Mihin kirkkoa tarvitaan?

sunnuntai, 29 huhtikuu 2007 @ 22:25
Kirjoittaja: analyysi

Uusimmassa Kirkko & Kaupunki-lehdessä on nostettu pääkirjoituksen aiheeksi kysymys, mihin kirkkoa tarvitaan. Kysymys kirkon tarpeellisuudesta liittynee siihen, onko järkeä olla kirkossa mukana, ja sitä kautta myös mielekkyyteen olla kirkon jäsen, ja kirkosta eroamisiin. Päätoimittaja Simola on jopa otsikoinut tämän uusimman pääkirjoituksensa: “Mihin kirkkoa tarvitaan”.

Kysymys on hyvä. Siihen löytyy vastaus esimerkiksi evankelisluterilaisen kirkon internetsivuilta:

“Kirkon tehtävänä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä muutenkin toimia kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.”

Entä mikä on Simolan vastaus: mihin kirkkoa viestintäjohtaja Simolan mukaan tarvitaan?

"Kirkon merkitys ja arvo tulee esiin siinä, pystyykö se antamaan ihmisille jotakin sellaista, mikä auttaa heitä uskon, toivon ja rakkauden tielle ja tiellä. Matka kohti kaunista, hyvää ja pyhää on helpompaa ja antoisampaa, kun rinnalla kulkee muita.

…Kirkko epäonnistuu tehtävässään, jos se tyytyy tarjoamaan ihmisille vain yhdenlaista uskon mallia. Jos kirkko esiintyy ainoan oikean totuuden torvena, se ei palvele oikein tämän päivän ihmistä. Mutta jos se suostuu olemaan yhteisö, joka etsii totuutta jäsentensä ja muiden ihmisten kanssa, se on kiinnostava yhteisö, jolla voi olla suuri merkitys tämän päivän ihmisille."

Simola siis esitti, että jos kirkko esiintyy ainoan oikean totuuden julistajana, se ei palvele “oikein” tämän päivän ihmistä. Hän esitti myös, että jos kirkko totuuden julistamisen sijasta vain etsisi totuutta yhdessä “jäsentensä ja muiden ihmisten” (eli ei-jäsenten) kanssa, siitä tulisikin merkityksellinen ja kiinnostava tämän päivän ihmisille. Olen jäänyt Simolan teksteistä välillä sellaiseen käsitykseen, että Simola ehdottaisi, että kirkon pitäisi opettaa jonkinlaista agnostismia. Toivon, että tulkintani ei ole ollut oikea.

Simola lopetti pääkirjoituksensa nyt näin:

“Kirkko on tämän päivän ihmiselle tarpeellinen ja hyödyllinen yhteisö, kun se tarjoaa virikkeitä ja aineksia uskonnolliseen ja elämänkatsomukselliseen pohdintaan, kauneuden ja hyvyyden etsimiseen ja löytämiseen. Se on merkityksellinen, kun se tarjoaa puitteita hiljentymiseen ja rauhoittumiseen, pyhän tuntemiseen ja kohtaamiseen.”

Simolan pääkirjoituksen luettuani mieleeni nousi kysymys: mistä uskonnosta/maailmankatsomuksesta Simola tekstissään mahtaa puhua? Kristinuskoon varsin olennaisesti kuuluvasta Jeesuksesta hän ei maininnut (taaskaan) sanaakaan. Simolan esittelemään uskontoon/maailmankatsomukseen kuuluvia piirteitä olivat seuraavat: se sisältää uskonnollista ja elämänkatsomuksellista pohdintaa, siihen kuuluu kauneuden ja hyvyyden etsiminen ja löytäminen, hiljentyminen, rauhoittuminen, pyhän tunteminen ja kohtaaminen. Hänen uskonnossaan/maailmankatsomuksessaan on keskeistä myös matka kohti kaunista, hyvää ja pyhää.

