Miehen ja naisen roolit jälkimodernin kulttuurin puristuksessa

tiistai, 30 tammikuu 2007 @ 21:20
Kirjoittaja: rautahannu

Työssäni kristittynä terapeuttina ja sen ohessa muussa hengellisessä työssä sielunhoitajana olen kosketuksessa niin parisuhdeproblematiikan kuin ihmisen persoonallisen kasvun ja eheytymisen teemojen kanssa. Tämän vuoksi joudun jatkuvasti pohtimaan miehen ja naisen rooleja sekä vertailemaan kulttuurimme tuottamia malleja Raamatun opetukseen ja käsitykseeni ihmisen psykodynamiikasta. Tältä pohjalta olen esittänyt tässä artikkelissa arvioitani miehen ja naisen välisestä suhteesta kulttuurissamme ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Lisäksi olen pyrkinyt perustelemaan sitä, miten kristillisestä uskosta nousevat arvot ja opetukset ovat edelleen relevantteja haettaessa ratkaisua näiden kysymysten esiin nostamiin haasteisiin.

Keväällä 2006 Uskojarukous foorumin käyttäjien keskustelu –alueella alkoi mielipiteenvaihto aiheesta: feminismi, feminismikritiikki ja naiseus. Keskustelu lähti liikkeelle Kotimaa –lehden jutusta, jossa oli haastateltu psykologi Pirjo Alajokea. Pirjo Alajoki on kirjoittanut kirjan Naiseus vedenjakajalla – kristillinen näkökulma feminismiin, josta nimim. Mari on kirjoittanut tämän foorumin etusivulle kirjallisuus -artikkelin otsikolla Naiseus vedenjakajalla.

Tämä aiheeseen liittyvä artikkelini on elänyt viime keväästä lähtien ja siinä on pyritty vastaamaan alamaisuus- aiheen nostamiin kysymyksiin ja siitä esitettyyn kritiikkiin. Aihetta on ruokkinut myös päivän politiikka, josta nousee jatkuvasti esiin uusia aihetta sivuavia näkemyksiä ja toimenpiteitä, joita on ollut tarve kommentoida. Lisäksi naisten ja miesten suhdetta koskeva keskustelu tuntuu olevan kuuma niin lehdistössä kuin ajankohtaisohjelmissakin, sillä lähes joka viikko tämä aihe on pulpahtanut jossain muodossa esiin.

Rocco Buttiglionen tapauksesta sain lisämateriaalia Eija-Riitta Korholan blogilta ja Pirjo Alajokea lainasin hänen nettiartikkelistaan.
Hannu Muilu, kristitty terapeutti ja työnohjaaja, Turku

Uskojarukous.net julkaisee artikkelin keskustelupuheenvuorona. (toim. huom.)

Mieheksi ja naiseksi kasvaminen
Tämä aihe nostattaa tunteita vaikeuttaen sanoman vastaanottamista, jolloin on perustelua ottaa yhä uudelleen kantaa samoihin kysymyksiin. En voi myöskään ilmaista itseäni lyhyesti, koska en voi liittyä suoraan vallitsevaan todellisuuteen, vaan joudun maalaamaan kuvan siitä todellisuudesta, jossa mielestämme elämme.

Pidän luonnollisena sitä, että miehen ja naisen erilaisuus näkyy myös erilaisina rooleina. Miehen ja naisen erilaiset roolit eivät kuitenkaan tee heistä eriarvoisia. Mielestäni se sortaa molempia sukupuolia, jos he eivät saavat olla erilaisia, vaan heidät yritetään pakottaa samanlaiseen muottiin. Nykyään on vallalla kehitys, jossa tyttöjä ja poikia suorastaan painostetaan irti perinteisistä naisen ja miehen rooleista. Ehkä näin yritetään rikastuttaa sukupuolia, mutta näin toimien aiheutetaan vain sekaannusta. Taustalla on naiivi olettamus siitä, että lapsi kasvaa mieheksi tai naiseksi itsestään ilman oman sukupuoli-identiteetin vahvistusta.

Mieheksi ja naiseksi kasvaminen on ollut aina suuri haaste, mutta kun on keinotekoisesti alettu muokkaamaan tyttöjä maskuliinisemmiksi ja poikia feminiinisemmiksi, niin tämän haasteen saavuttamisesta on tullut monelle lapselle ja nuorelle melkein ”mission impossible”. Nämä kulttuurimme ristiriitaiset viestit näkyvät nuorissa niin, että monet pojat näyttävät epävarmoilta ja vahvistamattomilta, kun taas tytöt vaikuttavat itsevarmoilta.
Vallalla olevaa ilmapiiriä kuvaa hyvin sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataisen puhe EU-illallisilla¸ jossa hän kuvaili Suomen tilannetta kollegoilleen mm. näin: ”Suomessa pienet tytöt nykyisin haaveilevat presidentin urasta, kun taas pienet pojat kyselevät, että voiko heistä koskaan tulla presidenttiä.”

Tyttöjen ja poikien pohja mieheksi ja naiseksi kasvamiseen on hyvin hataralla pohjalla. Heidän tilanteensa vaikeutuu entisestään heidän tullessaan murrosikään. Silloin tämä aikuiseksi kasvaminen kohtaa uusia haasteita seksuaalisen kasvun alueella. Sen lisäksi, että nuoret ovat olleet koko elämänsä seksuaalisesti häirittyjä median ja nuorisokulttuurin taholta, niin heille tarjotaan vielä useita mahdollisia seksuaali-identiteettejä. Heidät laitetaan seksuaalikasvatuksen nimissä pohtimaan ovatko he heteroja, homoja, biseksuaaleja vai jotain muuta ja näin horjutetaan heteroseksuaalienkin luottamusta omaan seksuaalisuuteensa. Aivan kuin jälleen oletettaisiin heteroseksuaalisen identiteetin saavuttaminen olevan itsestäänselvyys, jota ei tarvitse tukea. Suuri hämmennys mieheksi ja naiseksi kasvamisen vaikeudessa näkyy osaltaan nuorten pahoinvointina, joka tietysti heijastuu myös parisuhteisiin.

Kulttuurimme isättömyys ja auktoriteetista riisuttu mies

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että miehen kutsumus on pitää huolta vaimostaan ja perheestään. Tällä tarkoitan ennen kaikkea suojan antamista perheelle, joka tapahtuu vastuuta kantamalla ja perhettä suojaavia rajoja ylläpitämällä. Meidän yhteiskuntamme ja koko läntisen kulttuurin tila kaikessa kaoottisuudessaan suorastaan huutaa rajojen, miehen ja isän poissaoloa. Suomessa historiallinen kehitys, joka tähän on vienyt, on aika lyhyt. Taustalla on todellinen miesten puuttuminen sotien seurauksena. jolloin miehet konkreettisesti antoivat henkensä alttiiksi kotinsa ja perheensä puolesta.

Suuret ikäluokat ovat olleet kyseenalaistamassa kaikkia ja kaikkea ja opettaneet kriittisyyttä myös lapsilleen. Ongelma tulee vastaan siinä, että jos kaikki harrastavat kritiikkiä, kyseenalaistamista ja kapinointia arvoja sekä auktoriteetteja kohtaan, niin kuka viitsii enää seistä arvojen takana, puolustaa, perustella ja ylläpitää niitä. Näin olemme tulleet tilanteeseen, jossa ei kohta ole enää jäljellä mitään arvoja, mitä vastaan voisi kapinoida. Tästä kaikesta on tietenkin seurauksena se, että uusi polvi ei kykene sisäistämään edellisen polven arvoja, vaikka arvojen siirtäminen seuraavalle polvelle on eräs kasvattajien perustehtävä.
Ns. 60 –lukulaisille, jotka vastustivat kaikkia auktoriteetteja, jo järjestyksen ylläpitäminen merkitsi poliisivaltion uhkaa. Sen tähden meillä onkin ollut perinteisesti vähän poliiseja ja nykyään säästösyistä vielä vähemmän, jonka seuraukset näkyvät monin ikävin tavoin.

Miehuuteen kuuluu pyrkimys hallita tilanteita voidakseen siten suojella heikoimpia. Tämän kuvaamani yhteiskunnallisen kehityksen ohessa miehet on riisuttu auktoriteetista ja siksi he karttavat tilanteita, joissa heihin kohdistuisi odotuksia kasvattaa, laittaa rajoja tai suojata heikompia. Miehet kokevat nöyryyttävinä ja turhauttavina tällaiset tilanteet, koska heiltä on viety kaikki edellytykset toimia omien tai muiden tiedostettujen tai tiedostamattomien odotusten mukaan.

Nämä miehen syrjäyttämisen seuraukset heijastuvat laajasti yhteiskuntaamme. Tämän seurauksena miehiä on myös ruvennut houkuttamaan ajatus luovuttamisesta vastuunottamisen sijaan. Kolmas nainen -yhtye kuvaa hyvin tällaista asennetta kappaleessaan – valehtelisin jos väittäisin;
Ois kai siistii antaa periksi nyt
toteais vain kylmästi: ”ei tästä mitään tuu”
lähtis kävelemään
painais oven kiinni perässään.

