Onko kirkkoon liittyminen liian helppoa?

perjantai, 14 heinäkuu 2006 @ 18:16
Kirjoittaja: Justinos

Kotimaa-lehti käsittelee uusimmassa numerossaan 14.7.2006 laajasti kirkkoon liittymistä ja kirkosta eroamista. Ensimmäisellä aukamalla alatsikon ”nettiliittyminen toimii” alla Tampereen seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtaja Gun Toivonen iloitsee tamperelaisten löytäneen yhtymän nettisivuilla tarjolla olevan kirkkoon liittymislomakkeen. ”Jo neljäsosa seurakuntiimme liittyjistä tulee sen kautta”, hän sanoo.

On tietysti hyvä asia, että ihmiset liittyvät kirkkoon kokiessaan kirkon sanoman tärkeäksi. Mutta onko mahdollisuus liittyä kirkkoon netin kautta, ilman mitään henkilökohtaista kontaktia seurakuntaan, hyvä asia, olkoonkin että lomakkeen joutuu edelleen tulostamaan ja varustamaan fyysisellä allekirjoituksella? Vielä vakavampi kysymys on, onko menetelmä mahdollisesti kirkkojärjestyksen vastainen.

Mahdollisuus liittyä kirkon jäseneksi pelkällä lomakkeella koskee tietenkin ainoastaan sellaista henkilöä, joka on jo aiemmin kastettu ja käynyt rippikoulun, mutta on sitten jostain systä eronnut evankelis-luterilaisesta kirkosta tai ollut jonkin muun kuin Suomen ev. lut. kirkon jäsen. Tällaisen henkilön kirkkooon liittymisestä kirkkojärjestys (KJ 1:3) sanoo:

Kirkon jäseneksi otetaan…
2) rippikoulun käynyt evankelis-luterilaiseen kirkkoon aikaisemmin kuulunut henkilö, joka ilmoittaa tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa;

Ilmoittaa tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa. Tämä on kirkkojärjestyksen mukaan kirkon jäseneksi ottamisen edellytys. Millä tavalla tämä tunnustus tulisi tehdä? Perinteisesti liittyjä on ilmoittanut tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa lukemalla uskontunnustuksen, yleensä yhdessä muun seurakunnan kanssa. Myös voimassa oleva kirkkokäsikirja antaa ymmärtää, että juuri uskontunnustukseen yhtyminen on se akti, johon mainittu kirkkojärjestyksen pykälä viittaa. Käsikirjasta löytyvän kirkon yhteyteen ottaminen -toimituksen ohjeistuksessa neuvotaan:

15 vuotta täyttänyt, joka on kastettu oikein, otetaan kirkon jäseneksi siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen tunnustaa kirkon uskon (KJ 1:3). Jos henkilö on käynyt rippikoulun, ei jäseneksi ottaminen edellytä muuta opetusta. Kaavaa voidaan soveltaa myös silloin, kun aikaisemmin evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulunut henkilö otetaan uudelleen kirkon jäseneksi.

Toimituksen ytimen muodostavat kysymys ”Tahdotko liittyä kirkkomme yhteyteen tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme?”, yhteen ääneen lausuttu apostolinen uskontunnustus sekä uskonsa tunnustaneen siunaaminen. Kaavaa käytetään kuitenkin tietääkseni melko harvoin. Itse olen ottaessani ihmisiä kirkon yhteyteen pyrkinyt käyttämään kaavan kysymystä, lukemaan yhdessä uskontunnustuksen ja siunaamaan liittyjän. Tähän ei välttämättä mene minuuttia kauempaa. Sen lisäksi että toimitus näin täyttää kirkkojärjestyksen vaatimuksen, se myös lisää tilanteeseen hieman juhlallisuutta. Kirkon yhteyteen liittyminen on uskonyhteisön jäseneksi tulemista, ei pelkkä paperiasia.

Vaikka käsikirjakomitean pykälälle antaman tulkinnan perusteella näyttää siis siltä, että ilmoitus tahtoa tunnustaa kirkon uskoa tarkoittaa juuri suullista uskontunnustukseen yhtymistä, voidaan lain kirjainta varmaan tulkita niinkin, että kirjallinenkin ilmoitus tahdosta tunnustaa kirkon uskoa on riittävä. On kuitenkin syytä huomata, että kirkkojärjestys ei sano ”Ilmoittaa tahtovansa liittyä kirkon jäseneksi”, vaan nimenomaan ”ilmoittaa tahtovansa tunnustaa kirkon uskoa”. Sekä kirkkokäsikirja että kirkkolaki ilmaisevat selkeästi: Kirkko on uskonyhteisö. Sen jäseneksi liittyminen edellyttää ihmiseltä ainakin tahtoa - vaikkei ehkä kaikissa kohden kykyä - tunnustaa kirkon yhteistä uskoa. Osa seurakuntien nettisivuilla olevista lomakkeista täyttääkin tämän kriteerin. Esimeriksi yksi Google-haun ensimmäisistä hakutuloksista, Hamina-Vehkalahden seurakunnan kirkkoonliittymislomake vaatii liittyjää jopa allekirjoittamaan seuraavan:

Ilmoitan liittyväni Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon… Ilmoitan myös tahtovani Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.

