Nettisissi vai kirkonrakentaja?

torstai, 31 elokuu 2006 @ 23:31
Kirjoittaja: Justinos

Kotimaa-lehti kirjoitti uusimmassa numerossaan tämän sivuston ylläpitäjästä. Tarkoitus oli kertoa - tai ehkä pikemminkin kysyä - miksi minusta tuli Helsingin hiippakunnan piispan vs. teologinen sihteeri.

Minua hieman harmittaa, että kirjoituksesta tuli hyvin paljon kirkkokritiikkiin keskittyvä. On tietysti positiivista, jos pysähdymme miettimään ja keskustelemaan, mikä ja miksi kirkko on. Siksi Kotimaan esittämä haaste kannattaa ottaa vastaan. Tärkeintä minusta on kuitenkin aina ollut se, mitä kirkko tekee. Työssäni pappina ja teologina olen aina halunnut keskittyä siihen, minkä koen perusasiaksi: seurakuntalaisten palvelemiseen Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Uskoon ja rukouselämään.

Tämän vuoksi minusta on harmillista, että Kotimaa-lehti omisti huomionsa miltei yksinomaan kirkkokritiikilleni. Nettiversiossaan lehti listaa kirkkokriittiset kirjoitukseni, vaikka leijonanosa kirjoituksistani ja tutkimuksistani on käsitellyt aivan muita aiheita. Minulle rakkaita teemoja ovat olleet rukous- ja jumalanpalveluselämä, uskon luonne Jumalan lahjana joka vie ahdistusten läpi, kirkkoisien ajattelu, Lutherin teologia.

Kirkkokritiikki on aina toisen tason keskustelua. Ensimmäisen tason asia on se, mitä tapahtuu seurakunnissa ihmisten kohdatessa armollisen Jumalan kirkon elämän keskellä. Tärkeintä on se, mikä ruokkii salattua uskoa. Tämä on kirkon ydinasia.

Siksi kirkon on hyvä olla lähellä kansaa. Kirkolla pitää kuitenkin olla sanoma, sen ytimestä nousevaa annettavaa kansalle. Kansankirkollisuudesta ei saa tulla tyhjiä kannatuslukuja tavoittelevaa ideologiaa. Sellaisessa kansankirkollisuudessa kirkko häviää ja jäljelle jää vain kansa.

Kirkossa tulee tietenkin olla tilaa monenlaiselle toiminnalle, mielipiteille ja ihmisten aktiivisuudelle. Seurakuntalaiset yhdessä muodostavat kirkon. Kirkon haaste onkin pitää kirkkaana esillä kristittyjä yhdistävä ydinasia - Kolmiyhteinen Jumala ja yhteys häneen Kristuksen sovitustyössä. Sen kadotessa näköpiiristä kirkollinen yhteys ja elämä kärsivät. Klassisessa kristinuskossa on viime kädessä kyse tästä, ei minkään yksittäisen asian puoltamisesta tai vastustamisesta.

Kristuksen ristinlippu näköpiirissämme meitä kutsutaan rakentamaan hänen kirkkoaan. Itse toivon voivani kirjoituksillani, tämän sivuston ylläpidolla ja muulla työlläni työskennellä tämän tavoitteen eteen.

Ilmari Karimiehen julkaisuluettelo

Pro gradu

Deum sub carne crucifixa intelligere. Martti Lutherin ristinteologinen uskokäsitys. Uskon kognitiivinen asema suhteessa teologiseen ontologiaan ja antropologiaan teoksessa Operationes in Psalmos (1519-1521). 2005.

Artikkelit

Apofaattisen teologian elementtejä Martti Lutherin usko-käsityksessä. -Ego sum qui sum. Jouko Martikaisen juhlakirja. Toim. Tuomas Martikainen. Studier i systematisk teologi vid Åbo Akademi nr 29. 189-202. 2006.