Maahanmuuttajat usein ihmettelevät, että missä ovat kaikki suomalaiset miehet? Hyvä kysymys. Miehiin ei tosiaankaan liiemmälti törmää kaupoissa, kouluissa, sosiaalitoimessa, terveydenhuollossa, eikä kohta bussikuskeinakaan. Jossain heitä kuitenkin on ja varmin todiste tästä on liikenteessä näkyvät henkilöautot, joita ohjaa usein yksin autossa matkustava mies.
Miehet eivät aja yksityisautolla pelkkää laiskuuttaan, vaan myös siksi, että julkisissa kulkuneuvoissa he eivät voisi olla törmäämättä huonosti kasvatettuihin lapsiin ja nuoriin, häiritsevään käytökseen, päihtyneisiin ja väkivaltaan. Miehet eivät halua olla paikalla avuttomina silmännäkijöinä, kun he eivät pysty tekemään mitään, koska heidän auktoriteetin perusteet on murrettu.

Miehuuteen kuuluu siis se, että voi suojella puolisoaan, perhettään ja heikoimpia. Tätä ei välttämättä sanota ääneen eikä tiedosteta, mutta se on olemassa mieheen kohdistuvassa odotuksessa sekä hänellä itsellään että muilla. Tämän vuoksi kulttuurimme auktoriteettikapina on kuluttanut ja heikentänyt erityisesti miestä ja miehen asemaa.
Miehen täytyy osata ja olla tietoinen siitä, missä mennään, että hän voisi täyttää tärkeän osan miehen kutsumustaan. Joskus tämä ominaisuus saavuttaa koomisiakin piirteitä. Miehet voivat ajaa autolla ristiin rastiin kilometrikaupalla, sen sijaan, että he pysähtyisivät ja kysyisivät neuvoa, koska miehillä ei ole varaa olla vähän eksyksissä, eihän?

Mies ei ole myöskään enää uskottava vastuunkantaja yhteiskunnassamme. Silloin kun jokin yritys joutuu kertomaan ikäviä uutisia suurelle yleisölle tai ottamaan vastuuta joistakin sen tekemistä rikkeistä, niin aika usein framille astuu nainen. Väärinkäytösten ja vahinkojen tapahtuessa ihmiset ovat kuohuksissaan ja jos tämä kiukku sekoittuu siihen kaunaan, jota yleisesti miehiä kohtaan tunnetaan, niin he eivät kykene ottamaan vastaan mitään informaatioita. Sen sijaan jos esiin tulee nainen, niin ihmiset vähän lauhtuvat, koska naisiin kohdistetaan toisenlaisia tunteita ja odotuksia. Suuri yleisö ottaa nikotellen vastaan ikävätkin uutiset, kun se saa kuulla ne naisen suusta. Naisen on tiedottajana huomattavasti helpompi saada asiallinen viesti läpi miesvihamielissä kulttuurissamme kuin miehen. Seuratkaapa vaan!
Äärimmilleen kyseisen manipuloinnin vei Thaimaan sotilasjuntta, joka palkkasi tiedottajakseen entisen Miss Aasian. Hesari uutisoi, että sotilasjuntta muuttui ulkomuodoltaan selvästi edukseen tällä tempauksella. Lehti jatkaa ironisesti, että Thaimaan vallankaappaajilla on sensuelli ääni ja somat kasvot.

Usein ulkopuolelta näkee paremmin kuin sisäpuolelta. Ts:n Treffi-liite kertoi suomalaisnaisen ja ghanalaismiehen parisuhteesta. Ghanalainen Jonas kysyi vaimoltaan Hannalta, että miksi suomalaisissa mainoksissa miehet esitetään idiootteina. Vaimo ei uskonut sitä aluksi, mutta katsottuaan mainoksia yhdessä journalistimiehensä kanssa, hän teki saman huomion. Mainosten naiset ovat aina vahvoja ja fiksuja, mutta miehet sottaavat, örveltävät ja hakevat kaljaa, mutta ei toisinpäin, niin että nainen mokaisi. ”Olen miettinyt, että onko täällä Suomessa joku miesviha”? Hanna nauraa.

Mistä kulttuurimme miesvihamielisyys johtuu? Taustalla ovat tietenkin historiassa tapahtuneet miesten todelliset synnit naisia kohtaan. Köyhyys, ankarat luonnonolosuhteet ja sodat pakottivat naisia ottamaan suuren vastuun toimeentulosta. Karuissa elämänolosuhteissa ja sotien traumatisoimina monet miehet syyllistyivät kuitenkin oman asemansa väärinkäyttämiseen, naisten alistamiseen ja heidän arvonsa vähättelemiseen. Naiset olivat huonossa ja sorretussa asemassa, josta miehet olivat vastuussa.
Mikään tilanne ei kuitenkaan ole koskaan niin huono, etteikö se voisi edelleen huonontua synnillisen reaktion kautta. Näen nykyisen tilanteen, sukupuolten välisen taistelun, olevan osaltaan seurausta naisten synnillisestä reaktiosta miesten väärinkäytöksiin.
Tällöin tietenkin miesten vastuulla on edelleen tunnistaa ja tunnustaa heidän tekemät synnit historiassa ja sanoutua niistä irti. Samoin miesten tulee tiedostaa ja tehdä parannus pakenemisesta, passiivisuudesta ja vastuuttomuudesta, jotka ovat heidän vääriä reaktiota naisten synnillisiin reaktioihin. Ehkä tällainen miesten vastuunotto voisi palauttaa luottamuksen sukupuolten välille ja rohkaisisi naisia jälleen seisomaan miesten rinnalla eikä vastatusten.

Feminismin todelliset, ei niin kauniit, kasvot

Feminismi on osaltaan ollut murentamassa monin tavoin perhearvoja ja hämmentämässä miehen ja naisen rooleja yhteiskunnassamme viimeiset 40 vuotta ”tasa-arvon” nimikkeellä. Todellisempi piiloagenda sille voisi olla, että: ”Mies on aina alistanut naista ja nyt on naisten vuoro alistaa miehiä”. Ainakin jälki on ollut tämän mukaista.

Mies on kyvytön suojautumaan valtataistelulta, joka tulee naisten taholta, koska heidän perimmäinen kutsumus on nimenomaan antaa suojaa naisille. Vallitseva ilmapiiri saa monet miehet vetäytymään sellaiseen asenteeseen, että okei naiset, hoitakaa planeetta. Traagisinta tässä sukupuolten välisessä taistelussa on se, että myös naiset itse tulevat lopulta kärsimään miehen syrjäyttämisen ja syrjäytymisen seurauksista, joita ovat vetäytyminen ja piittaamaton käytös. Lisäksi joidenkin miesten turhautuneisuus ilmenee aggressiivisuutena ja päihteiden väärinkäyttönä.

Feminismi on saanut hyvin viestinsä läpi siinä, että miltei kaikki ongelmat maailmassamme ovat miesten aiheuttamia, eivätkä suinkaan syntiinlankeemuksen seurauksia. Pienet pojat ovat potentiaalisia miehiä, joten he joutuvat jo lapsena tekemisiin miehenä olemisen kollektiivisen syyllisyyden kanssa, jonka he imevät miestä syyllistävästä kulttuuristamme.

Sen sijaan naisen syyllistyminen insestiin, seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai parisuhdeväkivaltaan ovat kulttuurissamme tabuja. Tämä kävi ilmi mm. silloin, kun naisjärjestöt kiivaasti vastustivat Ray:n rahoittamaa tutkimusta naisten osuudesta lähisuhdeväkivaltaan, vaikka tutkimusprojektin tarve lähti suoraan ensi- ja turvakotitoiminnan työn arjesta. Tutkimus on vielä kesken, mutta alustavien tietojen mukaan naisten osuus parisuhdeväkivallasta on jopa yli 40% ja vanhempien lapsiin kohdistamasta väkivallasta suurin osa olisi naisten harjoittamaa. Tutkimuksella on merkitystä niille naisille, joita ongelma koskee. Jatkossa heidät voidaan paremmin tunnistaa, jolloin he voivat saada apua ja ottaa vastuun ongelmastaan.

Tällä hetkellä naapurimaassamme puuhataan (150 000 kr) sakon uhalla yrityksiä palkkaamaan hallintoneuvostoihin naisia (väh.40% toista sukupuolta). Kuvaavaa oli myöskin ruotsalaisen naiskansanedustajan tekemä aloite miehiin kohdistettavasta verosta, jolla maksettaisiin miesten väkivallan naisille aiheuttamia kuluja. Tällaisia aloitteita voi syntyä vain vääristyneessä yleisessä ilmapiirissä, vaikka ne itsessään olisivatkin vain harkitsemattomia ylilyöntejä.
Pohjoismaisten esikuvien innoittamana myös pääministerimme Matti Vanhanen ja stm. Tuula Haatainen lähettivät myös oman myllykirjeensä sadan suurimman pörssiyhtiön johdolle naisten määrän lisäämiseksi yhtiöiden hallituksissa. Toistaiseksi painostus tapahtuu vielä vetoamalla.

