Kaste ja uudestisyntyminen Jumalan ja ihmisen näkökulmasta

tiistai, 10 kesäkuu 2008 @ 16:01
Kirjoittaja: M.Wigelius

Olaus Svebiliuksen, Uppsalan arkkipiispan kirjoittama ja vuonna 1745 suomennettu Lutherin Vähän katekismuksen selitys alkaa kysymyksellä: ”Oletko kristitty?” Jos vastaus on myönteinen, kuuluu seuraava kysymys: ”Mistä syystä sinua sanotaan kristityksi?” Vastauksena on seuraava selitys: ”Siksi, että minut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja olen kasteessa pukenut ylleni Kristuksen. Uskon ja tunnustan hänet Vapahtajakseni ja pelastajakseni.” Perusteluiksi viitataan Galatalaiskirjeen kolmannen luvun jakeeseen 27: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.”
Mutta entä uskoontulo aikuisena, tuhlaajapojan uusi elämä, koettu uudestisyntyminen? Kuinka lapsena saatu kaste suhtautuu siihen? Voiko kristitty syntyä monta kertaa uudesti? Vai onko lapsikaste vain merkki, joka viittaa tulevaan uskoon?

  1. Johdanto

Svebiliuksen katekismus on luterilaisen puhdasoppisuuden loppuvaiheen lyhyt dogmatiikka. Se on yli kahdensadan vuoden ajan ollut suomalaisen kirkollisen kansanopetuksen käytössä. Sitä luetaan yhä vanhimman suomalaisen herätysliikkeen, rukoilevaisuuden parissa. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on äskettäin julkaissut sen uutena, professori Lauri Koskenniemen laatimana käännöksenä.

Luterilaiselle puhdasoppisuudelle on ominaista, että se vetoaa opetuksessaan Raamattuun, Jumalan Sanaan. Niin tässäkin esitelmässä. Johanneksen evankeliumista luetaan Jeesuksen sanat: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5) Vesi pelastaa, kasteena, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta (1 Piet. 3:21), sillä se on Kristuksen sovintokuolemaan ja ylösnousemiseen kastamista, syntisen osallisuutta uskon kautta Ristin ansioon ja ylösnousemuksen voittoon (Room. 6:3-11). ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:16)

Luterilainen puhdasoppisuuden ajan teologia1 tosin toteaa myös, ettei kaste ole absoluuttisen välttämätön ehto syntisen pelastukselle. Sen ainoat ehdottomat edellytykset ovat Jumalan Pojan lihaksitulo ja Hänen täydellinen sovituksen työnsä koko maailman syntien edestä sekä usko, joka tekee syntisen Kristuksen ansiosta osalliseksi. Uskon Jumala taas voi tahtoessaan vaikuttaa kokonaan ilman mitään välineitä, Sanaa tai sakramentteja, esimerkiksi ennen kastetta kuolleissa uskovien vanhempien lapsissa, joita koskee lupaus kasteen armosta (vrt. Apt. 2:39) tai kasteoppilaissa, jotka odottaessaan uudestisyntymisen sakramentin osallisuutta kuolevat marttyyreina Kristusta tunnustaen.

Meidät ihmiset ja seurakuntansa Jumala on kuitenkin sitonut niihin pelastuksen ehtoihin, jotka Hän itse Sanassaan asettaa. Ne ovat meidän näkökulmastamme katsoen välttämättömiä, sillä ne liittyvät tavalla tai toisella siihen Kristuksen pelastavaan ja vaikuttavaan läsnäoloon, joka koskee koko ihmistä sieluineen ja ruumiineen. Aikaan ja paikkaan sidotulle, kadotetulle syntiselle ei ole annettu mitään muuta tietä pyhän, kaikkivaltiaan, käsittämättömän ja tavoittamattoman Jumalan luo kuin Kristus, ihmiseksi tullut Jumala. Hänet me löydämme kuuluvissa ja näkyvissä armonvälineissä, joihin Hän on sitoutunut ja joissa Hän löytää meidät. Yksi niistä on pyhä Kaste.

Kaste on Jumalan ainutkertainen teko (Ef. 4:5). Luterilainen tunnustus kieltää jyrkästi kastamasta uudelleen ketään sellaista, joka jo kerran on valeltu vedellä tai upotettu siihen pyhän Kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Tämä sääntö pitää, on sitten kysymys parannuksen tehneestä kerettiläisestä tai sellaisesta kansankirkon jäsenestä, joka on lapsena kastettu, mutta kasvanut isoksi uuspakanallisessa perheessä ja tullut aikuisena uudelleen uskoon. Jumalan puolelta Kasteen liitto pysyy voimassa koko ihmisen elämän ajan, vaikka kastettu välillä luopuisi uskostaan ja jälleen palaisi Kasteen armoon. Kielto uusia kastetta on myös koko kristikunnan enemmistön ratkaisu, johon päädyttiin lopullisesti vanhan kirkon donatolaiskiistojen yhteydessä. Uudestikastajat torjutaan niin ortodoksien ja roomalaiskatolisten kuin useimpien reformoitujenkin kirkkojen piirissä.