Luther, vaeltava planeetta? Perusta 6/2004. Arvostelu Luther-elokuvasta

Hurskas sika ja hunajanpisaran toivo. Etsijä 3-4/2004. Kirja-arvostelu

Augustinus: Usko, toivo, rakkaus. Etsijä 3-4/2004. Kirja-arvostelu

Josefus: Juutalaissota. Etsijä 3-4/2004. Kirja-arvostelu

Kun sanat eivät riitä – apofaattinen teologia. Etsijä 3-4/2004. Artikkeli apofaattisesta teologiasta ja sen soveltamisesta nykyajassa

Keskiajan aatehistoria. Etsijä 2/2004. Kirja-arvostelu

Kuka näyttää meille, mikä on hyvää? Etsijä 1/2004. Artikkeli kristillisen etiikan aatehistoriasta painopisteenä luterilainen traditio

Hengellisyyden esiinmarssi. Ilmari Karimies ja Aku Visala. Etsijä 4/2003. Kirja-arvostelu teoksista Johdatus luterilaisen spiritualiteetin teologiaan ja Spiritualiteetin käsikirja

Rationaalinen nautinto – kirkkoisät ja antiikin tunneteoria. Etsijä 4/2003

Jumalan valtio – lännen kirkkoisän kannanotto uskontoteologiaan ja filosofian merkitykseen. Etsijä 3/2003. Artikkeli Augustinuksen teoksesta Jumalan valtio

Kansankirkko on kristinuskon loinen. Etsijä 1/2003. Soveltava artikkeli prof. Reinhard Hütterin ekklesiologiasta

Eksegeettinen analyysi Nasaretilaisen Historia -kirjan luvusta Jeesus-tutkimuksen kaksi vuosisataa. Kyyhkynen 4/1999. Huumoriartikkeli eksegeettisen metodin soveltamisesta. Ilmari Karimies ja Aku Visala

Uskojarukous.netissä julkaistuja kirjoituksia

Rukous kirkon perinteessä. 2005. Yleiskatsaus eri rukouksen muotoihin.

Kolminaisuusoppi - pelkkä paradoksiko? 2005. Mistä kolminaisuusopissa on kyse.

Kirkolliset toimitukset: Liikaa liturgiaa - liikaa kristinuskoa? 2005. Kommentti ajankohtaiseen keskusteluun kirkollisten toimitusten kirjasta ja sen käytöstä.

Ristin Johanneksen Laulujen laulu. 2005. Kirja-arvostelu kuuluisan kristillisen mystikon Ristin Johanneksen Laulujen laulun suomenkielisestä käännöksestä ja kommentaarista.

Neitsyt Maria hengelliessä elämässä. 2005. Näkökulmia siihen, mitä annettavaa neitsyt Marialla voi olla hengelliselle elämälle.

Kotimaa-lehti huomasi Uskojarukous.netin. 2005. Kotimaa-lehti on ennenkin kirjoittanut kriittisesti Uskojarukos.netistä.

Uskonnonopetus - uskonnottomuuden opetusta? 2005. Millaisia piiloviestejä uskonnonopetuksen taustateorioilla on.

Uskojarukous.netin joulusaarna. 2005.

Kultaa, pyhää savua ja mirhamia? 2006. Paljon keskustelua synnyttänyt kirjoitus siitä, olisiko suitsutusta syytä käyttää yleisemmin luterilaisessa jumalanpalveluksessa.

Naispappeusongelma - käytäntöä vai ideologiaa. 2006. Kriittinen kommentti ns. Heikan työryhmän lausuntoon.

‘Konservatiivien’ takaa-ajo on kirkon johdon harhautusliike. 2006. Onko konservatiivien toiminta syy nuorten aikuisten kirkosta eroamiseen, vai ovatko syyt jossain muualla?

Onko kirkkoon liittyminen liian helppoa? 2006. Mitä ongelmia sisältyy nettilomakkeella kirkon jäseneksi liittymiseen.

Muuta

Vanhempia kirjoituksiani, yliopistossa kirjoitettuja esseitä, luentomuistiinpanoja ja saarnoja löytyy vuodesta 1995 netissä olleilta kotisivuiltani. Sivut ovat ikävä kyllä olleet jo jonkin aikaa työkiireiden vuoksi päivittämättä. Uusia saarnoja sieltä ei siis löydy.