Länsi-Euroopassa on nykyään nopein tapa tehdä poliittinen itsemurha kritisoimalla naisasiaa tai seksuaalisia vähemmistöjä. Tämän sai huomata pari vuotta sitten hyvin konkreettisesti EU:n komissioon pyrkinyt Italian ehdokas Rocco Buttiglione. Buttiglione on katolilainen, edesmenneen paavi Johannes Paavali II:n ystävä, sujuvasti 7 kieltä puhuva Italian ministeri. Vihreiden hollantilaismeppi kysyi häneltä, miten mies, joka pitää homoutta syntinä, voisi ajaa homojen asiaa sisä- ja oikeusasioiden komissaarina. Hän vastasi, että vaikka sanoisinkin, että homoseksuaalisuus on synti, eihän se vaikuttaisi hänen politiikkaansa ellei hän sanoisi, että se on rikos, ja että hän on täysin sitoutunut siihen EU:n perusoikeusasiakirjan lähtökohtaan, ettei ketään saa syrjiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
Lisäksi häneltä kysyttiin avioliiton määritelmää, ja kun hän vastauksessaan viittasi sanan latinalaiseen alkuperään, joka merkitsee äidin suojelua, niin se katsottiin naisen vähättelyksi. Muuta ei tarvittu, kun huhut lähtivät liikkeelle pilkan ja halveksunnan säestämänä. Häntä syytettiin homovastaiseksi naisten vähättelijäksi, joka pitää yksinhuoltajaäitejä huonoina ihmisinä. Viimeinenkin väite on silkkaa panettelua, sillä katolilaisena kristittynä hän arvostaa heitä, koska he ovat päättäneet pitää lapsen abortin tekemisen sijaan.

Fanaattisuudessa feministeille vetävät vertoja vain seksuaalisten vähemmistöjen aktivistit. Yhdistyneenä nämä näkemykset muodostavat humanismin kovan ytimen, joka synnyttää hyvin totalitaristisen ilmapiirin. Tämä kuitenkin tulee ilmi vain silloin, kun joku uskaltaa kyseenalaistaa heidän uskomuksensa.

Feminismin hapattamilla naisilla on väärä agenda, minkä voi huomata jo siitä, että minä enemmän he saavuttavat tavoitteitaan, niin sitä tyytymättömämmiksi he ovat tulleet. Onni pakenee etsijäänsä, eikä se ainakaan näytä tulevan feministisen vapautuksen myötä. Tällä hetkellä feministit yrittävät psyykata kanssasisariaan sanoen, että ”mitään ei ole vielä saavutettu”, ”nyt ei saa pysähtyä”. Tutkija Jaana Kuusipalo jopa pelkää, että naispresidenttiys saattaa hidastaa tasa-arvo kehitystä. Ilmeisesti hän arvelee, että urheilijoidenkin pelkäämä hyvänolon tunne hiipisi myös heidän puseroonsa ja vähentäisi taistelutahtoa. Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä riittäisi feministeille? Milloin he olisivat tyytyväisiä?

Millaista on feministien ajama tasa-arvo?

Miten tasa-arvoa Suomessa toteutetaan? Naisjärjestöjen keskusliitto ajaa yritysten hallituksiin sukupuolikiintiöitä naisille. Tällä järjestöllä on 13-henkinen hallitus, jonka hallituksessa on yllätys, yllätys 13 naista, eikä yhtään miestä. Tasa-arvovaltuutetun toimistossa työskentelee 11 henkilöä ja sieltä löytyy jo 1 mies 10 naisen joukosta. Valtioneuvoston tasa-arvoyksikkö on sukupuolijakautumaltaan tasaisin. Siellä on töissä kaksitoista työntekijää, joista peräti kaksi on miehiä. Tämä on juuri tätä, että nainen tietää mikä on tasa-arvoa miehille! Tasa-arvon toteuttaminen maassamme tapahtuu yli 90 prosenttisesti naisten näkökulmasta. Hienoa tasa-arvotyötä!

Tasa-arvon nimissä Suomen opettajain koulutuslaitoksista poistettiin miesopiskelijoiden kiintiö, joka turvasi sen, että molemmat sukupuolet olivat edustettuina koululaitoksessa. Feministisen tasa-arvokäsityksen mukaan pojan oikeudella saada oman sukupuolen samastumismalli ei ole mitään väliä.

Suomessa ylläpidetään jatkuvasti populistisesti myyttiä, jonka mukaan naisille maksettaisiin samasta työstä 20% pienempää palkkaa. En ole kuullut yhdestäkään poliisista, opettajasta, papista, lääkäristä, sairaanhoitajasta, jne. joilla olisi sukupuolen perusteella määräytyvä 20 prosentin palkanalennus tai -korotus. Valtio ja kunnat maksavat palkkaa tehtävän mukaan, eikä sukupuolen mukaan. Yksityisellä puolella jokainen saa taas vapaasti hinnoitella itsensä.
Miesten ja naisten palkkaerot selittyvät enimmäkseen ns. perinteisten naisalojen, sosiaali- ja terveydenhoidon sekä eräiden muiden alojen keskimääräistä heikommalla palkkauksella. Tämä koskee kuitenkin tasa-arvoisesti niin siellä toimivia miehiä kuin naisiakin. Samoin naisillekin maksetaan yhtä hyvin kuin miehille, jos he hakeutuvat perinteisille miesten aloille. Tasavertaisuuden kannalta katsottuna kysymys on oikeastaan vain ammatinvalinnasta, mutta jos ajattelemme ammatinvalinnan pohjautuvan sukupuolen erilaisuuteen, niin voimme pitää epäkohtana hoiva-alojen huonompaa palkkausta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että verorahat eivät riitä tulevaisuudessakaan tämän historiallisen jäänteen korjaamiseen.

Eräs feministikansanedustajien kukkanen oli aikoinaan laki, jolla taattiin päivähoito kaikille alle 3-v lapsille, mutta ei yli kolmivuotiaille, sillä seurauksella, että jotkut pienten lasten vanhemmista joutuivat menemään töihin, kun taas toiset vanhemmat joutuivat jäämään kotiin 3-6 v. lapsen kanssa. Jokainen nojatuolipsykologikin tietää, että pääsääntöisesti alle 3-v on parasta, jos hän voi olla äidin kanssa kotona. Yli 3-v on taas eduksi, että hän saa myös kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Laki ohjasi juuri päinvastoin, koska feministeille suurin pelko on se, että äiti viihtyy liian hyvin kotona lapsen kanssa. Heille ei tunnu merkitsevän mitään lapsen tarpeet, eikä se, että hän käy irtaantumis- ja itsenäistymisprosessia nimenomaan äidin (ei jomman kumman vanhemman! ) kanssa.

Nykyään päivähoito-oikeus on taattu kaikille alle kouluikäisille lapsille, mutta kotiin jäävää vanhempaa tuetaan vain murto-osalla siitä, mitä päivähoidon järjestäminen kodin ulkopuolella maksaa. Miksi kotiin jäävälle vanhemmalle ei voitaisi maksaa kunnon korvausta eläkettä kerryttäen kotona tehtävästä työstä, jos siitä kerran maksetaan kodin ulkopuolellakin? Siksi, että feministit pelkäävät naisten valitsevan tämän vaihtoehdon, joka on suotuisa lapselle, mutta tuhoisaa heidän uskomuksilleen.
Yhteiskunnalle koituisi tuntuvat säästöt myös sitä kautta, että tarkoitukseton ilkivalta vähenisi, kun lapsista pidettäisiin huolta ja eikä heitä tungettaisi ylisuurin päiväkotiryhmiin.

Kaikille lapsille tämä joustamaton järjestelmä, jossa nimenomaan lapset joutuvat joustamaan, ei sovi. Aluksi tähän järjestelmään siirryttiin 1970-luvun sankariäitien avulla, jotka hoitivat kodin, uran ja lapset. Pikkuhiljaa myös isät ovat ottaneet lisää vastuuta koko kakusta, mutta edelleenkin yhtälö on monille perheille liian vaativa, varsinkin työelämän vaatimusten kasvamisen jälkeen. Toisen vanhemman kotonaolo toisi moniin perheisiin riittävää vanhemmuutta, jos se tehtäisiin taloudellisesti mahdolliseksi. Tämä ei siis niinkään ole kustannuskysymys kuin poliittisen tahdon kysymys.

Nykyisin vallalla oleva subjektiivinen päivähoito-oikeus (vanhempien oikeus viedä lapsi päivähoitoon ilman tarveharkintaa) on johtanut tilanteisiin, jossa päivähoitoratkaisuja tehdään vanhempien eikä lasten tarpeesta. Omasta äitiydessään epävarmat kotona olevat äidit saattavat viedä 1-2 v lapsen jopa 10 tunniksi päiväkotiin pelätessään heidän jäävän vaille tärkeitä virikkeitä kotona. Eräs päiväkodin johtaja kiteytti asioiden oikeaa laitaa hyvin, sanoessaan, että alle 3-vuotiaalle riittää virikkeeksi oma äiti.

Nykyiseen muotoonsa kehittynyt päivähoitojärjestelmä edesauttaa vanhempien luopumista heille kuuluvasta vanhemmuudesta ja kasvatusvastuusta. Päivähoito ei kuitenkaan voi korvata puuttuvaa vanhemmuutta eikä se ole edes sen tehtävä. Käytäntö on johtanut siihen, että vanhemmat lisääntyvässä määrin delegoivat heille kuuluvaa vanhemmuutta ja vastuuta ammattikasvattajille, kuten päiväkodeille ja kouluille. On syntynyt harha, että lapset ovat hyvässä hoidossa, vaikka oikeasti monet heistä ovatkin vailla riittävää vanhemmuutta.
Tämän seuraukset näkyvät joko välillisesti tai suoranaisesti niiden nuorten lisääntymisenä, jotka kanavoivat pahaa oloaan päihteiden väärinkäytön, moraalittomuuden, väkivallan ja vandalismin kautta. Jotkut nuorista sijoittavat omia tunteitaan tarhaeläimiin, joita he kulkevat vapauttamassa, kun taas toisilla on tarve maalata - huomatkaa minut - graffiteja joka paikkaan. Näiden pahaa oloa purkavien lisäksi on myöskin kasvava joukko nuoria, joiden viha kanavoituu heitä itseään vastaan, mikä ilmenee masennuksena ja psyykkisinä ongelmina, kuten viiltelynä, syömishäiriöinä ja itsetuhoisena käytöksenä.