Mutta kuinka kasteen liitto voisi olla voimassa, jos ihminen sen rikkoo? Tämä on kysymys, joka on kuohuttanut mieliä ja vaivannut ajattelevia uskovia myös Suomessa jo kauan. Suhtautuminen kasteen sakramenttiin on myös vaihdellut eri kirkollisten suuntauksien välillä äärimmäisyydestä toiseen. Yhtäältä on kaikunut lähes monotonisella nuotilla: “Olet kastettu, olet pelastettu.” Toisaalla on vaiettu kasteesta. Omat lapset on annettu kastaa, mutta itse sakramentilla ei ole teoriassa eikä käytännössä ollut juuri minkäänlaista merkitystä.

Näiden ääripäiden välille sijoittuu erilaisia maltillisempia näkemyksiä. Se niistä, joka tulee lähimmäs meidän tämänpäiväistä aihettamme, hahmottelee kasteen ja uudestisyntymisen suhteen suurinpiirtein seuraavalla tavalla:

Kun pieni lapsi kastetaan, hänet otetaan Jumalan armoliittoon ja hän omistaa pelastuksen omalle kohdalleen. Jos lapsena kastettu Jeesuksen pieni veli tai sisar kuitenkin lankeaa kasteen armosta, kuten ajatellaan tapahtuvan viimeistään murrosikään mennessä, kasteella ei enää ole mitään merkitystä hänen elämässään. Pelastuakseen hänen on tultava herätykseen, katumukseen ja parannukseen, jotka määritellään eri kirkollisissa suuntauksissa eri tavoin. Se on “pienelle paikalle” ja “armon kerjäläiseksi” joutumista, “uskoon tulemista” tai “henkilökohtaisen ratkaisun” tekemistä. Tätä tapahtumaa tai tilaa yleensä tarkoitetaan, kun puhutaan uudestisyntymisestä. Kerran kadotetun lapsen uskon ja kasteen liiton kanssa sillä ei kuitenkaan ajatella olevan mitään tekemistä.

Myös klassisen, tunnustuksellisen luterilaisen käsityksen mukaan kasteessa kerran saatu armo voidaan epäuskon tähden menettää. Samoin se edellyttää, että niin todellakin usein tapahtuu. Tähän asti tunnustuksellinen luterilaisuus kulkee yhdessä edellä kuvaamani, meidän modernissa hengellisessä ympäristössämme tavallisemman näkemyksen kanssa.

Sen jälkeen tiet kuitenkin eroavat. Luterilaisuus nimittäin opettaa, että syntisen epäuskosta huolimatta itse kasteen liitto pysyy Jumalan puolelta voimassa. Kääntymys takaisin Jumalan puoleen on palaamista kasteen armoon. Jumala ei sitä itse asiassa koskaan ole jo kerran kasteessa uudestisyntyneeltä edes kieltänyt.

Kuinka tämä on mahdollista? Olisihan se ajatus, jonka mukaan kaste koskisi vain tiedostamatonta lasta, mutta ei enää langennutta aikuista, paljon ymmärrettävämpi, kuin sellainen kasteen liitto, joka Jumalan puolelta on voimassa, mutta ihmisen puolelta ei. Kasteen armo ei nimittäin luterilaisen käsityksen mukaan tarkoita vain ulkonaista eikä edes sisäistä merkkiä, jolla Jumala osoittaisi, kuinka Kristuksen kertakaikkiseen uhriin perustuva rakkaus koskee myös tiettyä ihmistä osana koko sitä ihmiskuntaa, joka puolesta se Golgatalla annettiin. Luterilaisen - ja raamatullisen - näkemyksen mukaan Jumalan armo ja Kristuksen ansio annetaan kasteessa henkilökohtaisesti ja suorastaan puetaan Kristuksessa itsessään syntisen ylle. Kristitty liitetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Hänestä tulee jäsen Kristuksen hengellisessä ruumiissa (Room 6:3-13; Gal 3:26-27).

Kuinka siis epäuskoisen syntisen Kasteen liitto voisi Jumalan puolelta olla voimassa? Ei hän voi olla jäsen Kristuksen ruumiissa! Eiväthän Kristuksen ansiot voi Herrassa itsessään olla kastetun puhdas puku, jos puku on riisuttu pois ja heitetty takapihan tunkiolle.

Lähestyn tämän ongelman ratkaisua sellaisena, kuin se on minulle kirkastunut Johann Gerhardin teologiaa tutkiessani. Johann Gerhard, Jenan yliopiston professori ja yksi luterilaisen puhdasoppisuuden ajan merkittävimmistä teologeista, kirjoitti erityisesti dogmaattiset kirjansa tilanteessa, jossa luterilaisuuden asema Saksassa oli pahasti uhattuna. Oikealta käsin kävi päälle roomalaiskatolinen vastauskonpuhdistus. Vasemmalta uhkasivat kalvinistiset yhdistymispyrkimykset - “die unionistische Umarmung”, kuten Göttingen yliopiston professori Jörg Baur sattuvasti sanoo.2 Luterilaisuuden sisällä oli puolueita ja riitaisuuksia, ja koko kristikuntaa koettelivat erilaiset kristologiset ja kolminaisuusoppia koskevat harhat.

