohdaksi joku yksittäinen Paavalin virke, ja pyritään sitten vääntämään kaikista muista Raamatun kohdista sen kanssa yhteensopivat tulkinnat.

Henkilökohtaisesti uskon, että jos täältä joku kurja pelastuu, niin se tapahtuu kyllä sitten silkasta armosta. Mutta sellainen mielikuva minulle on Raamatun lukemisesta jäänyt, että tekstimassan pituudessa mitattuna selvästi suurin osa Uuden testamentin kirjoituksista edustaa näkemystä “sitä ihminen niittää, mitä kylvää” ja “kullekin maksetaan tekojensa mukaan”. Ja minun mielestäni nämä kohdat (varsinkin Jeesuksen sanat) ansaitsevat paremman kohtelun kuin maton alle lakaisun.

Vastaus: Keksustelu lähti liikkeelle yhdestä virkkeestä tai parista, mutta on niitä tietysti kaikkiaan nenemmän. Koetan tässä välttää liian pitkiä vastauksia.

Armo tavallaan lakaiseekin lain maton alle. Ilman tätä olisimme toivottomassa tilanteessa. Raamatussa on monenlaisia lausumia tekoja ja palkintoa koskien eikä niitä voi niputtaa aivan yhteen nippuun tutkimatta. Laki nyt kuitenkin sanoo: “Tee se, niin saat elää”. Tässä onkin tietty ristiriita evankeliumiin nähden. Kuitenkin on seuraava yhteys: Jos ei olisi lakia, ei olisi myöskään rikkomusta. Jos ei rikkomusta, ei anteeksiantoakaan. Raamatussa onkin siis kaksi piiriä.

Sanoisin näin: Ensin törmäämme Raamatussa lakiin. Vakuutan etten ole “lakaissut tutkimatta maton alle” Jeesuksen äärimmäisen kovia vaatimuksia esim. Vuorisaarnassa. Pikemminkin ne lakaisivat minut maton alle. Jumalan kiitos, eri vaiheiden kautta löysin myös nuo Raamatussa alkujaan olevat armon sanat, Jeesuksen Kristuksen sijastani toimittaman laintäytön, ja sen viennin “vaihtopaikalle” eli Jeesuksen Kristuksen ristille.

Ei tämä ole valhetta, vaan Jumalan omaa sanaa, että meidät armahdetaan. Laki on tämän kaiken eräänlainen välttämätön musta taustaväri.

Kirjoittaja: TV-- on keskiviikko, 10 tammikuu 2007 @ 23:44
Paavali: “… uskovalle, joka ei tee tekoja …” (to de me ergazomeno pisteuonti)
Meinilä: “Paavali puhuu nimenomaan tekoja tekevästä uskosta.”

En kyllä pysty ihan sellaisenaan sulattamaan tätä Meinilän tulkintaa.

Meinilä: “Luther tarkoittaa, että usko on jo tätä e n n e n kuollutta. Kuollut usko ei voi tehdä tekoja kuten ei kuollut ihminenkään. Ensin on elävä usko, teot seuraavat tätä elävää uskoa. Ei siis niin, että teot tekisivät uskosta elävän.”

Miten elävä usko sitten Lutherin mukaan ylipäänsä voi kuolla, jos se kerran väistämättä tekee vain hyvää? Näännyttämällä itsensä hyvien tekojen tekemisessä?

TV: “suurin osa Uuden testamentin kirjoituksista edustaa näkemystä ‘sitä ihminen niittää, mitä kylvää’ ja ‘kullekin maksetaan tekojensa mukaan’.”
Meinilä: “Armo tavallaan lakaiseekin lain maton alle.”

Syökö koi siis myöskin taivaaseen kerätyt aarteet? (Vrt. esim. Matt. 6:19-20; Luuk. 12:33.)

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on torstai, 11 tammikuu 2007 @ 19:09
Kirjoitit:

Paavali: “… uskovalle, joka ei tee tekoja …” (to de me ergazomeno pisteuonti)
Meinilä: “Paavali puhuu nimenomaan tekoja tekevästä uskosta.”

En kyllä pysty ihan sellaisenaan sulattamaan tätä Meinilän tulkintaa.

V: Etkö ole ennen törmännyt tällaiseen kielenkäyttöön: “Minä nostan kiven ilman sinua” - vaikka toinen seisoo vieressäni, ja siis toisaalta o n kanssani, enkä siis ole “ilman häntä” joka mielessä? Yhdistäminen yhtäältä voi olla erottamista toisaalta: Asioita on mahdollista hahmottaa vaihtoehtoisilla tavoilla kielessä, ja niputtaa eri tavoin toistensa yhteyteen. Entä jos Raamattu käyttää kieltä näin? Tällä saavutetaan eräitä etuja, mm. se, ettei ajauduta liian pitkiin virkkeisiin; siis eräänlaista iskevyyttä ja helppotajuisuutta. Tällä voi olla merkitystä esim. lain alla kamppailevan ihmisen vakuuttamisessa armosta.