Kirjoittaja: Anonymous on lauantai, 02 syyskuu 2006 @ 00:46
Kotimaassa kysyttiin notta onko ns. kansankirkko tullut tiensä päähän ?

Jos ja kun asiaa tarkastellaan puhtaasti ideologisesti, niin koko kansankirkon idea on enemmän tai vähemmän Raamatun vastainen. Seurakunnan (ts. kirkon) tulisi olla “erotettujen” joukko. Ts. siihen liittymisen tulisi olla selkeä henkilökohtainen valinta. Nykyisin se tahdon ilmaus tapahtuu negatiivisesti eli yksilön tulee ilmaista tahtonsa erota kirkosta, johon on automaattisena toimenpiteenä liitetty.

Toinen näkökulma asiaan on sitten käytännön läheisempi. Kun tarkastellaan niitä vaihtoehtoja mitä yksilölle tänä päivänä on ns. kansankirkon sijaan tarjolla, niin en ole niinkään vakuuttunut siitä, ettäkö ruoho olisi yhtään vihreämpää aidan toisella puolella. Jos kohta kansankirkossa onkin ovet levällään jos jonkinlaisille opillisille idiotismeille (ei yksin naispappeudelle…) niin toisaalta sieltä puuttuu se ahdasmielinen kontrolli, mikä leimaa eritoten ns. tunnustuksellisia piirejä… Jos et (halua/kykene) usko(maan) vedenpaisumukseen ja luomiskertomukseen historiallisena ja luonnontieteellisnä faktana ja vielä menet käsityksesi ääneen lausumaan, huomaat olevasi lähes harhaoppiseksi tuomittu ja jos vielä satut asumaan avoliitossa, niin olet likimain suurin syntinen mitä maa päällään kantaa etkä toden totta ole tervetullut “pyhien yhteyteen”…


Uskonnon nimissä ei voi puuttua ihmisten oikeuksiin elää niin kuin parhaaksi katsovat. ** Rainer Friman **

Kirjoittaja: Sameli on sunnuntai, 03 syyskuu 2006 @ 22:11
“Jos ja kun asiaa tarkastellaan puhtaasti ideologisesti, niin koko kansankirkon idea on enemmän tai vähemmän Raamatun vastainen. Seurakunnan (ts. kirkon) tulisi olla ‘erotettujen’ joukko. Ts. siihen liittymisen tulisi olla selkeä henkilökohtainen valinta. Nykyisin se tahdon ilmaus tapahtuu negatiivisesti eli yksilön tulee ilmaista tahtonsa erota kirkosta, johon on automaattisena toimenpiteenä liitetty.”

Haloo … hetkinen!? Eikös tämän ajatusmallin johdonmukainen seuraus ole lapsikasteen periaatteellinen hylkääminen? Se “vauvavaleluhan” juuri on tuo mainitsemasi “automaattinen toimenpide”. Kristityt vanhemmat liittävät lapsensa kirkon jäseneksi tämän pystymättä asiaa vastustamaan muutoin kuin sylivauvan protestilauluin. Mistään henkilökohtaisesta valinnasta ei ole puhettakaan.

Tietysti on totta, että jossakin vaiheessa joudutaan kyselemään, missä se kristityn raja kulkee. Ja totta on sekin, että tendenssinä on varmasti useimmiten tuon kysymyksen siirtäminen myöhemmin määrättävään tulevaisuuteen, kinnteäksi ensi viikon projektiksi. Periaatteessa silti on niin, että ketään ei siinä mielessä automaattisena toimenpiteenä liitetä kirkkoon, että pappi vain kävelisi huushollin ovesta sisään ja sanoisi että jaaha, pidetäänpäs ristiäiset. Vanhemmat pyytävät kastetta lapselleen ja tekevät siis tämän puolesta sen henkilökohtaisen valinnan. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin tämä kuuluu niihin tällä sivustolla arvostelun yläpuolelle kohotettuihin aksioomiin, mikä on hyvä asia.