Kotihoidon tuesta käydyssä keskustelussa saavutettiin jälleen ehdoton pohja viime kesänä EVA:n järjestämässä paneelissa, kun Magazines B.V:n toimitusjohtaja Eija Ailasmaa piti kotihoidontukea esteenä naisten etenemiselle uralla. ”Nykyinen lastenhoitojärjestelmä on liian hyvä. Naisille on tarjolla kolme vuotta turvattua poissaoloa työstä”, Ailasmaa sanoi Suvi-Anne Siimeksen säestäessä.
Kotihoidontuki juuri mahdollistaa lapsen hoitamisen kotona noina kolmena ensimmäisenä tärkeänä vuotena. Tästä näkee kuinka feminismi ei ole tuhoavaa vain miehille ja lapsille, vaan myös naisille itselleen, kaventaen heidän mahdollisuuttaan valita.

Mies ja nainen parisuhteen noidankehässä

Meidän kulttuurissamme käytetään kasvatuksessa usein sellaista tapaa, jossa rakkaus ehdollistetaan. Äiti saattaa viestittää lapselle, että jos teet väärin, niin silloin äiti ei rakasta sinua. Syyllistämällä kasvatetut lapset ovat aikuisina passiivisia ja kyvyttömiä puolustamaan itseään. Itse asiassa he eivät aina edes tiedä, että heillä on lupa siihen. Miehen, jolla on tällainen tausta, on vaikea toimia perheen päänä ja huolehtia suojaavista rajoista, ellei hän käsittele tätä problematiikkaa. Tämän käsittely on samalla psyykkistä irtautumista äidistä, joka on monilla miehillä jäänyt tapahtumatta. Oman paikan ottaminen ja vastuun kantaminen edellyttää irtaantumista äidistä.

Miehet kohtaavat syyllistävästä kasvatuksesta aiheutuvan ongelman myös avioliitossaan, koska ainakin toistaiseksi, puoliso on heillä samaa sukupuolta kuin äiti. Tämän vuoksi useat miehet menevät lukkoon, kun vaimo on heihin tyytymätön, koska he reagoivat siihen rakkauden menettämisen pelolla. Monissa avioliitoissa naiset hallitsevat tyytymättömyyden kautta, johon miehet sopeutuvat ja jonka vuoksi he vetäytyvät. Tämä lisää naisten tyytymättömyyttä, joka taas lisää miesten passiivisuutta ja vetäytymistä, mikä lisää naisten tyytymättömyyttä jne. Tämä kierteen seurauksena mies voi ruveta ajattelemaan, että vaimo on onnen esteenä ja vaimo, että onni on miehen muuttumisen takana.

Monet tytöt oppivat hallitsemaan miehiä siten, että he ovat ensin kietoneet isän pikkusormensa ympärille. Tyttö irtaantuu äidistä ihailemalla isää, joka palkitsee tämän huomiolla. Tytölle on tietysti tärkeää oppia luottamaan siihen, että hänen feminiiniset siipensä kantavat, mutta isä, joka ei koskaan turhauta tytärtään, tekee hänelle karhunpalveluksen. Mikäli tyttö saa aina tahtonsa läpi isältä, niin hän etääntyy äidistä ja hänen oma kasvunsa naiseksi jää kesken. Isä, joka turhauttaa tyttären, eikä päästä häntä itsensä ja vaimonsa väliin, auttaa tyttöä ottamaan ihailun ja samastumisen kohteeksi jälleen oman äidin ja näin hänen naiseksi kasvamisensa saa onnellisen lopun. Tytär ajattelee, että äidiltä on jotain opittavaa, koska hän on onnistunut saamaan isän. Tällaisesta tytöstä kasvaa nainen, joka luottaa omaan naiseuteensa, eikä hänen tarvitse ripustautua mieheensä.

Mitä alamaisuus on käytännössä

Klaus Härön ohjaamissa elokuvissa ”Näkymätön Elina” ja ”Äideistä parhain” on kuvattu ansiokkaasti vuorovaikutusta ja tervettä miehuutta, joka on usein suomalaisessa kulttuurissa hukassa. Miehen huolenpito tapahtuu itsestään silloin, kun mies seisoo suorana suhteessa Jumalaan, eikä siihen tarvita mitään naisen avuttomaksi heittäytymistä. Näin hän voi toimia perheen päänä ja antaa suojaa vaimolleen ja lapsilleen. Paavali kirjeissään usein varoitti kahdesta asiasta, haureudesta ja epäjumalanpalvelusta. Lankeemukset näillä alueilla ovat tehneet monista miehistä kyvyttömiä olemaan perheen päänä, koska siinä tilassa heillä ole hengellistä auktoriteettia siunata omaa perhettään.

Nainen, joka ajattelee onnen olevan miehen takana, vaatii miestä muuttumaan voidakseen olla tyytyväinen, mutta hänen täytyy itse muuttua. Tähän muutokseen kuuluu miehen kunnioittaminen alamaisuuden mukaan, jolloin nainen luottaa, että hänen onnensa on Jumalan käsissä. Tällainen asennemuutos vaikuttaa konkreettisesti avioliittoon, vaikka se ilmeneekin yksilöllisesti. Konkreettisten käytösmallien nimeäminen alamaisuuden yhteydessä olisi yhtä naiivia kuin syntilistojen laatiminen pyhityksen konkretisoimiseksi.

Olen kuvannut sitä yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa me elämme ja joka vaikuttaa myös kristittyihin. Kuitenkin tulisi olla niin, että me kristityt emme muutu tämän ajan mukaan, vaan meidän tulisi muuttua mielemme uudistuksen kautta (Room12:2). Tämän vuoksi kaikkia Raamatun kehotuksia on syytä tutkia, että voisimme ymmärtää, mikä on viisaus kehotuksen takana. Erityisen tärkeää tämä on silloin, jos Raamatun opetus on vastoin tässä kulttuurissa vallitsevia arvoja, niin kuin on alamaisuus -kehotuksen kohdalla.

Sen perään on kyselty, että mitä alamaisuus tarkoittaa käytännössä? Olen vastannut jo aiemmin, että naisen alamaisuus vaikuttaa lähinnä avioliiton asenneilmapiiriin, minkä lisäksi se toteutuu hyvin yksilöllisesti avioliiton arjessa. Saman suuntaisesti sanoo Psykologi Pirjo Alajoki: ”Raamattu ei anna meille yksityiskohtaista listaa miesten ja naisten töistä, mutta se antaa perusmallin siitä, miten miehen ja naisen välisen suhteen tulisi toimia.”

Ainoa mieleeni tuleva konkreettinen asia on yhteinen sukunimi. Uskon, että moni mies kokee hyvin siunaavana sen, jos nainen omasta vapaasta tahdosta luopuu vanhasta nimestään avioituessaan. Mies, jonka vaimo ei ole näin toiminut, ei luonnollisestikaan ole tietoinen siitä, mitä hän on menettänyt. Perheen yhtenäisyyden kannalta yhteinen nimi on tärkeä, vaikka en tahdokaan sitoa kenenkään omaatuntoa sellaisissa tilanteissa, joissa on perusteita poiketa tästä käytännöstä.
Raamattu kehottaa miestä luopumaan isästään ja äidistään. Tuohon aikaan naisen luopuminen vanhemmistaan tapahtui itsestään, koska avioituminen tiesi hänelle muuttoa pois kotoa sukunsa keskeltä miehensä luo. Nykyaikana aviomiehen nimen ottamisessa konkretisoituu naiselle omasta isästään luopuminen, koska silloin hän luopuu isänsä nimestä ja ottaa miehensä nimen. Miksi isän nimen kantaminen olisi tärkeämpää kuin oman aviomiehen nimen ottaminen?

Alamaisuus ja valta

Alamaisuuden periaatetta kritisoivilla on ilmeisesti mielessään kuva perheestä, jota ei tarvitse johtaa tai jossa johtajuus vaihtelee tilanteen mukaan. Ainakin työelämässä käy niin, että johtajuus on aina jollakin, vaikka johtajaksi määrätty ei haluaisikaan ottaa johtajuutta. Yleensä ongelmallisimpia ovat sellaiset yksiköt, joissa ei tiedetä, kenellä johtajuus on. Väitän, että perhe on myös sellainen yksikkö, jossa joku käyttää johtajuutta ja siihen kuuluvaa valtaa.
Jos kerran Raamattu sanoo miehen olevan naisen pää ja kehottaa naista olemaan alamainen päälle, niin silloin perhe on yksikkö, jossa jonkun täytyy käyttää valtaa ja sen käyttämättä jättämisellä on seurauksia. Valta ja vastuu eivät poistu perheestä, vaikka niiden olemassaolo kiellettäisiin. Valta ja vastuu eivät myöskään katoa minnekään, vaikka mies ei suostuisi ottamaan johtajuutta tai nainen ei haluaisi antaa sitä hänelle. Valtatyhjiö kuitenkin täyttyy ja sen tilalle voi tulla avoin valtataistelu ja jatkuva riitely aviopuolisoiden kesken, miehen kasvava passiivisuus ja vetäytyminen, vaimon avoin tai manipuloiva vallankäyttö, lasten lisääntyvä vallankäyttö tai jotain muuta.