Myös kysymystä kasteen ja uudestisyntymisen suhteesta Gerhard käsittelee teologiassaan sekä Rooman teologien että Sveitsin reformaation kanssa keskustellen. Vaikka en itse ole voinut perusteellisesti perehtyä näiden Gerhardin väittelyveljien teologiaan, sijoitan oman pohdintani samaan ympäristöön kuin Gerhard. Niitä koskevat hahmotelmani on tässä kuitenkin tarkoitettu vain malleiksi, jotka auttavat ymmärtämään luterilaista opetusta kasteesta. Ekumeniikan tai symboliikan oppimateriaaliksi ne eivät sovellu.

  1. Kalvinistinen malli

Geneven reformaattorin, Jean Calvinin ja hänen puhdasoppisten seuraajiensa mukaan Jumala on ennalta määrännyt toiset ihmiset kadotukseen, toiset pelastukseen. Kristus on Ristillä sovittanut vain pelastukseen predestinoitujen synnit. Vain he tulevat osallisiksi Hänestä ja Hänen ansioistaan uskossa.

Kaste itsessään ei kalvinistisen käsityksen mukaan vaikuta uskoa. Se on ainoastaan ulkoinen merkki Jumalan pelastavasta työstä, jonka Hän saattaa vaikuttaa näkyvän merkin rinnalla ja ilman välikappaleita välittömästi niissä, jotka on valittu pelastukseen. Sen vuoksi esimerkiksi kaikkia pieniä, kastettuja lapsia ei ole lupa varmasti pitää uudestisyntyneinä Jumalan lapsina.

Tämän kalvinistisen mallin mukaan ei ole ongelmallista puhua kasteen liiton pysyvyydestä silloinkaan, kun ihminen sen rikkoo ja tulee sittemmin uskoon. Ulkonainen kaste on uskovalle vain Jumalan ja hänen välisensä liiton merkki, ei sen toteutumispaikka eikä sen vaikuttaja, ei ainakaan muussa mielessä kuin tietona siitä, mitä Jumala tahtoo muuten, välittömästi Henkensä kautta saada aikaan ihmisessä. On ilmeistä, ettei lapsena saatu kaste voi kokemuksellisesti merkitä kovin paljon aikuisena uskoon tulleelle kalvinistille, koska se on näkyvänä merkkinä yhteinen niin kadotukseen kuin pelastukseenkin määrätyille kirkon ulkonaisille jäsenille. Itseen kohdistuvan jumalallisen valinnan todisteet on etsittävä muualta kuin kasteesta eli koetusta uskosta ja sen hyvistä hedelmistä.

  1. Roomalaiskatolinen malli

Roomalaiskatolista mallia kasteen ja uudestisyntymisen suhteen selvittämiseksi tunnen kalvinististakin huonommin. Näyttää kuitenkin siltä, että ainakin kun puhutaan vastasyntyneestä lapsesta, kaste on roomalaiskatolisen opetuksen mukaan ensimmäinen lenkki niiden armonvälineiden ketjussa, joiden kautta Jumala vuodattaa pelastavan armonsa ihmiseen. Kaste avaa oven muille sakramenteille. Kasteessa Jumala “ennättää armollaan” ennen syntisen itsensä tekoja ja ponnisteluja. Se vapauttaa ihmisen työskentelemään yhdessä Jumalan yhä lisääntyvän armon kanssa kohti enenevää pyhitystä ja vanhurskautta.

Kaste on roomalaiskatolisessa traditiossa siis vaikuttava merkki. Se ei ainoastaan kerro Jumalan armosta, vaan myös jakaa sitä. Kun tässä yhteydessä puhutaan armosta, ei kuitenkaan tarkoiteta syntien anteeksiantamusta Kristuksen tähden, vaan Jumalan armollista vaikutusta ihmisessä tai suorastaan eräänlaista häneen vuodatettua luotua, vaikkakin yliluonnollista ilmiötä tai asiaa.

Niinpä Jumala roomalaiskatolisen käsityksen mukaan merkitsee kastetun pysyvällä tavalla. Kaste määrää siitä lähtien häntä, häneen on lyöty Jumalan lähtemätön leima (charakter indelebilis). Tämän leiman perusteella hän kuuluu Kristuksen ruumiiseen eli Kirkkoon.

Tosin kuolemansynnissä elävä kastettu on vain kuollut oksa elävässä viinipuussa. Kasteen merkin perusteella hän silti sellaisenakin kuuluu katoliseen kirkkoon. Niinpä myöskään tämän mallin mukaan epäuskoisen palaaminen kasteen liittoon parannuksen sakramentin kautta ei ole ongelmallista. Kuolemansynnissä eläminen merkitsee siinä tapauksessa vain tilapäistä poikkeamista siitä prosessista, jonka Jumala aloitti kasteessa ja jonka merkki “kasteen katoamaton karakteeri” on. Jos syntinen pysyy kuolemansynnin tilassa eikä koskaan tule katumukseen eikä parannukseen, pysyvä liiton merkki eli kasteessa lyöty leima polttaa häntä kadotuksessa kuin tuli. Itse liitto pysyy voimassa; pelastus vain puuttuu.