Jos kaste- ja lähetyskäskyä oikein silmä kädessä tutkitaan, niin siitä voidaan löytää kansankirkon idea nimenomaisena tavoitteena ja ihanteena. Kaikki kansat opetuslapsiksi! Kristillinen kirkko on vanhan liiton Jumalan kansan jatkumo, ja se kansa, Israelin “seurakunta”, oli erittäin selkeästi juuri “kansankirkko”. Eri asia on sitten, että kansankirkon käsite on ymmärretty usealla eri tavalla, ja eräs tapa on ymmärtää se kansan omistamaksi kirkoksi, jonka asioista kansa määrää, eli siinä vallitsee kansan valta, demokratia. Ekkleesia -käsitteen mallia etsitään sanan alkumerkityksestä: yhteisistä asioista päättävästä demokraattisesta kansankokouksesta.

On toinenkin tapa ymmärtää ekkleesia -sana väärin. Siinä lähdetään etymologian tielle ja puhutaan “uloskutsutuista”, “erotetuista”. Kun vuosia sitten tein toteuttamatta jääneen päätöksen kohentaa kreikan kielen taitoani, menin kirjakauppaan ja ostin alkeisoppikirjan. Ryhtyessäni sitä tavaamaan koin heti kärkeen pienen oppimisihmeen: haa, minähän ymmärrän tätä - siinähän puhutaan torista “agora” ja sillä, siis kaiketi sen laidalla, on kirkko!! Sanastosta sitten tarkistin ja totesin, että poskelleen meni: klassisesta eli pakanallisesta kreikastahan siinä oli kyse, joten torilla oli tietysti kansankokous, kansa oli “kutsuttu ulos” huusholleistaan demokratiaa harjoittamaan. Heitä ei siis ollut kutsuttu ulos omasta yhteisöstään vaan elämään todeksi yhteisönsä jäsenyyttä juuri tuossa kokoontumisessa. Ekkleesia kristillisessä mielessä ei ole ensisijaisesti ympäröivästä maailmasta uloskutsuttujen ja erotettujen, vaan tietyn yhteisen asian merkeissä kokoontuvien joukko. Se joutuu joskus pakosta katakombeihin ja lukkojen taakse, mutta se ei ole itsetarkoitus. Tavoite ja tarkoitus on kansankirkko tai vielä paremmin kaikkien kansojen kirkko, mutta ei demokraattisesti johdettu kansan omistama uskonnonhuoltolaitos, vaan opetuslapsijoukko, jonka johtajalle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Kirjoittaja: Anonymous on maanantai, 04 syyskuu 2006 @ 01:10
Sameli tarttui juuri siihen epäkohtaan, jonka itsekin arvelin aiheuttavan polemiikkia. En ajatellut asiaa niinkään kasteen kannalta vaan ihan puhtaasti Suomen Ev.Lut. Kirkon jäsenyyden kannalta. Kastetuthan toki liittyvät/liitetään Kristuksen näkymättömään “kirkkoon”…

Toisaalta itse kastekäytäntöön nykyisissä olosuhteissa liittyy se epäkohta, että siitä on tullut aivan liian monille vanhemmille vain tradition kaltainen muotomeno, jonka sisällöstä ei tiedetä, eikä välttämättä edes haluta tietää yhtään mitään… Tämän kylvön satoa me olemme niittäneet jo muutaman vuosikymmenen ajan. Kirkkoon kastetaan uusia jäseniä lähes liukuhihnalta, ilman mitään käytännön kontrollia siitä, tietävätkö ja/tai välittävätkö vanhemmat lainkaan siitä kirkon edustamasta ideologiasta…

Jollain tapaa voisi olla hyväksi, että kirkon jäsenrekisterit formatoitaisiin kerralla tyhjäksi ja jokaiselle kansalaiselle lähtetettäisiin kotiin liittymislomake jossa selvitettäisiin mihin kaikkeen jäseneksi liittyminen velvoittaa (kirkollisveron maksuvelvollisuuden lisäksi). Lomakkeessa myös lyhyesti selvitettäisiin mitä luterilaisen opin noudattaminen käytännössä tarkoittaa. Näin saataisiin jäsenrekisteristä siivottua pois näennäis-kristityt, joille koko kristilinen ideologia on EVVK kuin myös ne näennäis-luterilaiset, joiden sympatiat ovat ennemmän tuolla Nokia-mission tai helluntailaisuuden suunnilla.