Aabrahamin usko tuotti juuri _ R a a m a t u n _ i t s e n s ä _ m u k a a n _ tekoja. Hebrealaiskirje näet sanoo Aabrahamin ja muiden tehneen tekonsa “uskon kautta” (muist. Hebr 11 ja siitä eteenpäin) - nimenomaan myös sen poikansa uhraamisen, mistä Jaakob puhuu. Voihan uskolla toisaalta olla myös kaksi toisistaan riippumatonta vaikutusta: pelastus ja hyvät teot. Molemmat näet sanotaan uskon seurauksiksi. Seuraukset eivät silti välttämättä ole toistensa syitä. Kesän lämpö korreloi sekä hukkumiskuolemiin että jäätelönsyöntiin positiivisesti; silti näillä ei ole keskinäistä syy- seurausyhteyttä, ts. ne eivät ole kumpikaan toistensa syitä.

Kirjoitit:

Meinilä: “Luther tarkoittaa, että usko on jo tätä e n n e n kuollutta. Kuollut usko ei voi tehdä tekoja kuten ei kuollut ihminenkään. Ensin on elävä usko, teot seuraavat tätä elävää uskoa. Ei siis niin, että teot tekisivät uskosta elävän.”

Miten elävä usko sitten Lutherin mukaan ylipäänsä voi kuolla, jos se kerran väistämättä tekee vain hyvää? Näännyttämällä itsensä hyvien tekojen tekemisessä?

V: Usko voi kuolla se on Raamatun selvä totuus; silti Raamattu opettaa, että rakkaus seuraa uskoa ja että Jumalasta syntynyt ei voi tehdä pahaa - kuten Johannes sanoo kirjeessään. Jos usko pitää silmissään Jeesuksen ristinkuoleman, ei se kuole. Luullakseni asia palautuu Lutherilla viimekädessä Jumalan sallimukseen, jossa järjen johtolangat hiipuvat.

TV: “suurin osa Uuden testamentin kirjoituksista edustaa näkemystä ‘sitä ihminen niittää, mitä kylvää’ ja ‘kullekin maksetaan tekojensa mukaan’.”
Meinilä: “Armo tavallaan lakaiseekin lain maton alle.”

Syökö koi siis myöskin taivaaseen kerätyt aarteet? (Vrt. esim. Matt. 6:19-20; Luuk. 12:33.)

V: Minulla on tunne että luet minua samaan tapaan kuin Raamattuakin, ts. et huomioi asiayhteyttä etkä kaikkea mitä kirjoitin. Ehkä tässä vaadittaisiin minuunkin päin sitä samaa “parhain päin kääntämistä” kuin suositan Raamatun ristiriitoihin nähden?

“Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen…jne” on käsky. Käsky ei todista sitä, että se voidaan täyttää. Ei luonnollinen ihminen voi käskystä olla kokoamatta aarteita maanpäälle. Jos hän käskystä tai rangaistuksen pelosta tekee hyvää, sehän on itsekkyyttä, jonka Raamattu tuomitsee sanomalla että sellaisten joutuvan hyljätyiksi, jotka toimivat ilman uskoa (ks. aiempi vastaukseni). Joka koettaa teoilla pelastua, se siis e i tee sitä hyvää, jota koettaa tehdä, vaan jättää itseasiassa nuo teot tekemättä. Sillä oikeaan hyvään tekoon kuuluu oikea motiivi johon ei päästä ohi uskon. Ellei ole sydäntä mukana ei ole tosi tekoakaan - vaikka tekoja toisaalta on.

Onko tällainen puhe aivan käsittämätöntä?

Kirjoittaja: TV-- on perjantai, 12 tammikuu 2007 @ 00:45
Keskustelu Room. 4:5 suhteen menee jo aika selvästi yli minun ymmärryksen. Luulenpa, ettei ainakaan tämä kommenttiosasto ole sopiva paikka jatkaa aihetta sen pidempään.

Meinilä: “Luullakseni asia palautuu Lutherilla viimekädessä Jumalan sallimukseen, jossa järjen johtolangat hiipuvat.”

Tässä alan olla Meinilän ja Lutherin kanssa samoilla linjoilla.

Meinilä: “Ehkä tässä vaadittaisiin minuunkin päin sitä samaa ‘parhain päin kääntämistä’ kuin suositan Raamatun ristiriitoihin nähden?”