  1. Luterilainen käsitys uudestisyntymisestä kasteessa

Luterilainen käsitys kasteen ja uudestisyntymisen suhteesta poikkeaa sekä kalvinistisesta että roomalaiskatolisesta opetuksesta. Ensinäkemältä sillä on kuitenkin enemmän yhteistä Rooman kirkon opetuksen kuin Geneven reformaation kanssa. Kaste ei nimittäin luterilaisen opetuksen mukaan ole pelkkä merkki Jumalan pelastavasta vaikutuksesta autuuteen määrätyissä, vaan se itse vaikuttaa sen, mitä se kuvaa.

Jos kastettava ei vastusta Jumalan pelastavaa työtä itsessään, hän syntyy uudesti Jumalan lapseksi. Hän saa kaikki syntinsä anteeksi ja hänet liitetään Kristuksen ruumiin eläväksi jäseneksi. Sen tähden kaikki avuttomat, kastetut sylilapset ovat ilman epäilystä autuaita. Näin luterilainen kirkko opettaa.

Luterilaisen ja roomalaiskatolisen opetuksen yhtäläisyys loppuu kuitenkin ajatukseen, että kaste on vaikuttava sakramentti. Armo ei luterilaisen opetuksen mukaan ole Jumalan pyhittävää vaikutusta ihmisessä eikä se ole ihmiseen vuodatettu luotu ominaisuus. Armo merkitsee ensisijaisesti Jumalan armahtavaisuutta, syntien anteeksiantamista Kristuksen tähden.

Jumala on Kristuksessa sovittanut koko maailman itsensä kanssa. Kaste merkitsee tämän armon soveltamista yksittäisen ihmisen kohdalla. Kaste ei silti ole leima, jonka poissaoleva Jumala löisi edustajiensa välityksellä syntiseen ja joka ulkonaisena merkkinä todistaisi, että “tämän henkilön velka on kuitattu”, koska hänen tililleen taivaallisessa kirjanpidossa on siirretty sieltä puuttuva määrätön summa. Kasteessa henkilökohtaisesti annettu Kristuksen ansio ja Jumalan lapseus tulevat ihmisen osaksi vain uskon kautta.

Tämä vanhurskauttava uskokaan ei kuitenkaan luterilaisen käsityksen mukaan ole ihmiseen vuodatettu kvaliteetti. Se ei ole inhimillinen ominaisuus, jonka perusteella ihmistä edes osittain voitaisiin pitää Jumalalle kelpaavana. Syntinen luetaan Kasteen kautta uskossa vanhurskaaksi vain sen tähden, että usko sulkee sisälleen Kristuksen ja Hänen vanhurskautensa. Uskossa omistettu Kristuksen “vieras vanhurskaus” on ainoa mahdollinen perusta syntisen pelastukselle.

Niinpä myöskin sylivauvat pelastuvat perisynnin syyllisyydestä ja Perkeleen vallasta “armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden”, tai sitten he eivät pelastu lainkaan. Tiedostamattoman lapsenkaan kaste ei ole vain todistus Jumalan lupauksesta, joka kuuluu Hänen valitun kansansa lapsille ja josta sitten myöhemmin, ymmärryksen kasvettua, voi tulla tietoisena uskona totta. Kastettu vauva uskoo jo nyt Kristukseen, ja tässä uskossa ja yksin tässä henkilökohtaisessa uskossa hän on vanhurskas.

Mutta kuinka ihmeessä tiedostamaton vauva voisi uskoa? Eihän hän voi tehdä parannusta, eihän hän voi tehdä ratkaisua, ei hänellä ole tietoa Jumalasta, ei hän voi hyväksyä tätä tietoa omalle kohdalleen, ei hän voi asettaa tietoista luottamustaan Jumalaan, kuten usko saatetaan määritellä!

Ei pieni lapsi omassa voimassaan voikaan uskoa. Se on selvää. Yhtä selvää pitäisi olla, ettei siihen pysty myöskään aikuinen. Ihminen, syntinen, vastasyntynyt vauva, lapsi, murrosikäinen koltiainen, työikäinen nainen, eläkeläismies tai dementti papparainen, voi kuitenkin olla osallinen pelastavasta uskosta, koska usko on kokonaan Pyhän Hengen lahja ja teko.

Pelastava usko ei syvimmältä olemukseltaan ole tahdon, tunteen eikä järjen tietoista toimintaa. Ihmisen vanhurskauttavana todellisuutena se ei myöskään ole häneen vuodatettu alitajuinen, tiedostamaton ominaisuus, “hyperfyysinen kvaliteetti”. Sen olemuksen salaisuus on Pyhä Henki itse.