Jotkut liittävät alamaisuuteen sen, että miehet päättävät raha-asioista. Itse taas ajattelen niin, että jos mies luottaa vaimoonsa ja asemaansa perheen päänä, niin on samantekevää, kuka hoitaa raha-asiat. Eikö nimenomaan asemastaan epävarma mies voisi vaatia, että kaikki talouteen liittyvät asiat ovat hänen takanaan. Ehkä ne kauhukuvat alamaisuudesta tulevatkin niistä perheistä, joissa mies ei luota vaimoonsa tai hän kokee naisen uhkana ja haluaa sen vuoksi hallita ja kontrolloida vaimoaan kaikin mahdollisin tavoin. Tällainen alistava parisuhdemalli ei juonnu Raamatun opetuksesta alamaisuudesta, vaan joidenkin miesten omista peloista tai naisvihasta, jotka taas ovat yleensä reaktioita heitä vastaan tehtyihin synteihin. Tässä asiassa, niin kuin kaikessa muussakin on syytä pitää mielessä vanha totuus: ”Väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen”.

Pirkko Alajoki kiteyttää miehen roolin perheen päänä näin: ”Jumalan mallin mukaisessa avioliitossa näkyy luomisjärjestys (Ef.5:22-33). Mies johtaa perhettä, mikä tarkoittaa vastuun kantamista ja perheen palvelemista. Johtaminen ei ole suinkaan pomottamistehtävä, vaan palvelutehtävä. Naiset usein valittavat siitä, ettei mies kanna vastuutaan perheessä ja sitten heillä itsellään on liian raskas taakka.”

Alamaisuus on naisen myönteinen, Jumalan tahdon mukainen, mutta vapaa valinta

Tietenkin on myös niin, että jotkut naiset eivät kykene valitsemaan alamaisuutta, elleivät he ensin saa eheytyä miesten huonosta kohtelusta tai sellaisesta hengellisestä väkivallasta, jossa Raamatun arvovallalla on oikeutettu naisten alistamista. Alamaisuuden hyväksyminen on helpompaa naisille, jotka ovat kokeneet oman isän turvallisena lapsuudessaan kuin niille, joilla ei ole ollut turvallista suhdetta omaan isäänsä. Alamaisuus on luonnollisesti pelottavaa naisille, jotka ovat joutuneet näkemään kotonaan alistavaa parisuhdemallia tai he voivat myös sisäistää väärän, alistuvan vaimon ja naisen roolin. Alamaisuuden ymmärtäminen voi olla vaikeaa myös niille naisille, jotka ovat sisäistäneet kotona näkemäänsä mallin, jossa vaimo on hallinnut miestään.
Mikäli Raamatun opetus pelottaa tai ahdistaa, niin se ei ole peruste ohittaa sellaiset raamatunkohdat, vaan käsitellä niitä syitä, mitkä aiheuttavat näitä tunteita. Ehkä on syytä vielä muistuttaa, että Raamattu ei oikeuta miehen alistaa naista, eikä edes vaatia naiselta alamaisuutta. Alamaisuus on vapaa valinta, jonka nainen tekee ennen kaikkea Jumalan edessä, vaikka se heijastuukin miehen ja naisen suhteeseen. Tämä valinnan hän tekee kunnioituksesta Jumalaa kohtaan eikä anna ympäröivän kulttuurin pelottaa itseään. Alamaisuus ei siis ole koskaan kulttuurin myötäilemä valinta, koska siihen rohkaistiin naisia myös alkukirkon aikana. Nainen, joka uskaltaa olla alamainen, huolimatta kulttuurin toisenlaisesta paineesta, osoittaa itsenäisyyttä seurata Jumalan tahtoa. Tällaisesta naisesta mies saa sopivan avun, koska hän ei ole mikään jees –nainen.

Voimme nähdä muiden kulttuurien alistetuissa naisissa eron alamaisuuden ja alistamisen välillä. Alistettu nainen ei saa itse valita asemaansa, vaan hänen on pakko hyväksyä se. He eivät välttämättä halua olla alamaisia ja kunnioittaa miestään, vaan he ovat pelolla ja pakolla alistetut tottelemaan miestään. Pietarin kirjeen mukaan (1Piet3:1-6) alamaisuus myös kaunistaa, sen sijaan alistettuna oleminen ei kaunista naista. Toisaalta taas kovin määräileviä, kiukkuisia ja tyytymättömiä naisia kutsutaan kulttuurissamme usein noita-akoiksi, joten asenteet ja valinnat näyttävät heijastuvan ulkonäköömme.

Olen aikaisemmin ilmaissut kantanani sen ymmärryksen pohjalta, mikä minulla nyt on, että pään peittäminen liittyy kulttuuriin, mutta alamaisuus ei. Paavali kehotti naisia pitämään vallanalaisuuden merkkiä enkelien tähden (1Kor11:12). Tästä voidaan päätellä vaimon alamaisuudella olevan merkitystä myös henkivalloille, ainakin enkeleille. Uskon niin, että jos nainen haluaa tärkeän hengellisen kutsumuksen, niin on sitä oleellisempaa, että hän on alamaisuuden kautta suojassa miehen auktoriteetin alla, olipa hän naimisissa tai naimaton.
Pidän tärkeänä tuoda esiin näitä näkökohtia, koska ilman myönteistä näkemystä alamaisuudesta, sitä on kenenkään vaikea valita. En niinkään pyri käännyttämään ketään puolelleni, vaan pikemminkin tukemaan niitä, jotka uskovat Raamatun opetuksen kätkevän siunauksen.

Haluan lopuksi tuoda lyhyesti esiin joitakin näkemyksiä aviopuolison valinnasta, koska kysymys sivuaa aihetta läheisesti. Pidän tärkeänä, että kristitty rukoilee itselleen kristittyä puolisoa. Se ei kuitenkaan vielä riitä, koska emme tiedä, miten puolisomme vakaumus kestää elämän vaikeuksissa, jotka tulevat kaikkien kohdalle. Tämän vuoksi kehotan kaikkia puolivallattomia poikamiehiä ja aviopuolisoa kaipaavia naisia rukoilemaan itselleen koeteltua kristittyä puolisoa ja tulemaan itse koetuksen kestäväksi omalle puolisolleen. Tämä on tärkeää myös siksi, että Jumala voi halutessaan antaa kristityille puolisoille myös yhteisen hengellisen palvelutehtävän.
Meidän kristillisessä kulttuurissa ollaan mielestäni liian passiivisia tässä asiassa, ikään kuin kohtalo eikä Jumala toisi puolison. Puoliso ei tule etsien eikä odottamalla, vaan paremminkin rukoilemalla. Eräs afrikkalainen julistaja omasi oikeaa asennetta. Hän kertoi omasta rukoustaistelustaan saadakseen vaimon itselleen. Hän perusteli asian tärkeyttä näin: ”This is a serious business. I need a wife”!

Kirjoittaja: Anonymous on torstai, 01 helmikuu 2007 @ 12:34
Mainitset , rautahannu, olevasi terapeutti. Olisiko mahdollista tietää koulutuksesi?

http://www.freearchbishop.com/

Kirjoittaja: rautahannu on perjantai, 02 helmikuu 2007 @ 14:54

Olen peruskoulutukseltani kirkon nuorisotyönohjaaja. Käytännön työ huostaanotettujen nuorten sijaishuollossa on ollut paras opettajani. Siellä kohtaamilleni ilmiöille ja asioille sain nimiä Therapeia-säätiön psykodynaamisessa terapiakoulutuksessa, jota suoritin työn ohessa. Nykyisin minulla on oma terapiavastaanotto ja opiskelen kolmatta vuotta Turun yliopiston täykkärin työnohjaaja- ja prosessikonsulttikoulutuksessa.

Kirjoittaja: Anonymous on perjantai, 02 helmikuu 2007 @ 19:40
Kiitos vastauksesta! Oletko psykoterapeutti?

http://www.freearchbishop.com/

Kirjoittaja: rautahannu on lauantai, 03 helmikuu 2007 @ 13:00
Psykoterapiakoulutukseni oli kaksivuotinen ja antoi silloin valmiudet laitoksissa ja mielenterveystyön yhteydessä tehtävään terapiatyöhön. Nykyään psykoterapeutti –nimike on suojattu ammattinimike, joka edellyttää yhtenäistä kolmen vuoden koulutusta.

Liitän käyttäjätietoihini kotisivuni, joita tosin ei ole hetkeen päivitetty, mutta sieltä löytyy kuitenkin lisäinformaatiota. Vastaan sieltä edelleen mahdollisesti nouseviin jatkokysymyksiin sähköpostissa tai yksityisviesteissä. Näin voimme säilyttää tämän kommenttiosaston artikkelin sisältöön liittyvään keskusteluun.

Kirjoittaja: kuoriainen on tiistai, 06 helmikuu 2007 @ 10:34
Minusta olisi kaikin puolin parempi, kun uskonto pidettäisiin erossa näistäKIN asioista. Tällaista soopaa juuri siitä tulee, kun väkisin yritetään “kristillisestä” näkökulmasta asioita tarkastella.