Uskonnon nimissä ei voi puuttua ihmisten oikeuksiin elää niin kuin parhaaksi katsovat. ** Rainer Friman **

Kirjoittaja: Sameli on maanantai, 04 syyskuu 2006 @ 20:03
”Kastetuthan toki liittyvät/liitetään Kristuksen näkymättömään ’kirkkoon’…”

Mikä se on? ”Kirkkoon”? Siis ei todelliseen, näkyvään, konkreettiseen yhteisöön vaan johonkin ”hengelliseen” yhteyteen? En ole muuten kuullutkaan ennen tätä väitettä nimenomaan kasteeseen yhdistettynä – päinvastoin niin esitettynä, että ”näkymätön seurakunta” muodostuu uskovista, ja kasteen rooli jää tässä perin ohkaiseksi.

”Kirkkoon kastetaan uusia jäseniä lähes liukuhihnalta, ilman mitään käytännön kontrollia siitä, tietävätkö ja/tai välittävätkö vanhemmat lainkaan siitä kirkon edustamasta ideologiasta…”

Kontrolli on kova sana tässä yhteydessä. Ehkä olen liiaksi tottunut nykykomentoon, kun vierastan kaikenlaista portsarimentaliteettia. Sen vastineena kuitenkin kirkossamme on pyritty sekä opettamaan esim. kastettavien lasten vanhempia antamalla heille usein yhteistyössä äitiysvalmennuksen kanssa kertaustietoisku kasteen merkityksestä. Lisäksi tulevat toimituskeskustelut. Kaikessa voi toki mennä yli aidan matalimmasta kohdasta, mutta niin voi myös ”kontrollia” käytettäessä.

”Näin saataisiin jäsenrekisteristä siivottua pois näennäis-kristityt, joille koko kristillinen ideologia on EVVK kuin myös ne näennäis-luterilaiset, joiden sympatiat ovat enemmän tuolla Nokia-mission tai helluntailaisuuden suunnilla.”

Mutku … ei se ole niin mustavalkoista! ”Näennäis-kristittyjen” mukana menisi roskikseen monta uuslukutaidotonta ja muuta lomakkeenvihaajaa ymmärtämättä edes kunnolla mitä papereita kantavat kierrätykseen. Vanhuksista puhumattakaan. ”Näennäis-luterilaisten” karsiutuminen ei välttämättä olisi kovin mittavaa; monet saattaisivat ilmoittautua jäseniksi yksinkertaisesti voidakseen vaikuttaa kirkon sisällä. Ja mihin ratkaisuihin päätyisivät ne, jotka asiaa pohtiessaan olisivat kiikun kaakun, koska houkutus jäsenyyteen olisi tiedostamattomista tai heille itselleenkin epäselvistä syistä suuri, mutta lomake tarjoaisi tilaisuuden miettiä uudelleen sitä budjettipuolta…?

Toki kaikkea voi pohtia, ja parempi on, että ideoita esitetään vaikka fossiilien teilattaviksikin kuin että ne teilaamisen pelosta jätetään esittämättä.

Kirjoittaja: sivullinen on maanantai, 11 syyskuu 2006 @ 21:03
Minunkin mielestäni on hassua, että kansankirkkoon kuuluu EVVK-väkeä, ehkä jopa enemmän kuin Jumalaan uskovia ja luterilaiseen oppiin tunnustautuvia. Toisaalta se on tilanne, johon on tultu, enkä näe mitään ulospääsyä. Mikä tahansa lomake tai kysely tiputtaisi pois huomattavan määrän autuaita yksinkertaisia, horjuvia ja epäileviä. Ja vierastan syvästi ajatusta, että joku ihminen saisi määritellä, onko toisen usko oikea ja riittävä.