Pyhä Henki, Jumalan kolmas Persoona, on kasteen liiton sinetti. Ei syntiseen mitään vesileimoja lyödä, vaan Pyhä Henki itse liittää hänet armollisena läsnäolevaan Kristukseen sillä tavoin, että kaikki Kristuksen ansiot luetaan syntisen hyväksi ja kaikki syntisen pahuus kasataan Kristuksen kannettavaksi. Sitä tarkoittaa Kristuksen pukeminen Kasteessa syntisen ylle. Sellainen on se “autuas vaihtokauppa”, josta Luther puhuu. Kristus ottaa kaikki meidän syntimme ja puutteemme kannettavakseen ja omaksi syykseen, ja me tulemme osallisiksi Hänen täydellisestä kuuliaisuudestaan ja uhristaan ja Hänen ylösnousemisensa hedelmistä ja voimasta.

Vanhurskauttamisessa syntinen kääritään uskossa Kristuksen ansion valkeaan viittaan. Tämän vieraaseen vanhurskauteen pukemisen perusteella syntinen itse ei kuitenkaan vielä muutu yhtään entistä paremmaksi. Hän on yksilönä, ihmisenä, persoonana tarkasteltuna sama syntisäkki kuin ennenkin. Silti hänen tilansa Jumalan edessä muuttuu kokonaan toiseksi. Hän siirtyy kuolemasta elämään, hän kuolee ristillä yhdessä Kristuksen kanssa, hän hukkuu Kasteen veteen, mutta samalla myös nousee sieltä Kristuksessa, Hänen sylissään, uskon kautta veden pinnalle. Syntinen nousee Ylösnousseen Kristuksen kanssa kuoleman unesta, Hän syntyy uudesti Pyhän Hengen voimasta ja osallisena Häneen.

Uskoon tulo Kasteessa on syntisen liittämistä Kristukseen, Hänen kuolemaansa ja elämäänsä. Kasteen liitossa pysyminen on Kristuksessa olemista, elämää Hänen ruumiinsa jäsenenä, ja vieläkin enemmän: Uskon kautta Kristus ja koko Pyhä Kolminaisuus asuu kristityssä.

Sen tähden kastetussa alkaa myös heti, samanaikaisesti uudestisyntymisen kanssa, koko elämän ajan kestävä todellinen uudistuminen. Se johtaa alinomaiseen taisteluun synnin, kuoleman ja Perkeleen kanssa. Se johtaa myös hyviin hedelmiin, jotka vaikuttaa kastetussa asuva Kristus itse oman Henkensä kautta Isän Jumalan kunniaksi.

Ei ole siis Kasteen liittoa ilman uskoa, ei ilman Pyhän Hengen osallisuutta, ei pienillä vauvoilla sen paremmin kuin höperöillä vanhuksillakaan. Kaste ei ole vain merkki Jumalan armomääräyksestä eikä yliluonnollisen armon vuodattamisesta, vaan sen itsensä kautta uskossa toteutuvasta Kristus-yhteydestä.

Tämä oleminen Kristuksessa ei syvimmältä olemukseltaan ole ihmisen järjen eikä tunteiden toimintaa. Uskova on uudestisyntynyt Kristuksen ruumiin jäsen myös nukkuessaan, kehdossa tai kuolinvuoteellaan.

Niinpä myöskään kaikissa ruumiin ja sielun voimissa olevan kastetun ei oman pelastuksensa perustaa kysellessään pidä viime kädessä tarkastella parannuksensa pohjimmaisuutta, ei “henkilökohtaisen ratkaisunsa” ajankohtaa, ei “antautumisensa kokonaisuutta” eikä edistymistään pyhityksen tiellä. Ne kuuluvat tai ainakin periaatteessa ne voivat kuulua tietoisen kristityn elämään, mutta kun kysytään syntisen pelastuksen viimeisiä perusteita, ne muutuvat lain peiliksi, joka näyttää loppujen lopuksi kaiken omassa itsessä olevan petollisuuden, parannuksen keskeneräisyyden, ratkaisun puolinaisuuden, antautumisen pinnallisuuden. Uskon puutteiden onkin määrä ajaa “Hengellä täytetty uudestisyntynyt tunnustuksellinen evankelinen armon kerjäläinen” lopulta epätoivoon omasta itsestään ja katsomaan siihen ainoaan mikä pitää: Kristukseen, Hänen uhriinsa ja ylösnousemukseensa, Kasteeseen, jossa Pyhä Henki puki Kristuksen kokonaan syntisen ylle, kuulemaan evankeliumin Sanaa, jossa Hän itse julistaa armoaan ja uskollisuuttaan, nauttimaan alttarin sakramenttia, jossa Hän tarjoaa totisessa ruumiissaan ja veressään osallisuutta omaan voittouhriinsa Golgatalla.