Kirjoittaja: Tommi on keskiviikko, 07 helmikuu 2007 @ 10:45
Valtavan hyvä kirjoitus! Kiitoksia! Itse olen kanssa kärsinyt feministisen tasa-arvofilosofian aiheuttamista psyykkisistä ongelmista varmaan n. 20 vuotta, mutta kiitos Jeesuksen olen eheytymässä niistä nyt. Kaikki, jotka sanovat, että rautahannu puhuu omiaan, niin heille voin vastata, että hän puhuu täyttä totta, jokaisen sanan. Niin Raamatun ohjeiden siunauksellisuudesta kuin feminismin vaaroista lasten, miesten ja naisten psyykkeelle. Oma elämäni ja kaikki ne kärsimykset jota olen joutunut käymään lävitse todistavat tämän minulle. Ne, jotka kuvittelevat muuta, eivät tiedä, mistä puhuvat, tai eivät ainakaan tiedä, mitä tämä mieheyden ja naiseuden tuhoaminen muille ihmisille aiheuttaa.

Siispä kehoitan kaikkia myös ottamaan vakavasti Jumalan sanan näiltäkin osilta, sillä Herra tietää, mitä opettaa! Ylistetty olkoon Herramme Jeesus Kristus! Hän on tie, totuus, ja elämä!

Kirjoittaja: Anonymous on keskiviikko, 07 helmikuu 2007 @ 22:38
En tiedä kiinnostaako tämä ketään, mutta minä ehdotin Hannulle jutun muokkaamista artikkelimuotoon. En tehnyt näin siksi, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä, vaan siksi koska hänen kirjoituksensa oli ja on mielestäni lukemisen ja keskustelun arvoinen. Mitä en odottanut ei ollut artikkelia seurannut loanheitto puolin ja toisin.

Olen kaiken kaikkiaan hämmentynyt kuinka toisaalta eräät naiset ovat hyvin voimakkaasti ragoineet Hannun kirjoituksen äärellä tunteenomaisesti, kaikkia karikatyyrejä seuraten. En kuitenkaan ole yllättynyt tavasta jolla hartaat uskovaiset näitä tunteenpurkauksia ovat kommentoineet. Surullista luettavaa kaiken kaikkiaan.

Milloin Hannun teksteistä oikeasti alettaisiin keskustella ja otettaisiin kantaa hänen varsinaisiin väitteisiinsä?

Kirjoittaja: Justinos on keskiviikko, 07 helmikuu 2007 @ 23:44
Lutherinuskoisen kommentti poistetaan ja hänet bannataan, koska hän on toistuvasti varoituksesta huolimatta rikkonut sivuston sääntöjä.

Kirjoittaja: Mari on torstai, 08 helmikuu 2007 @ 18:47
Katson ainakin omalta osaltani parhaaksi, etten lähde toistaiseksi keskustelemaan aiheesta. Seuraan toki mielelläni keskustelua, jos jollakulla muulla on jotakin sanottavaa.

Kirjoittaja: tasanko on perjantai, 09 helmikuu 2007 @ 09:21
Kiitos hyvästä artikkelista.! Kirjoitus herätti kahdenlaisia ajatuksia: haluan puolustaa feminismiä vääriltä syytöksiltä ja haluan perustaa omat ajatukseni Raamatun ihmiskäsitykselle. Feminismi ei ole vielä onnistunut poistamaan naisten vähäistämistä eikä siirtämään tasa-arvokeskustelun painopistettä johtajuudesta huolenpitoon. Tarve huolenpidon ja toiseuden arvostamiseen on tuotu feministisessä kirjallisuudessa esiin jo kauan, mutta miehet eivät ole siihen vielä vastanneet. Olisiko taustalla niin yksinkertainen asia, että mies haluaa kyllä perheen ja yhteiskunnan johtajaksi, mutta ei sen hoivaajaksi? Huolenpitoa pidetään jo käsitteenä jotenkin ala-arvoisena ja kiinnostamattomana, hohdottomana. Nainen taas tulkitsee tämän niin, että mies on ikuinen pikkupoika, joka ei ota mitään vakavasti. Jumala on selvästi tarkoittanut naisen miehelle alamaiseksi ja sukupuolet tasa-arvoisiksi. Tämän ensin ristiriitaiselta vaikuttavan väitteen ymmärtäminen saa tukea feministisestä teoriasta.

Vaikka feminismiä on monenlaista, se on aina seksuaalista syrjintää vastaan. Sukupuolilla pitää olla samat ihmisoikeudet ja sama näkyvyys julkisuudessa. Ei ole luonnonjärjestystä, jonka perusteella nainen olisi alempiarvoinen. Samat yksilön oikeudet eivät kuitenkaan riitä tasa-arvon toteutumiseen yhteiskunnassa. Yhteiset instituutiot pitäisi tehdä, ei sukupuolineutraaleiksi, vaan molemmille sukupuolille sopiviksi. Tehtäviä ei siis pidä jakaa miesten ja naisten töihin ilman isyyden ja äitiyden merkityksiä. Johtaja voi olla äiti sekä työssään että kotona. Sairaanhoitajiksi tarvitaan myös isiä ja isällisyyttä. Yritykset ajaa naisia työelämästä kotiin eivät onnistu eivätkä vahvistaisi miesten asemaa. Sitä pitää todella vahvistaa, jotta tasa-arvo toteutuisi. Alamaisuuden käsitteestä, hallitsemisesta ja vallitsemisesta voisi keskustella, ellei se olisi niin tavattoman vaikea aihe. Miesten ja naisten välillä on todellinen yhteen kuuluminen ja riippuvuus, kukapa sitä kieltäisi.

Kirjoittaja: Tommi on perjantai, 09 helmikuu 2007 @ 12:28
Alamaisuus lienee se vaikein asia sulattaa naisille, ja kyllähän sitä miehetkin voivat häikäilemättömästi väärinkäyttää. Mutta: “Abusus non tollit, sed confirmat substantiam”, eli “väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen”. Itse voin omissa mielipiteissäni vain tukeutua Jumalan sanaan, ja toimia sen mukaan toivoen, että Herra siunaa kuuliaisuuteni. Siksipä kristittyjen tulisi ottaa tosissaan myös syntiinlankeemukseen liittyvät Herran kiroukset, eikä kieltää niitä. Ne ovat:

Naiselle: (1. Moos. 3.16)
“Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva”.

Miehelle: (1. Moos 3:17-19)
“Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ‘Älä syö siitä’, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.”

Tietenkin näitä vastaan voi yrittää kapinoida, mutta se on Jumalan tahdon mukaisen rangaistuksen välttämästä. “Kuritusta noudattava on elämän tiellä, mutta nuhteet hylkäävä eksyy.” Sananl. 10:17

Kirjoittaja: Birgitta on lauantai, 10 helmikuu 2007 @ 13:52
Bene, ns. naisten tunneperäiset reaktiot saattoivat nousta siitä, että naisille oltiin (taas) esittelemässä roolimalleja, jotka tietyt henkilöt katsoivat hyviksi. Enkä siis nyt viittaa rautahannuun.

Olen itse tympääntynyt miehiin, jotka tyrkyttävät omia näkemyksiään perustellen ne väitteellä “vasta tällaisena naisena sinä olisit onnellinen”. Olisi hyvä tajuta, että muita ei voi muuttaa oman mielen mukaisiksi.

Kirjoittaja: Miguel on lauantai, 10 helmikuu 2007 @ 18:47
Eikö klassisen lunastusopin mukaan ole niin, että koko maailma pääsee vapaaksi turmiovaltojen orjuudesta? Edelletyksenä tälle on tietysti sovitus. Nyt herää kysymys siitä voimmeko edelleen pitäytyä siihen, että ajattelemme luomakuntaa ja ihmistä ilman Kristusta vai hänestä käsin. Liitän tähän vielä Paavalin ajatuksen Kol. 1:13-20:

“Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen. Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.”

Mikäli pitäydymme ajatukseen, että Jumala lunasti koko luomakunnan niin eikö tällä ole seurauksensa myös ihmissuhteissa? Vääristyneet vallankäytön muodot saavat silloin oikean valon ja totuus on tekevä meidät vapaiksi.

Kirjoittaja: Tarzan on lauantai, 10 helmikuu 2007 @ 23:45
Hyvä esimerkki arvojen siirtämisestä jälkipolville on Mustanaamio, kävelevä aave. Mustanaamion vanhentuessa hän väistyy ja hänen poikansa ottaa isän paikan, ja pojasta tulee uusi Mustanaamio. Näin on tapahtunut jo 1500-luvulta lähtien. Mustanaamio on myös perustanut järjestön joka jakaa oikeutta ja vastustaa pahuutta, Viidakkopartion: se on toiminut jo vuodesta 1664 alkaen. Tässä esimerkki auktoriteetista.

Kirjoittaja: tasanko on keskiviikko, 21 helmikuu 2007 @ 13:38
Tällä palstalla vastattiin jo kysymykseen miehen ja naisen välisestä kristillisestä suhteesta. Toisaalta on luominen ja syntiinlankeemus, toisaalta uusi elämä Kristuksessa. Olemme jokainen vähän eri vaiheessakin uskonelämässämme, ja silloin painopisteet asettuvat eri tavoin. Tasa-arvoajattelua voisi vielä pohtia, sillä Rautahannun artikkelissa on paljon asioita. Naisen alamaisuus ei mielestäni ole sellainen arvo, joka pitäisi siirtää perintönä jälkipolville. Oikea arvo on se, että Kristus on pää. Melkein sanoisin, että ristin kantamisestakin, joka yleensä unohdetaan, pitäisi kertoa enemmän lapsille kuin naisen alamaisuudesta. Silti se on oikein ja tärkeää. Se on osa seurakunnan suhteita, jotka auttavat vapauteen. Ero alistavan alamaisuuden vaatimisen ja Pyhän Hengen rauhassa odottamisen välillä on vähäinen. Uudessa testamentissa sanotaan monessa kohdassa, että Kristus tai Pyhä Henki rakentavat yhteyden, mutta kyllä Paavali myös yllyttää. Rakastakaa, iloitkaa, olkaa lempeitä, alistukaa toistenne tahtoon – näin Paavali jankuttaa, vaikka hän varmaan tietää, ettei ihminen sellaista itse saa aikaan.

