Naiseus vedenjakajalla

maanantai, 03 heinäkuu 2006 @ 20:23
Kirjoittaja: Mari

Pirjo Alajoen teos Naiseus vedenjakajalla – kristillinen näkökulma feminismiin (Uusi tie 2005) hyökkää feminismiä vastaan syyttäen sitä androgyynisyyden edistämisestä, työ- ja perhe-elämän yhdistämisestä seuraavista syvistä ristiriidoista, yhden tulonsaajan perhemallin purkamisesta, avioerojen ja aborttien kasvusta sekä naisten ja lasten henkisen pahoinvoinnin lisääntymisestä.

Kotiäitiyden puolesta

Alajoki kritisoi syystäkin feminististä liikettä siitä, ettei se ole jättänyt naiselle valinnanvapautta. Kotityötä ja lastenhoitoa aliarvostaessaan feministinen liike on Alajoen mukaan saanut aikaan systeemin, jossa yhä harvempi nainen voi käytännössä valita kotiäitiyden, vaikka haluaisikin. Teos antaakin varmasti rohkaisua niille äideille, jotka kamppailevat työn ja perheen yhdistämisen kanssa ja tunnistavat sisällään kaipuun jäädä kotiin hoitamaan lapsia, luomaan ympärilleen kauneutta ja käyttämään vaikutusvaltaansa tulevan sukupolven kasvattamisessa.

Nainen on luotu auttamaan

Alajoen mukaan mies on luotu johtamaan ja nainen auttamaan. Naisen olemus kiinnittyy oleellisesti lapsiin, kotiin ja ihmissuhteisiin. Jumala Luojana tietää, millaiseksi on naisen luonut. Ensimmäinen nainen, Eeva, epäili kuitenkin Jumalan sanaa ja oli tottelematon Jumalaa kohtaan, kuten feministitkin. Myös muita varoittavia esimerkkejä Alajoelta löytyy, kuten Abigailin viisautta ja Marian äitiyttä ihailevia kommenttejakin tyyliin ”siinä vasta nainen”.

Herkkä naislukija, joka ei koe olemustaan ensisijaisesti lasten, kodin ja ihmissuhteiden kautta, kokee Alajoen ”Jumalan suulla” julistaman näkökulman jälkeen itsensä vääristyneeksi, Jumalalle tottelemattomaksi ja huonoksi naiseksi. Alajoki ei kuitenkaan kuvaile kristillisen naiseuden rajoja ja laajuutta, ei pohdi sitä, miten yksilöllisillä tavoilla naiset ovat naisia ja jättää näin omaa naiseuttaan pohtivan roikkumaan epämääräisesti äärinäkemysten väliin. Vaikka hän puhuu erilaisuuden arvostamisesta, tulee se esiin lähinnä sukupuolisuuden rikkauden eli miehen ja naisen erilaisuuden ylistyksenä. Tuleekin sellainen vaikutelma, että kritisoidessaan (ääri)feminismiä valinnanvapauden minimoimisesta, tulee Alajoki itse luoneeksi tilalle systeemin, joka sekin on aika vaihtoehdoton.

Mustavalkoista feminismikritiikkiä

Alajoen feminismikritiikin ongelma on siinä, että hän kohdistaa kritiikkinsä äärifeminismiin, jossa kotiäitiyttä halveksitaan ja pyritään sellaiseen luovaan elämään, johon harvalla miehelläkään on käytännössä mahdollisuutta. Yhtenä Alajoen argumentointitapana (ääri)feminismiä vastaan on selvittää, kuinka kipeätä ja rikkinäistä oli esimerkiksi Simone de Beauvoirin elämä. Yksittäisten esimerkkien valikoitu esiinnostaminen ei juurikaan vakuuta, varsinkin kun Alajoki tuntuu muutenkin hyödyntävän eri ajattelijoiden yksittäisiä ajatuksia oman päämääränsä tueksi kyseenalaisella tavalla. Hän tukee ajatteluaan mm. Jean Paul Sartren ja Kaija Maria Junkkarin kirjoituksilla, vaikka heidän ajattelunsa kokonaisuus olisikin oleellisella tavalla ristiriidassa Alajoen omien tähtäimien kanssa.