Usko on aikuisellakin vain Kristukseen katsomista ja Hänessä elämistä, ei muuta. Kuitenkin silloin, kun on kysymys moraalisesti vastuullisesta ja täysissä järjen voimissa olevasta ihmisestä, salattu uskon yhdistyminen näkyy välttämättä myös tietoisena, tunnustettuna uskona ja kilvoituksena syntiä ja maailmaa vastaan, jonka usko vaikuttaa. Missä tietoista uskoa ei aikuisen elämässä ole, eikä taistelua mustia ja valkoisia perkeleitä vastaan, siellä tuskin on myöskään salattua yhteyttä Kristukseen.

Uskon puutetta ei tosin ole vielä ollenkaan, jos ilmikäyvä usko on epätoivoista huutoa: ”Minä uskon; auta minun epäuskoani”. Pelastuksen puutetta ei vielä ole, jos uskova ei itse näe hyvää kilvoitustaan, suree puutteitaan ja katsoo surussaan Kristukseen Häneltä apua etsien, kun ei mitään muuta voi. Silloin kuitenkin salattu yhteys Herraan Hengessä menetetään, jos tietoisesti käännetään selkä Jumalalle, Hänen sanalleen ja Hänen tahdolleen, jos hylätään kristillinen oppi ja se yhteisö, joka sitä julistaa ja joka siitä elää: seurakunta, kirkko, Kristuksen hengellinen ruumis.

Missä siis painikisa synnin, maailman ja oman lihan kanssa päättyy Perkeleen selkävoittoon eli ”epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin”, kuten Luther Vähän Katekismuksen Herran rukouksen selityksessä opettaa, siellä ajetaan sydämestä Kristuksen Henki pois. Ja mistä Henki puuttuu, Hän, joka on Pyhän Kolminaisuuden persoonallinen Rakkaus Isän ja Pojan välilllä, sieltä puuttuu myös syntisen elävä yhteys Kristukseen, puuttuvat Hänen ansionsa syntisen yltä. Siitä lähin Henki on pelottavalla tavalla Pyhä ja tuomioksi läsnä kastetun elämässä, niin kuin Hän yhdessä Isän ja Pojan kanssa läpäisee koko todellisuuden ja kaikki ihmiset, pitää heitä hengissä, mutta lopulta heidät tuomitsee.

Kasteen liitosta ei silloin jää ihmiseen kuin muisto jäljelle. Tosin kastettu ei koskaan saa kasteensa muistoa itsestään pois. Se polttaa häntä helvetissäkin kuin poltinrauta ihossa. Mutta pysyvää liittoa pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välillä ei kasteen polttomerkki pidä koossa.

Kasteen liiton pitää koossa yksin itse persoonallinen, yhdistävä jumalallinen Rakkaus, Pyhä Henki. Epäusko ajaa Hänet pois. Siispä epäusko tuhoaa myös Kasteen liiton. Epäuskoinen kastettu on vain ulkonaisesti kirkon jäsen. Varsinaisessa mielessä hän ei enää kuulu Kristuksen hengelliseen ruumiiseen. Hän on yhtä kadotettu syntinen kuin kastamaton pakana - ellei vieläkin kovemman tuomion alainen (vrt. Matt. 12:43-45).

  1. Jumala on liitossaan uskollinen

On kuitenkin hyvä huomata, että kastetun uskon tai epäuskon, hänen sydämensä, tuntee viime kädessä vain Jumala. Kristuksen seurakunnassa on uskovien joukossa paljon teeskentelijöitä ja tekopyhiä, jotka eivät tässä ajassa koskaan paljastu. Me emme myöskään pysty päättelemään varmasti toinen toisemme käytöksestä, onko ennen niin palava uskova hylännyt ensimmäisen rakkautensa ja myynyt sielunsa maailmalle, jos meistä näyttää siltä. Ehkä olisi parasta aina ensin katsoa, onko itsellä asiat niin kunnossa, että aika, voimat ja taito riittävät toisten tarkkailuun, ja lopullinen tuomio jää joka tapauksessa Jumalalle. Rakkaus peittää myös paljon lähimmäisen puutteita ja näkee mieluummin hyvää kuin pahaa uskonystävässä. On silti oikein, että pelkäämme epäuskoa paitsi itsessämme, myös niiden lähimmäisten kohdalla, joita on annettu vastuullemme. Avainten valta sitoa sanalla on annettu erityisesti saarnaviralle, mutta kaikkien kristittyjen tehtävä on rakkaudessa varoittaa veljeä ja sisarta synnistä ja epäuskosta.

Avainten vallalla sitominen on kuitenkin aina ehdollista. Sitova sana lakkaa olemasta sillä hetkellä voimassa, kun epäuskoinen kääntyy väärältä tieltään. Silloin olemme tekemisissä kaikkivaltiaan ja kaikkivoivan Jumalan ja kasteen liiton paradoksaalin luonteen kanssa. Vaikka ihminen epäuskon tähden menettää kokonaan kasteen armon, Jumalan puolelta liitto todella pysyy voimassa. Parannuksessa siihen voi aina palata.