Puheet kauneuden, hyvyyden ja totuuden etsimisestä toivat itselleni mieleen tällä kertaa kristinuskon ja Raamatun sijasta Platonin. Tekstin sisällön sijasta lähinnä ainoastaan se asiantila, että pääkirjoitus on julkaistu Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien rahoittaman Kirkko & Kaupunki-lehden pääkirjoitussivulla, johti pohtimaan voisiko tekstillä olla kenties jotain tekemistä kristinuskon kanssa.

Simola kertoo Kotimaa-lehden haastattelussa, erään toisen asian kohdalla, että:

-Enää ei hyväksytä, että järjestöt eivät noudata kirkossa yleisesti hyväksyttyjä säädöksiä.

Onko se hyväksyttävää, mikäli Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Seppo Simola ei noudata viestinnässään kirkossa hyväksyttyjä päätöksiä ja kirkon tunnustusta?

Kirjoittaja: Anonymous on tiistai, 01 toukokuu 2007 @ 21:37
Simolan idea on jälleen kerran… öö… mielenkiintoinen. Pohditaanpa sitä hetki ihan noin markkinointistrategiana. Siis kirkon pitäisi rehdisti ja suoraan tunnustaa, että se ei oikeasti tiedä mistään mitään? Poislukien tietysti lapsenpesujuhlat ja jäsenmaksujen kerääminen, joista sillä onkin vuosisatojen kokemus. Kun kirkko suoraan ja rehdisti tämän myöntäisi, niin ihmiset tajuaisivat, että kirkko onkin oikeastaan aika hyödyllinen kapistus? Ja kirkon suosio kääntyisi uuteen nousuun? Ei hassumpaa, ei hassumpaa. Simolalla ei olisi mitään hätää, vaikka hän jostakin käsittämättömästä syystä sattuisikin saamaan potkut päätoimittajan palliltaan. Varmasti monet mainostoimistot kilpailisivat saadakseen hänen kykynsä käyttöönsä. Näen jo mielessäni Simolan tehtailemat sloganit. Kas näin: “Ostakaa Nokia N95! Se on kallis mutta oikeasti ihan käyttökelvoton paska.”

Kirjoittaja: de Muerto on keskiviikko, 02 toukokuu 2007 @ 23:22
Tulee mieleeni se Kierkegaardin tölväisy, jonka mukaan “Tämä kirkko leikkii kristinuskoa”. Simolaa lukiessa tosin tuntuu jo siltä, että osa ei viitsi enää edes leikkiä.

Seppo Simola on yksittäinen kaveri. Se, että hänellä on kummallisia mielipiteitä, ei oikeastaan kerro itsessään muusta kuin siitä, että Seppo Simola ei pitäydy klassiseen kristinuskoon. Big deal - näitähän nyt on monia.

Pöyristyttäväksi tämän tilanteen kuitenkin tekee se, että Simola levittää näkemyksiään (tai: näköalattomuuttaan) kirkon rahoilla kustannetussa seurakuntayhtymän lehdessä. Helsinkiläisissä kodeissa tämä lehti toimii säännöllisimpänä “kirkon äänenä” ehtookellojen ohella. Nyt kuuluva “kirkon ääni” ei ole sama ääni kuin paimenen ääni. Olisi aika jonkun herätä tekemään asialle jotain. Kuvaavaa kuitenkin on, että mitään ei tapahdu. Ei ketään tällainen hetkauta.

Ehtookellot julistavat selkeämmin kuin Simola. Pitäisiköhän muuttaa lähemmäs kirkkoa ja pyytää ettei minulle lähetettäisi enää Kirkkoa ja Kaupunkia.

P.S. Luuletteko että hyödyttäisi mitään, jos ilmoittaisi seurakuntayhtymälle ettei halua enää saada ko. lehteä sen hereettisen linjan tähden?