Tähän myös ainakin joissain Helsingin seurakunnissa käytössä olevaan muotoiluun tuskin olisi lisättävää edes kirkon eniten tunnustusta painottavilla jäsenillä. Sen sijaan on kyseenalaista, ymmärtääkö tavallinen kirkkoon liittyvä aikuinen, mitä ovat kolme vanhan kirkon uskontunnustusta, tai tunteeko hän luterilaiset tunnustuskirjat niin hyvin (edes lainkaan?), että voi ilmoittaa tahtovansa tunnustaa niissä lausuttua uskoa tietäen mitä sillä tarkoitetaan. Ainakin omasta mielestäni jo apostolista uskontunnustusta voisi hyvin pitää tavalliselle seurakuntaan liittyvälle riittävän tarkkana ja tuttuna kriteerinä. Mutta sen sijaan Kotimaa-lehden esille tuomassa Tampereen seurakuntayhtymän sivujen lomakkeessa ei yllättäen lue yhtään mitään kristillisestä uskosta. Sen täyttäjä ilmoittaa ainoastaan liittyvänsä evankelis-luterilaiseen kirkkoon Tampereella ja ilmoittaa samalla, ettei ole minkään uskonnonvapauslaissa tarkoitetun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen. Henkilötiedot vain lomakkeeseen ja lomake postiin! Mutta jos kerran kirkkoon liittyminen ei Tampereella edellytä mitään kohtaamista seurakunnan työntekijän kanssa niin että uskon sisällöstä voitaisiin puhua, taitavat kirkkojärjestyksen vaatimukset jäädä täyttymättä. Aivan yhtä karu on myös Espoon seurakuntayhtymän kirkkoonliittymislomake. Jos netin kautta ja postitse kirkkoon liittyminen lieneekin keksitty vastineeksi vapaa-ajattelijoiden Eroa kirkosta -nettisivustolle, niin kirkolliset tuotekehittelijät ovat joissain seurakunnissa laskeneet tässä tapauksessa riman luvattoman alas. Tuskin on edes taloudellisesti kirkon pitkän tähtäimen etu, jos sen jäsenten kalastelu alkaa muistuttaa jonkinlaista postimyyntikampanjaa. Jos liittyminen ja eroaminen hoituvat panemalla lomake postiin, miksei kannattaisi eroata kirkosta aina tarvittaessa ja liittyä uudestaan esim. kirkollista toimitusta toivoessaan. Jos jäsenyys on kirkolle pelkkä paperihomma jolla ei ole sen enempää arvoa, miksei sitten sen jäsenillekin?

Kuitenkin kirkkojärjestyksen mukaan kirkon jäsenyys myös velvottaa. Kirkkojärjestys (KJ 1:5) muistuttaa kirkon jäsenellä olevan tiettyjä velvollisuuksia kirkollisveron maksamisen lisäksi:

Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista.

Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan.

Sen sijaan kirkon kotisivuilla kirkon jäsenyydestä kirjoitetaan:

Jos sinut on kastettu, olet käynyt rippikoulun ja olet 18 vuotta täyttänyt, on kirkkoon liittyminen helppoa. Riittää, että täytät asiaan liittyvän lomakkeen paikallisseurakunnan kirkkoherranvirastossa tai keskusrekisterissä. Joissakin seurakunnissa lomakkeen voi täyttää myös seurakunnan nettisivuilla. (lihavointi minun)

Mitään mainintaa kirkon jäsenen velvollisuuksista ei sivulta löydy. Sitävastoin siellä muistetaan kyllä muistuttaa jäsenen oikeuksista osallistua toimituksiin, palveluihin ja toimintaan.

On toki syytä muistaa, että kirkon jäseneksi liityttäessä kysytään ennen kaikkea tahtoa. Ei ole mielekästä kuulustella käyntikertoja, vaan rohkaista ihmisiä osallistumaan seurakunnan yhteiseen elämään. Kuitenkin joidenkin seurakuntien kirkkoonliittymislomakkeita ja kirkon kotisivuilta löytyvää tekstiä kirkkojärjestykseen verrattaessa näyttää siltä, että kirkon mainosmateriaalissa jäsenyys uhkaa supistua nimeksi paperissa. Jos liittymislomakeesta puuttuvat maininnat kirkon uskosta ja kirkon jäsenen velvollisuuksista, ja liittyjän ainoaksi kontaktiksi kirkkoon jää seurakuntayhtymän kotisivu ja postilaatikko, täytyy kysyä mitä ihmettä sellainen ”jäsenyys” enää merkitsee. Voidaanko ihmistä, joka ei välttämättä edes halua tunnustaa kirkon uskoa, ja jolle kukaan ei ole kertonut tällaisesta jäsenyyden edellytyksestä - puhumattakaan kirkkojärjestykseen kirjatuista kirkon jäsenen velvollisuuksista - pitää enää millään mielekkäällä tavalla kirkon jäsenenä? Mitä yhteistä hänellä silloin on seurakunnan tehtävän ja toiminnan kanssa? Ja mitä muuta syytä kuin raha kirkolla on olla hänestä kiinnostunut, jos kerran ‘jäsenyyden’ kynnys tehdään niin matalaksi, että se ei edellytä enää mitään muuta kuin allekirjoituksen, ei edes tahtoa tunnustaa kirkon uskoa?