Arvokkain ajatus kansankirkossa on varmaan se, että pieni ja pelokaskin saa tulla joulukirkkoon pelkäämättä joutuvansa leimatuksi uskovaiseksi. Ihanne tietysti olisi, jos hän tuntisi olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi ja voisi iloisena luottaa siihen, että kristityille ainakin kelpaa, vaikka koko muu maailma potkisi päähän. Ja siinä meille kristityn nimeä kantaville on haastetta yllin kyllin!

Kirjoittaja: Anonymous on tiistai, 12 syyskuu 2006 @ 16:03
“Ja vierastan syvästi ajatusta, että joku ihminen saisi määritellä, onko toisen usko oikea ja riittävä.”

Niin minäkin.

Vrt. “Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne…”(2. kor.13:5). ---- eikä “koetelkaa toisia…”

“Arvokkain ajatus kansankirkossa on varmaan se, että pieni ja pelokaskin saa tulla joulukirkkoon pelkäämättä joutuvansa leimatuksi uskovaiseksi. Ihanne tietysti olisi, jos hän tuntisi olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi ja voisi iloisena luottaa siihen, että kristityille ainakin kelpaa, vaikka koko muu maailma potkisi päähän. Ja siinä meille kristityn nimeä kantaville on haastetta yllin kyllin!”

Näin juuri.

Luther vertasi seurakuntaa suureen sairaalaan ja me kaikki olemme parantumattomasti sairaita, korostan kaikki. Älkäämme pahentuko kirkon ulkonaiseen muotoon ja sen jäseniin. Se on vain näkyväistä, mutta Kristuksen kirkko on salattu ja pyhät näkymättömiä. Se on uskon asia - ei näkemisen.

Kirkon tehtävä on tehdä kaikki kansat Kristuksen opetuslapsiksi kastamalla ja opettamalla.

Kirkossa pitää aina olla “ovi auki tiellepäin”. Kansankirkkomme tarkoitus on sulkea Jumalan “ennättävän armon” piiriin mahdollisimman paljon ihmisiä. Näin se toteuttaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä monin tavoin niin koti- kuin ulkomaillakin. Tähän tehtävään se tarvitsee meitä kaikkia, omalla paikallamme.

Tässä oli kaali_koi:n “palopuhe”.

Kirjoittaja: Justinos on keskiviikko, 13 syyskuu 2006 @ 11:28
Vilkaiskaapas Kirkko ja Kaupunki - lehden Kerettiläistä. Se panee vielä paremmaksi. Aiheutti repeilyä :smiley:

Kirjoittaja: Anonymous on keskiviikko, 13 syyskuu 2006 @ 11:49
Koska Kirkko ja kaupunki -julkaisua ei jaeta jokaiseen kotiin, niin laitettakoon Justinoksen mainitsema Kerettiläisen juttu tähän.


Sotastrategia

Kansankirkkoa päin hyökätään nyt monelta suunnalta. Mereltä uhkaa Rooman kirkko, joka vaatii piispa Henrikin luunsirua Turun seurakuntayhtymältä. Kohta varmaan vaaditaan Turun tuomiokirkon palauttamista. Maalta taas hyökkäävät kovaotteiset vapaa-ajattelijat. Lisäksi hiippakuntamme tuomiokapitulin teologisiin tehtäviin on soluttautunut viekas desantti, pelottomana nettisissinä tunnettu ankara kirkkokriitikko, joka nakertaa rakkaan kansankirkkomme elämää sisältä käsin.

Mutta ei syytä huoleen, aina viisaalla Eero-piispalla on selkeä strategia: desantti otetaan kapituliin, jonka hellässä huomassa hän aikansa kapinoituaan vaihtaa puolta. Paavinkirkko voitetaan hyvällä, tervehditään vain ilolla Rooman kirkon kiinnostusta luterilaisuutta ja sen hallussa olevia ruumiinosia kohtaan. Vapaa-ajattelijoiden taistelumoraalia heikennetään postiluukuista pyytämättä kolahtelevilla kirkollisilla julkaisuilla sekä Gideonien jakamilla Raamatuilla, joita he tutkivat ahkerammin kuin kukaan muu löytääkseen sieltä uusia rikosilmoituksen aiheita.


Tuo juttu on kerrassaan mainio.