Kirjoittaja: Svend on torstai, 03 toukokuu 2007 @ 00:55
Heh heh hee! Ei hyödyttäisi, ei sitten yhtään mitään. Hauskaa (/murheellista) että de Muertollakin tuli Kierkegaard mieleen. Itselläni pyöri mielessä sama mies näitä lukiessa. Mutta oikeasti, jotain tarvitsisi tehdä - en vain tiedä sitten niin mitä. Keissi on kuitenkin aika simppeli: Simolan julistus ei yksinkertaisesti ole kristinuskoa - mutta se antaa ymmärtää olevansa, mikä tekee tilanteesta huolestuttavan. Tämän kertainen pääkirjoitus ei ole mikään lipsahdus tai poikkeuksellinen tapaus; samaa tuubaa sieltä on tullut jo monta vuotta. Materiaalia alkaa olla jo sen verran kasassa, että joku noheva teol.yo voisi hyvinkin tehdä systemaattisen teologian (tai ehkä paremminkin vertailevan uskontotieteen) gradun simolalaisesta uskonkäsityksestä.

Kirjoittaja: NORTON on perjantai, 04 toukokuu 2007 @ 01:48
Lukaisin tuon pääkirjoituksen, ja ei siinä kyllä minusta ollut mitään erityisen epäilyttävää. Käsittääkseni on melko itsestäänselvä asia, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä uskosta ja sen sisällöistä. Näkyyhän se jo tämän keskustelupalstankin kommentoinnissa. Pääkirjoituksessa esiin otetut asiat ovat varmastikkin osa totuudesta. Ne vain painottavat hieman toisenlaisista lähtökohdista uskontoa lähestyvien ihmisten tärkeiksi katsomia asioita. Kaikilla on tosin oikeus mielipiteisiinsä. Kriitikoillakin. Minusta on kuitenkin parempi että pääkirjoitukset käsittelevät tällaisia aihepiirejä, kuin että niissä eriteltäisiin joitain opillisia kysymyksiä. Sellaisten ei edes tarvitse kiinnostaa normaaleja kristittyjä, tai sellaisia, joita joskus hieman ikävään sävyyn sanotaan tapakristityiksi.

Minusta on kylläkin hienoa, että jotkut ovat kiinnostuneita paneutumaan syvällisesti kristinuskon mysteereihin, mutta en silti pidä järkevänä vaatia sitä, että kaikkien pitäisi tehdä näin, tai edes että kirkon pitäisi patistaa jäseniään tällaiseen.

Kirjoittaja: Tarzan on maanantai, 07 toukokuu 2007 @ 20:19
Tarzan puhuttelee de Muertoa:

Tarzan saa aina välillä apinakohtauksen, ja se ei ole hyvä. Tarzanilta menee uskottavuus. De Muerton kannattaa hillitä itsensä, koska de Muerto on tähän saakka aina ollut kovin asiallinen. Jos de Muerto säilyttää malttinsa, de Muerto säilyttää myös uskottavuutensa toisin kuin Tarzan.

Tarzan sai apinakohtauksen kun Simola riemuitsi SLEY:n tappiosta. Tarzanille asia oli henkilökohtainen, koska kyse oli Afrikkalaisten asioista. Apinakohtaus ei paljoa hyödyttänyt.

Nämä kirkon miehet eivät kunnioita Raamattua, mutta ehkä Matti Pulkkisen kirjat ovat korkeammassa kurssissa noissa piireissä. Matti Pulkkinen kirjoitti 80-luvulla Afrikka-aiheisen kirjan “Romaanihenkilön kuolema”. Tarzan ei kovin paljoa nauttinut kirjasta, mutta mieleen jäi yksi lausahdus:

'Syntipukin tappo on itsemurhan alku"

Kirkko ja Kaupunki - lehdellä ei ole mitään muuta annettavaa kuin kritiikkiä, tai ainakin joskus tuntuu siltä. SLEY on ilmeisesti syntipukki kirkon ongelmiin. Olisikohan aika vaieta kuoliaaksi koko lehti.

Seppo Heikinheimo oli hiukan Simolan kaltainen kriitikko, vaikkakin eri alalta. Heikinheimo kuoli vuonna 1997. Kuolinsyyn muistanemme, jos joku ei muista niin Wikipediasta voi tarkistaa.