Kirjoittaja: Mari on lauantai, 15 heinäkuu 2006 @ 11:40
Kohtasin tuossa Kotimaan jutussa muuten vakkarihämmenysaiheeni. Jutussa nimittäin kerrotaan Essi Sundvallista, joka on liittymässä kirkkoon kirkkohäiden saamiseksi, perinteen tähden. Hänelle kirkkohäät ja lasten kastaminen ovat tärkeitä asioita. Sundvall kuitenkin toteaa:

  • Jumalaan en usko yhtään. Kaikissa uskonnoissa on varmaan yhtä vähän perää.
    ja toisaalta:
  • Oma äitini vei minua lapsena seurakunnan juttuihin, ja haluan antaa saman kokemuksen omille lapsilleni. Veisin heidät mielelläni seurakunnan kerhoon ja pääsiäiskirkkoon.

Tämä on ristiriita, jota en vain jotenkin onnistu käsittämään. Joko ihmiset eivät toimi johdonmukaisesti tai minulta puuttuu joku ymmärrykselle välttämätön palikka päästäni. Joka tapauksessa tämä herättää minussa vimman puolustaa kirkon luonnetta uskonnollisena yhdyskuntana. Ehkä kirkkoon liittymisen tulisi tosiaan olla “hankalampaa”.

Kirjoittaja: de Muerto on maanantai, 17 heinäkuu 2006 @ 16:32
Hyvä kirjoitus, hyvin kaivettu, kiitos Justinos.

Kirkon jäsenen “velvollisuuksia” ei tarvitse nähdä ahdistavina vaatimuksina (kuten körtti-kotimaa varmaan näkisi), vaan ne ovat samalla myös kannustimia. Kirkon jäsenenä eläminen tarkoittaa sitä, että osallistutaan kirkon elämään - tämä on toisaalta vaatimus, toisaalta kutsu ja rohkaisu: tule elämään todeksi sitä, mihin “paperilla” jo kuulut!

Mutta eihän nykyään saa edes ystävällisesti rohkaista mihinkään kun siitä voi joku pahoitta mielensä. On tämäkin…

Kirjoittaja: Sameli on tiistai, 18 heinäkuu 2006 @ 23:47
Edesmennyt ruotsalainen teologi ja runoilija Olov Hartman saarnasi kerran “pääsiäislauantaiuskosta”, jolla hän tarkoitti sitä, että järki ja kokemus sanovat Jeesuksen kuolleen, mutta rakkaus panee menemään haudalle yrtit ja voiteet mukana. Ehkä niillä, jotka sanovat, etteivät usko Jumalaan, mutta tahtovat silti vaalia kristillisiä perinteitä ja välittää omat lapsuudenkokemuksensa omille lapsilleen, on - ainakin joillakuilla - tällainen usko. Usko, jota he eivät tahdo itselleenkään myöntää tai tunnustaa kaipaavansa, mutta josta he eivät pääse irti. Ei ihminen aina käyttäydy johdonmukaisesti. Tietokone käyttäytyy. Tai ainakin pitäisi.

Kirjoittaja: Mari on keskiviikko, 19 heinäkuu 2006 @ 09:39
Jotakin tällaista “pääsiäislauantain uskon” olemassaoloa kansankirkollinen osaseni toivoo. Pietisti minussa taas puhkuu vimmaa. Eihän sitä ole itsekään kovin johdonmukainen toimissaan ja tunteissaan, sillä sisällä elää monta puolta.

Ps. Ajatus pääsiäislauantain uskosta on koskettava, kiitos.

Kirjoittaja: Anonymous on keskiviikko, 19 heinäkuu 2006 @ 23:08
Äänestyksessä vastasin että nimi paperiin, mutta oletus oli tietenkin, että riparin opetus on omaksuttu ja Apostolinen Uskontunnustus luetaan sydämestä. Eli jos ihminen Jumalaa etsii ja kirkon opin tunnustaa, hänen tulee päästä uskon yhteisöön lisää oppia saamaan ja syntejä anteeksi pyytämään.