Jotkut tunnetut kristilliset perinteet kuljettavat mukanaan naisten alistamista. Ahtaat, sukupuolitetut roolimallit ovat varmaan yleisin tapa, jolla naisia alistetaan hengellisissä yhteisöissä – ellei ulkonäköön puuttumista oteta lukuun. Työelämän tasa-arvopyrkimykset ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Feministit ovat saaneet aikaan, että monissa työkoneissa on naisillekin sopivat mitoitukset. Siitä ei ole kenellekään mitään haittaa. Konetta käyttävällä naisella ei välttämättä ole edes lapsia, tai lapset ovat jo isoja. Muutenkaan työelämän sovittaminen molemmille sukupuolille ei aiheuta pelkkiä kärsimyksiä perheille. On hyvä, että poliitikot pyrkivät suojelemaan työvoimaa ja luomaan turvaa sosiaalipalvelujen avulla. Jumalan avulla kristitty perhe osaa käyttää yleisiä palveluja parhaalla tavalla. Siihen ei tarvita ulkoista pakkoa, mutta varmaan miehen huolenpitoa (tai johtajuutta, jos haluatte). Muuten mies lakkaa välittämästä, kuten Rautahannukin kuvasi, ja pian perhe lakkaa olemasta yhteinen projekti.

Roolimalleista voi päästä syvemmälle vaikka ”Naiseus vedenjakajalla” –kirjan viittauksien avulla (s.54-57). Mies näyttää menevän ulos maailmaan saavuttaakseen siellä jotakin merkittävää, kun taas nainen astuu ihmissuhdeverkostoon. Miesten arvoja ovat erillisyys, saavuttaminen ja sisään astuminen. Nainen puolestaan arvostaa läheistä yhteyttä, sitoutuneisuutta ja kiintymyssuhdetta. Päättelen tästä, että vuorovaikutusympäristöjen luominen on yhteinen tehtävä ja molempia sukupuolia tarvitaan. Miehenkö pitäisi johtaa naiset sinne vaiko ehkä naisten miehet? Miten päin se oikein menee, kun Mooseksen kirjassa nainen on kuitenkin miehelle sopiva apu?

Arvoitus: Miksi Mustanaamio ei ole aivan täydellinen kristityn miehen malli?

Kirjoittaja: Tarzan on keskiviikko, 28 helmikuu 2007 @ 00:02

Miksi Mustanaamio ei ole täydellinen malli… Tarzan ei tiedä. Liittykö voimankäyttö asiaan?

Tarzan on usein miettinyt voimankäytön ja vallankäytön pulmia. Asiaa valaissee meille säilynyt keskustelu Tex WIllerin ja Kveekarin kanssa. Kveekarithan eivät hyväksy väkivallan käyttöä missään muodossa.

Tex: “Lammaskaan ei tee pahaa puumalle, ja kuitenkin tämä empimättä repii sen kappaleiksi.”

Kveekari Glendon: “Ennemmin tai myöhemmin kirkastaa Jumalan valo pimeimmätkin sielut.”

Tex: “Mutta jos haava märkii, on se pian puhdistettava, ja minun mielestäni on petturuus paljon pahempaa kuin syöpä.”

Glendon: “Ettekö voisi antaa Jumalan jakaa oikeutta? Raamattu sanoo: Minun on kosto ja rankaisu.”

Tex: “Valitan, herra Glendon! Yleensä mainitsemanne oikeus tapahtuu liian myöhään, roistot jäävät rankaisematta ja syyttömät kärsivät.”

Tarzan miettii: tässä kaksi erilaista miestä. Mutta pystyykö Kveekari esim. puolustamaan harhaoppeja vastaan, vai tarvitaanko Tex Willeriä?

Kirjoittaja: tasanko on keskiviikko, 28 helmikuu 2007 @ 12:52
Niin, pelko pois kaikki fantomit ! ”Jokainen mies kaipaa omaa seikkailua ja taistelua”, väittää eräs suosittu kristillinen kirjailija. Mies ei haluaisi olla kesy, mutta kesytys on kuulemma mennyt jo niin pitkälle, että seurakunnissa näkyy vain penseitä ja vaisuja miehiä. Mustanaamio on niin erityinen, että en usko hänen sopivan kristityn miehen yleispäteväksi malliksi. Pitäisi tutustua häneen paremmin. Muistan, että esi-isä jäi merirosvojen uhriksi ja ajautui autiolle saarelle. Siellä hän vannoi pääkallo kädessään valan, joka koski myös hänen jälkeläisiään. Valan sisältöä en oikein muista. Israelin kansan osa oli totella Jumalaa, joka jo varhaisessa vaiheessa lupasi antaa uuden sydämen eli siis tulla johtajaksi ihmismieleen. Ei kai se sitä tarkoita, että pitäisi vain odotella hissukseen, kun ympärillä on korjattavaa.

Mustanaamio ei vanhene, kun taas Snl20:29 mukaan nuorukaisten ylpeytenä on heidän voimansa, vanhusten kunniana harmaat hapset. Mustanaamion valta on taistelijan valtaa. Se näkyy, kun hän jättää taistelukentän voittajana. Staattinen valta taas näkyy korkeista muureista, joiden sisällä tapahtuu vääryyksiä (?) Mies ja nainen jälkimodernin kulttuurin puristuksessa kärsivät eräästä vanhasta taipumuksesta. Molemmat pyrkivät määrittelemään toisiaan jopa tietämättään. Siksi on tosi vaikea kirjoittaa tätä: Jumala on tarkoittanut, että mies pyrkii erottamaan hyvän ja pahan. Mustanaamio on siis kohtalaisen hyvä esikuva, vaikka ei vanhenekaan. Hänen ei edes tarvitse viisastua, koska hän ei tee erehdyksiä, jos muistan oikein.

Kirjoittaja: rautahannu on tiistai, 06 maaliskuu 2007 @ 18:53
Kiitos palautteesta, jota on tähän mennessä tullut. Kommentoin hiukan tähänastista keskustelua. Aluksi artikkeli herätti joissakin lukijoissa sellaisen reaktion, että he leimasivat sen perustelematta hölynpölyksi. Kertooko tällainen asenne enemmän artikkelin sisäällöstä vai lukijan samastumisesta vallitsevaan kulttuuriin, jolloin hän pitää sen kyseenalaistamista hölynpölynä?

Entä sellainen näkemys, että olen kirjoituksessani sotkemassa kristinuskoa johonkin minne se ei kuulu? Mielestäni vain huolimaton lukija voi väittää tällaista, koska en suinkaan ole sotkemassa kristinuskoa mihinkään. Päinvastoin olen esittänyt vahvat perusteet sille, minkä tähden feminismiä ei pitäisi sotkea kristinuskoon ja puolustanut kristinuskosta nousevaa miehen ja naisen kutsumusta, jossa erilaisuus edustaa Jumalan luomistyön rikkautta ja mahdollisuuksia.

Meillä kristityillä on oikeus, velvollisuus ja kyky arvioida ajassamme vaikuttavia oppeja, ismejä ja uskomuksia sekä paljastaa niihin sisältyvä valhe, niin että emme itse mukautuisi niihin kätkeytyvän valheen vaikutuksesta.

Room12:2: Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

1Kor2:15: Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

Yhteiskunnalta kristityt odottavat ennen kaikkea järjestyksen ylläpitämistä ja kansalaisten oikeudenmukaista kohtelua. Olen esittänyt vakavaa kritiikkiä feminismiä kohtaan siinä, että se ei ole kyennyt edistämään todellista tasavertaisuutta, vaan se on toteuttanut tasa-arvoa valikoidusti eikä ole ottanut huomioon kaikkien väestöryhmien oikeuksia.
Feminismi on pyrkinyt parantamaan naisten asemaa ja siinäkin se on epäonnistunut tehdessään sitä voittopuolisesti uranaisten näkökulmasta. Feminismi sortaa myös naisia määritellessään pyrkimyksillään ja toimenpiteillään uranaiset arvokkaammiksi kuin kotiäidit. Näin tehdessään se on väheksynyt äitiyden merkitystä. Tämän lisäksi feminismi ei ole kyennyt turvaamaan lasten oikeuksia, mikä on hyvin raskauttavaa.
Naisen asema on toki parantunut, mutta onko se tapahtunut feminismin ansioista vai siitä huolimatta, lisääntyneen koulutuksen ja hyvinvoinnin ansiosta? Olisiko naisen aseman parantuminen ollut aidompaa, kokonaisvaltaisempaa ja kaikkien ihmisryhmien tarpeet huomioivaa luonnollisen kehityksen kautta ilman feminististä aatetta ja sen langettamia varjoja?