Sen sijaan Alajoki jättää käsittelemättä naisen ja miehen tasa-arvoa edistäneen liikkeen hyvät saavutukset, joista hän itsekin kahta korkeakoulututkintoaan arvostavana kirjailijana lienee saanut osansa. Kriittinen lukija ei vakuutu mustavalkoisuudesta, jossa feministisessä liikkessä ei nähdä kertakaikkiaan mitään hyvää.

”Naisen ei tarvitse”

Alajoki tuntuu ajattelevan naiselle olevan helpotus, ettei hänen tarvitse kilpailla miesten kanssa työelämässä ja muilla maskuliinisilla areenoilla. Hän käyttää useaan otteeseen sanoja ”naisen ei tarvitse”. Alajoki tuntuu ajattelevan, että halussa on kysymys vain tahdosta saada samaa mitä mieskin, vaikka se ei itselle sopisikaan. Juurikaan hän ei näytä ymmärtävän naisen aitoa minäkokemuksesta nousevaa halua tehdä pääasiassa muuta kuin kodin piiriin kuuluvia asioita.

Kysymykseksi jää, missä feministisen ja kristillisen naiskäsityksen vedenjakaja Alajoen mukaan loppujen lopuksi kulkee. Yhteistä vyöhykettä niillä ei kuitenkaan ilmeisestikään ole.

Kirjoittaja: Helena on tiistai, 04 heinäkuu 2006 @ 15:56
Kiitos kiintoisasta analyysistä. :slight_smile: En itse ole kirjaa lukenut, mutta sain vaikutelman että olet tehnyt tarkkanäköisiä havaintoja.

Kirjoittaja: Mari on tiistai, 04 heinäkuu 2006 @ 16:32
Suosittelen kirjaa luettevaksikin (analyysini ei liene tyhjentävä ;)). Muokkasin muuten arvostelun rakennetta vaihtamalla kahden kappaleen paikkoja keskenään. Nyt se etenee loogisemmin.

Mari

Kirjoittaja: Joonas on tiistai, 25 heinäkuu 2006 @ 11:54

Mari, en pitänyt lainkaan kirja-arvostelustasi. Hyökkäät Alajokea ja hänen kirjaansa vastaan ilmeisen loukkaantuneena. Luin kirjan “Naiseus vedenjakajalla” enkä saanut lainkaan tuollaista kuvaa kuin sinä. Alajoen kirja oli mielestäni erinomainen ja osoitti selkeästi, miten feminismi ja raamatullinen kristinusko ovat selvästi keskenään ristiriidassa.

Kirjoitit, että herkkä naislukija, joka ei koe olemustaan ensisijaisesti lasten, kodin ja ihmissuhteiden kautta, kokisi Alajoen näkökulman lukemisen jälkeen itsensä vääristyneeksi, Jumalalle tottelemattomaksi ja huonoksi naiseksi. Mutta tällöinhän kyseinen nainen voikin tehdä parannuksen ja omaksua sen naiskuvan, jonka Raamattu, Jumalan sana, antaa! Parannuksen ovi on aina auki.

Väitit Alajoen kritiikin ongelma olevan, että se kohdistuu äärifeminismiin. On kuitenkin hyvin suhteellista, mikä on “äärifeminismiä” ja mikä ei. Jos tutustuu feministeiksi tunnustautuvien yhteiskunnallisten, kulttuurillisten ja uskonnollisten vaikuttajien teksteihin, niin on vaikea löytää jotain rajaa “feminismin” ja “äärifeminismin” välillä. Kotiäitiyttä halveksitaan kyllä yhtäläisesti ihan “tavallisessa” feminismissä. Kyseessä ei ole jokin ääri-ilmiö vaan hyvin tavanomainen ilmiö.

Et pidä hyvänä Alajoen metodia tarkastella feministien elämää tapaustutkimuksina. Kyseessä on kuitenkin täysin pätevä ja kestävä tapa arvioida sitä, millaisia käytännöllisiä seurauksia jonkin aatteen toteuttamisella omassa elämässä on. Laskeudutaan alas norsunluutornista ja katsotaan, miten ihmisten käytännöllisessä elämässä näkyy heidän aatteensa jäljet. Eli onko aate vain hienoja sanoja ja ideoita vai kestääkö se todellisessa elämässä?