Toinen on ihmisen näkökulma, toinen Jumalan, toinen on ihmisen kokemus, toinen on Jumalan pysyvä rakkaus ja valta. Silti ne kuuluvat yhteen - Kristuksessa, joka on Jumala ja ihminen, armonvälineissä, joissa Hän on läsnä, uskossa, joka liittää yhteen syntisen ja syntisen Pelastajan.

Niinpä ei ole mitään syytä asettaa vastakkain kahta tunnettua näkökulmaa samaan todellisuuteen, kuten valitettavan usein tapahtuu. Yhtäällä on uudestisyntyminen, joka tapahtuu kasteessa, on pysyvä kasteen liitto. Toisaalla on monen yhtäpitävä kokemus: Oli aika, jolloin kastettu eli lapsen uskossa Jumalaan. Sitten tuli aika, jolloin kasteen liitto unohtui, Jumalaa ei muistettu tai Hänet kiellettiin sekä sanoin että töin. Kasteessa eläväksi tehty Jumalan lapsi kertakaikkiaan hengellisessä mielessä kuoli. Sitten Jumala puuttui peliin ja tarttui syntistä niskasta kiinni. Maailman lapsi tuli herätykseen, synnintuntoon, parannukseen. Hän uskoi syntinsä anteeksi Kristuksen tähden ja sai luvatun omantunnon rauhan ja ilon.

Synteihinsä kuollut syntyi silloin oman kokemuksensa mukaan uudesti. Hän heräsi hengellisestä kuolemasta Jumalan lapsen elämään. Tämä kokemus on niin todellinen sen kokeneelle, ettei sitä voi häneltä ottaa pois. Moni tuhlaajapoika ja -tyttö on kertakaikkisella kääntymyksellä palannut maailman turuilta Isän kotiin. Isä juoksi iloiten vastaan, kun kuollut heräsi henkiin, ja sulki hänet syliinsä…

Kuinka tämän kokemuksen perustella käy kasteen liiton? Senhän piti oleman lapsena kastetun kohdalla Jumalan puolelta voimassa samaan aikaan, kun me olimme ensin kokonaan kuolleita ja sitten jälleen heräsimme henkiin? Erityisen vaikea tämä kysymys on, jos luterilaisina uskomme ettei kasteen liitto ei ole mikään ulkonainen sopimus eikä pelkkä merkki, vaan kristityn elävää yhteyttä Kristukseen Pyhässä Hengessä.

Toinen on ihmisen ymmärrys, toinen Jumalan viisaus ja rakkaus. Katsokaamme siis itsestämme ja omista kokemuksistamme Jumalaan, tutkikaamme ongelmaamme Hänen näkökulmastaan. Jumalan näkökulma on meidän ihmiskeskeisessä teologiassamme viimeisten parinsadan vuoden ajan liian usein unohdettu - eikä se ole suinkaan vain liberaaliteologian puute, vaan se koskee yhtä lailla pietismiä, niin vanhempaa kuin uuttakin.

Jumalan ja Hänen illmoituksestaan käsin katsoen kasteen liitto pysyy Hänen puoleltaan voimassa niiden kohdalla, jotka ennen kuolemaansa kääntyvät parannuksessa Hänen puoleensa. Ymmärtääksemme, mistä on kysymys, meidän on tarkasteltava, mitä kerran kastetun ja sitten langenneen maailman lapsen uskoontulossa itse asiassa tapahtuu. Käsitettä “henkilökohtainen ratkaisu” Uusi testamentti ei tunne ollenkaan. Sitäkin selvemmin se puhuu kääntymyksestä ja parannuksesta: “Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”, kehotti ja kehottaa yhä Hän, joka puhuu “niin kuin se, jolla valta on” (Mark 1:15, 22). Mutta mitä parannus oikein on?

Parannus on sitä, että syntinen tunnustaa syntinsä ja epäuskonsa ja jättää koko turhaan eletyn elämänsä, syntinsä, epätoivonsa, pelkonsa, turvattomuutensa, ihan kaiken joko sydämessään hiljaa Jumalalle tai ääneen vaikkapa kristisisarelle tai rippi-isälle. Hän uskoo evankeliumin sanan tai armon vakuutuksen perusteella kaikki syntinsä ja tuhlatut vuotensa anteeksiannetuiksi, tai ne peräti julistetaan hänelle Jumalan omana sanana kertakaikkisesti pois pyyhityiksi. Alttarin sakramentissa hän tulee ruumiineenkin osalliseksi siitä pyhyydestä, joka Kristuksen ruumiissa ja -veressä peittää hänen pahuutensa.

Kokemuksesta tiedämme, etteivät kerran tunnustetut ja anteeksisaadut synnit kuitenkaan kokonaan häviä meidän mielestämme, ja vaikka meitä eivät tietyt pahat teot olisi Jumalan luo tuoneetkaan, meillä ovat aina muistossa ne tyhjät ja turhat vuodet, jotka elimme ilman Jumalaa. Ne nousevat sieltä synteineen uhkaamaan säännöllisen epäsäännöllisesti tekijäänsä. Lisäksi niitä tulee joka hetki lisää tuntoa rasittamaan. On sen tähden alituisesti paettava Jumalan ehdottoman armon turviin.