Aikoinaan kommunistien yleisin vastaus heille esitettyyn kritiikkiin ja kommunismin käytännön toteutuksen aiheuttamiin epäkohtiin oli, että kommunismi ei ole vielä valmis. Tämä on hyvin taitava peruste, jonka taakse sen esittäjä voi kätkeytyä niin, että hän itsekin uskoo sen olevan totta. Tällainen asenne kätkee valheen, ruokkii itsepetosta ja pitää illuusion hengissä siihen asti, kunnes todellisuus vastaansanomattomasti romuttaa sen.

Myös feminismin aiheuttamilta vääristymiltä voi sulkea silmänsä ja ajatella ongelmien johtuvan vain siitä, että feminismin kehitys on vielä kesken, feministisesti ajattelevia on liian vähän tai naisilla ei ole tarpeeksi valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Minun on vaikea uskoa, että feministisen kontekstin alla voitaisiin ottaa huomioon yhtäläisesti miesten ja naisten oikeudet sekä lasten tarpeet. Feminismi näyttää ajavan parhaiten uralleen omistautuneiden ja nuorten naisten etuja, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut, että sekään koituu lopulta heidän parhaakseen.

Toki jokaisella väestöryhmällä on oikeus ajaa etujaan, mutta on vaarallista ruveta tekemään jonkin kapean ryhmän etuja ajavan liikkeen filosofian pohjalta yhteiskuntapolitiikkaa. Hyväksyn täysin sen, että feministit toimivat omana etu- ja painostusjärjestönään, jotka pyrkivät omasta filosofiastaan käsin parantamaan naisten asemaa ja poistamaan sukupuolten välistä eriarvoisuutta. Ongelma syntyy siinä, jos heidän toimintaansa ei nähdä sellaisena, vaan pidetään feministien pyrkimyksiä kritiikittömästi oikeutettuina ja heidän perusoletuksiaan objektiivisena kuvauksena todellisuudesta.

Tasapainon saavuttamiseksi olisi ilmeisesti tärkeää, että myöskin niillä naisilla, jotka eivät tunnustaudu feministeiksi, lapsilla ja miehillä olisi omat puolestapuhujansa niin, että feministien pyrkimyksiä voitaisiin arvioida kokonaisvaltaisesti ilman, että kenenkään oikeuksia poljetaan.

Pelkistän kirjoitukseni feministisen tasa-arvoajattelun kritiikin kolmeen teesiin:

  1. Oikeudenmukaisuuden vaatimus

Minusta on periaatteessa samantekevää, miten yhteiskunta huolehtii eri sukupuolten yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Olen peräänkuuluttanut ainoastaan tasapuolista kohtelua kaikille väestöryhmille ja osoittanut, että feministinen ideologia ei ole täyttänyt näitä vaatimuksia.

  1. Perheiden valinnan vapaus

Oikeudenmukaisuuden lisäksi minua kiinnostaa se, että milloin perheille annetaan todellinen valinnanvapaus siinä, miten he haluavat järjestää omien lastensa hoidon. Tähän asti se valinnanvapaus on jäänyt puuttumaan nimenomaan feministien hankkeelle kielteisen lobbauksen eikä rahan puutteen takia. Tässä yhteydessä edellytän myös sitä, että vanhemmilta ei pimitetä sitä tietoa, mitä meillä on äidin ja lapsen varhaisesta vuorovaikutuksesta kolmen ensimmäisen vuoden aikana ja sen merkityksestä lapsen tulevalle hyvinvoinnille, vaikka perheet sitten tekisivätkin yksilöllisiä ratkaisuja.

  1. Lasten oikeudet

Valinnan vapaus lasten hoidon järjestämisessä turvaa samalla lasten oikeudet niin pitkälle kuin yhteiskunnalla on asiaan mahdollisuus vaikuttaa.

Tutkija Pasi Malmilta valmistuu lähiaikoina miesten syrjintää käsittelevä väitöskirja, joka pohjaa naistutkijoiden omaan metodologiaan ja käsitteistöön. Hän sanoo, että kun tasa-arvokysymyksiä on tarkasteltu ensisijaisesti naisten syrjinnän näkökulmasta, niin miehiä on pidetty jopa jääveinä osallistumaan koko keskusteluun. Tämä ehkä osaltaan selittäisi koko tasa-arvokeskustelussa olevaa vääristymää. Malmi jatkaa, että miehen marginalisoinnilla sukupuolten keskinäinen tasa-arvo voikin heikentyä, toisin kuin on tarkoitus.

Verkkokeskustelussa Pasi Malmi kertoo esimerkistä, jossa kunnan tasa-arvosuunnitelma edellyttää naisten suosimista rekrytoinneissa, jonka jälkeen suunnitelmaa sovelletaan epähuomiossa myös niissä kouluissa, joissa opettajakunnan enemmistö on ennestään jo naisia. Tällainen on tasa-arvovaltuutetun mukaan laitonta sukupuolisyrjintää. Käänteissyrjintä on siis hyvää tarkoittavaa, tasa-arvon edistämiseen tähtäävää syrjintää, jossa on vahingossa lipsahdettu laittomuuteen.

Malmi nostaa esiin väitöskirjassaan tilanteita, joissa miehiin kohdistuu syrjintää. Tyypillisiä esimerkkejä miehiin kohdistuvasta suorasta syrjinnästä ilmenee työnhaussa sekä eläkkeisiin ja lääkkeiden korvaamiseen liittyvissä viranomaispäätöksissä.

Epäsuoralta syrjinnältä vaikuttaa miesten kohtelu huoltajuus- ja rikosoikeudenkäynneissä. Miehet häviävät huoltajuusoikeudenkäynnit hovioikeudessa viisinkertaisella todennäköisyydellä naisiin verrattuna. Rikosoikeudenkäynneissä he saavat vankeustuomion samoista rikoksista noin 2-4 kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin naiset.

Merkki rakenteellisen syrjinnän olemassaolosta puolestaan on sukupuolten tosiasiallisesti eriarvoinen asema asunnottomuuden, syrjäytymisen ja itsemurhien jakaantumisessa.

Mielenkiintoinen on myös Pasi Malmin havainto profeministeiksi määrittyvistä miehistä. He edustavat usein itsesyyllistävää asennetta, jossa maskuliinisuudessa ei nähdä juuri mitään hyvää, vaan se pitäisi kokonaan purkaa ja romuttaa. Samoin Malmi puhuu miesten demonisoinnin paradigmasta, joka lievempänä versiona tarkoittaa sitä, että naisellisuus arvotetaan lähtökohtaiseksi hyväksi ja miehisyys ainakin tietyiltä osin pahaksi asiaksi, äärimmilleen vietynä sitä, että miehet eli valtaapitävä patriarkaatti mielletään joko paholaismaisiksi vihollisiksi tai barbaarisiksi ali-ihmisiksi.

Lisäksi Malmin tutkimus nostaa esiin artikkelissanikin esiin tuodun väkivaltatabun. Yleensä on oletettu, että kaikkein lievimmässä väkivallassa sukupuolijakautuma olisi melko tasainen, mutta vakavista parisuhdeväkivallan teoista miehet olisivat vastuussa 90-prosenttisesti. Malmin mukaan tilastot kertovat silti toista. Poliisirekisterin mukaan parisuhteessa tehtyihin törkeisiin pahoinpitelyihin syyllistyneistä 40% on naisia. Lievän väkivallan osalta tutkimustuloksia on hankalampi tulkita, koska miehet eivät usein koe lieviin mustelmiin johtanutta väkivaltaa väkivallaksi, oli sitten kyse heidän itsensä suorittamasta tai heihin kohdistuneesta väkivallasta.

Pasi Malmin arvelee väitöskirjan julkaisemisen johtavan kiivaaseen julkiseen keskusteluun ja sellaisena se näyttää verkossa jo alkaneen aiheen tiimoilta, eivätkä kaikki feministit vaikuta suinkaan ilahtuneilta miesten tunkeutumisesta tasa-arvokeskusteluun heidän omista lähtökohdistaan käsin.

(Lähde: Artikkeli Pasi Malmin tutukimuksesta KD Kristillisdemokraattinen viikkolehti Nro 4)

Kirjoittaja: Tarzan on tiistai, 06 maaliskuu 2007 @ 21:27
Tarzan kysyy: piileekö sanaan fundamentalismi miesvihaa?

Tarzanin mielestä tätä sanaa käytetään kahdella tavalla. Oikeasti fundamentalismi on verrattain uusi amerikkalainen teologinen suuntaus.

Tiedotusvälineet käyttävät sanaa kun halutaan mustamaalata jotain uskonnollista ryhmää tai liikettä, ja se voidaan yhdistää myös muihin uskontoihin. Myös kristittyjen piirissä sanaa käytetään tällä tavalla, ja se on Tarzanin mielestä tyylirikko koska esim. kristillisissä lehdissä pitäisi Tarzanin mielestä käyttää teologisia termejä oikein.

Tarzanin mielestä fundamentalismi ei sanan varsinaisessa, oikeassa merkityksessä ole juurikaan sama asia kuin konservatiivisuus: juurihan Tarzan totesi että fundamentalismi on aika uusi teologinen suuntaus USA:sta.

Tarzanin mielestä sanan fundamentalismi käyttö usein paljastaa puhujasta enemmän kuin puheen kohteesta.

Vielä jää jäljelle epäilys: onko tähän sanaan ladattuna miesvihaa? Mutta Tarzanilla ei ole varmaa vastausta.