Syytät Alajokea myös feminismien positiivisten puolten sivuuttamisesta. On kuitenkin muistettava, että perinteinen tasa-arvoliike, jonka ansiosta esim. Suomessa saatiin 1906 naisille äänioikeus, on hyvin pitkälti eri asia kuin feministinen ideologia. Feminismissä tasa-arvo ei ole useinkaan itseisarvo vaan välinearvo, jolla pyritään “kaappaamaan valta” miehiltä. Feminismille leimaa antaavaa on naisten kilpailu miesten kanssa ja eräänlainen miehiä vastaan kapinointi, ei suinkaan aito tasa-arvo, jossa arvo määrääntyy jonkin muun asian kuin tekojen kautta. Nainen ei saavuta tasa-arvoa miesten kanssa pyrkimällä tekemään samoja asioita (esim. työelämässä) vaan ihmisarvon kautta. Siksi todellinen tasa-arvon edistäminen ja feminismi ovat todella kaukana toisistaan.

Kirjoittaja: Mari on keskiviikko, 26 heinäkuu 2006 @ 10:34
Kiitos erilaisesta näkökulmasta asiaan. Hyvä, että sellaista tulee kriittisen arvioni vastapainoksi. Ja onhan teoksella ansionsakin, kuten kirja-arvostelussakin totesin: Alajoki mielestäni syystäkin kritisoi feminismiä valintamahdollisuuksien kaventamisesta.
Feminismin määritelmä aiheuttaa käsittääkseni kiistaa ja epäselvyyttä muuallakin. Kuka on sitä mieltä, että se tarkoittaa nimenomaan tasa-arvopyrkimyksiä, kuka liittää käsitteeseen kaikennäköistä miesvihasta lähtien.
Itse epäilen, että Alajoki käytti tapaustutkimuksen keinoa valikoiden. Ja “tapaustutkimuksellahan” ei ole todistusvoimaa, jos valikoi oman päämääränsä kannalta sopivat tapaukset ja jättää muut käsittelemättä. Korkeintaan se voi vahvistaa jo ennalta omaksuttua näkemystä. Lähtökohtaisesti eri mieltä olevia se ei vakuuta.
Mitä tulee parannuksentekoehdotukseesi…joo, onhan se looginen ja ymmärrettävä ehdotus. Mutta ainakin minun tulisi olla todella vakuttunut siitä, että perinteinen naisen malli olisi omalla kohdallani todellakin Jumalan tahto, ennen kuin ryhtyisin ottamaan valtavia riskejä avioliitossani ja mielenterveydessäni.
Rukous ja pohdinta naiseuden ympärillä jatkuu toivottavasti koko elämän ajan. Alajoen kirja ei kuitenkaan vakuuttanut minua siinä määrin, että ryhtyisin tekemään “parannusta”. Otan itselleni oikeuden tarkastella Alajoen sanomisia Alajoen sanomisina enkä Jumalan tahtona.

Kirjoittaja: Mari on keskiviikko, 26 heinäkuu 2006 @ 10:41
Lisää aiheesta muuten feminismi, feminismikritiikki ja naiseus -ketjussa:
http://uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?t=376&postdays=0&postorder=asc&start=0

Kirjoittaja: Anonymous on perjantai, 30 toukokuu 2008 @ 21:46
En aivan ymmärrä sitä, että naisen joka ei koe ainoana tarkoituksenaan perheeseen, kotiin ja muiden auttamiseen suuntautumista, tulisi jotenkin eheytyä. Jumala on nimittäin luonut naisenkin älykkääksi (kyllä!) ja luovaksi olennoksi, jolla on tarve toteuttaa taipumuksiaan ja lahjojaan. Olen siis sitä mieltä, että Jumalan tahto naisen elämälle ei ole niin mustavalkoinen, kuin miksi se miehisen kulttuurin piirissä rakentui.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että äärifeminismi on johtanut kotiäitiyden halveksimiseen ja vaihtoehtojen kaventumiseen. Vaihtoehtoja on kuitenkin enemmän kuin silloin, kun naisen elämä oli rajattu yksityiseen, kodin piiriin. Ei kannata suostua muiden ihmisten määrittelyihin ja normeihin, vaan luottaa Jumalan johdatukseen ja identiteetin löytymiseen kristittynä.