Kysymykseni ovat ehkä turhan aggressiivisia, mutta älä ota niitä henkilökohtaisena loukkauksena. Mitä Raamatun “parhain päin” kääntämiseen tulee, niin liian “hyväntahtoinen” Raamatun selittely saattaa johtaa siihen, että siloitellaan jäljettömiin joitakin todellisia helmiä, koska ne sellaisinaan ovat muka liian vaikeita kohtia.

TV: “Syökö koi siis myöskin taivaaseen kerätyt aarteet? (Vrt. esim. Matt. 6:19-20; Luuk. 12:33.)”

Meinilä: " ‘Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen…jne’ on käsky. Käsky ei todista sitä, että se voidaan täyttää. Ei luonnollinen ihminen voi käskystä olla kokoamatta aarteita maanpäälle. Jos hän käskystä tai rangaistuksen pelosta tekee hyvää, sehän on itsekkyyttä, jonka Raamattu tuomitsee sanomalla että sellaisten joutuvan hyljätyiksi, jotka toimivat ilman uskoa (ks. aiempi vastaukseni). Joka koettaa teoilla pelastua, se siis e i tee sitä hyvää, jota koettaa tehdä, vaan jättää itseasiassa nuo teot tekemättä. Sillä oikeaan hyvään tekoon kuuluu oikea motiivi johon ei päästä ohi uskon. Ellei ole sydäntä mukana ei ole tosi tekoakaan - vaikka tekoja toisaalta on. Onko tällainen puhe aivan käsittämätöntä?"

Tässä me ollaan ainakin selkeästi eri kannalla: minun mielestäni Jeesus lupaa, että jos lahjoittaa omaisuutensa köyhille, niin taivaassa on oleva tuolle lahjoittajalle kuuluva ja tätä lahjoitusta jossakin suhteessa vastaava palkkio tai aarrearkku (thesauros), joka ei katoa. Riippumatta mistään muusta, esim. lahjoittajan motiiveista. Lahjoittajan itsekäs motiivi on aivan sallittu (ja itseasiassa Jeesuksenkin suosittelema) kunhan tähtäin on taivaallisessa palkkiossa eikä maallisessa hyödyssä.

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on perjantai, 12 tammikuu 2007 @ 17:02
Joo, rauhaa vaan. Toivotan kaikkea hyvää ja jatketaan tarvittaessa joskus muulloin.

Kaikessa ystävyydessä Sakari Meinilä

Kirjoittaja: Tommi on keskiviikko, 07 helmikuu 2007 @ 11:27
Anteeksi, mutta täytyy kysyä, että eikös näitä hyviä tekoja olla käsitelty jo Yksimielisyyden ohjeessa luvussa 4?
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/4.html

Kertasitko vain tunnustuskirjojen opetuksia, vai oliko tässä joku uusi tulkinta?

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on torstai, 08 helmikuu 2007 @ 17:40
Kirjoittaja: Tommi on keskiviikko, 07 helmikuu 2007 @ 11:27 Anteeksi, mutta täytyy kysyä, että eikös näitä hyviä tekoja olla käsitelty jo Yksimielisyyden ohjeessa luvussa 4?
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/4.html – Vastaus: Kyllä ja siellä kehoitetaan niitä yhä vain käsittelemään: “Tältä pohjalta lähtien on kristittyjä kehotettava tekemään hyviä tekoja, mutta siten, ettei hämärretä oppia uskosta eikä vanhurskauttamisen opinkohtaa.” –
Tommi: Kertasitko vain tunnustuskirjojen opetuksia, vai oliko tässä joku uusi tulkinta? — Vastaus: Sano Sinä se, ovathan molemmat kirjoitukset varsin lyhyitä, ja aivan nenäsi edessä! Nämä mitä yllä sanot, eivät ole kaksi ainoata vaihtoehtoa. En kerrannut sanasta sanaan, mutta en myöskään esittänyt uutta tulkintaa. Mielestäni kerroin omin sanoin samaa oppia, kuin kuvattu jakso. Siiihen voin ilolla yhtyä, ja tunnustan että siinä asia esitetään erinomaisen hyvin ja iskevästi, samalla kuitekin maltillisesti ja monipuolisesti, vääriä tulkintoja varoen.

Kirjoittaja: Tommi on perjantai, 09 helmikuu 2007 @ 15:35
Juu, ei ollut tarkoitus kritisoida, vaan kysyä, oliko siinä jotain uutta tuohon lukuun 4 nähden, joka on jo suht tuttu. Ja tarkemmin kirjoitusta tutkiessani huomaan, että ilmeisesti kyseessä on juuri tunnustuskirjojen opetussarjaan liittyvä kirjoitus.