Keskellä jokapäiväisen parannuksen taisteluakin säilyy silti mielessämme elävänä muisto ajasta, jolloin emme kerta kaikkiaan olleet Jumalan lapsia, ajasta, jolloin emme olleet siinä Kasteen liitossa, johon meidät lapsena otettiin. Yhtä elävästi muistamme ajan, jolloin kaikki muuttui ja alkoi se aika, jota nyt elämme. Kun tulimme uskoon, synnyimme uudelleen, ikäänkuin jo toisen kerran sen ensimmäisen kerran jälkeen, joka tapahtui Kasteessa.

Näin me koemme ja näin me kaiken muistamme. Mutta mitä vastaa Jumala, kun me tässä ajassa tai Viimeisellä tuomiolla menemme Jumalan luo oman elämämme kanssa, kerromme siitä ja valitamme Hänelle: “Kasteessa Sinä tosin suuressa armossasi synnytit minut Henkesi kautta uudesti. Nyt tulen eteesi uskossa Vapahtajaani Kristukseen. Mutta siinä välissä oli se aika, kun kuolleena kuljin maailman teitä vailla uskoa ja vailla elämää Kristuksessa”?

Mitä Jumala vastaa tähän valitukseemme, joka tahraa sen ilon, jonka Jumala on lapsilleen varannut? Eihän ole hauskaa muistella oman elämänsä mennyttä turmelusta eikä turhuutta. Mutta mitä Jumala meille sanookaan:

"Mikä ihmeen aika? Mistä oikein puhut, lapseni?” Hän kysyy. “En näe edessäni ketään muuta kuin oman rakkaan lapseni. Synnytin hänet kerran uudesti Pyhässä Kasteessa. Nyt hän ilmestyy eteeni samassa puvussa, johon hänet silloin Hengessä puetin, minun oman Poikani vanhurskauden vaatteessa. Mistä ajasta maailmassa, kenestä tuhlaajapojasta oikein minulle yrität kertoa?”

Me ihmiset olemme sidotut aikaan ja paikkaan. Ne pitävät meitä orjinaan, ne pitävät meitä pilkkanaan. Meille on aina olemassa mennyt, nykyinen ja tuleva. Ne seuraavat toisiaan, eikä mikään niistä siirrä toistansa syrjään. Mennyt on mennyttä ja sellaisena olemassa, vaikka kymmenen kertaa siitä ripittäytyisimme.

Jumala sen sijaan on ajan ja paikan rajoitusten ulottumattomissa. Ne ovat vahaa Hänen käsissään. Hän voi Sanallaan kutsua olemaan sen, mikä meille on olematonta, ja Hän voi Sanallaan hävittää sen, mikä meille on totisinta totta.

Kun me saamme Jumalalta syntimme Kristuksen tähden anteeksi, ne lakkaavat Hänen edessään olemasta. Niitä ei ole sen jälkeen missään, ei kerta kaikkiaan missään. Sen tähden Jumalan edessä kaikki se surkeus, jota itse suremme kasteen ja kääntymyksen välillä, kaikki se epäusko ja epätoivo, kaikki se siivottomuus ja synti, josta Hän meidät parannuksen kautta nosti pois, kaikki se on hävitetty. Sitä ei Hänelle enää ole, sillä Jumalalle ei ole olemassa aikaa elämässämme ensimmäisen uudestisyntymisen jälkeen ja ennen kääntymystämme.

Meidän surkea aikamme maailmassa tuhlaajapoikana tai -tyttärenä on syntien anteeksiantamisessa kokonaan pyyhitty pois Jumalan “tiedostoista”. Kuvittelepa, että olet uudella tietokoneellasi kirjoittanut koko aamupäivän suurenmoista saarnaa tai hengellistä puhetta! Se on jo melkein valmis. Venyttelet tyytyväisenä. Sitten jostakin kummasta päähäsi pälkähtää kokeilla jotakin ennenkuulumatonta kirjainyhdistelmää koskettimistolla. Painat paria nappulaa - ja puh! Koko saarna häviää. Se on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Sitä ei löydy mistään, sitä ei ole yhtään missään, vaikka kuinka haet, kaikista tiedostoista ja vähän muualtakin.

Juuri kun olet heittämäisilläsi kalliin koneen nurkkaan ja luopumassa kutsumuksestasi, tulee joku selkäsi taakse, kysyy ystävällisesti, hukkasitko hyvän saarnasi, kurkottaa olkasi yli ja painaa yhtä nappulaa. Ja katso: Siinä se saarna taas on, ihan niinkuin ennenkin. Mitään ei ole mennyt hukkaan. Kaikki on tallessa. On kuin se ei koskaan olisi poissa ollutkaan, vaan aina koneesi kuvaruudulla.

Meille kasteen liiton rikkoontuminen, hengellinen kuolema ja uudelleen Jumalan lapseksi syntyminen kääntymyksessä ovat totista totta, ja sitä totisempaa, mitä ankarampi on ollut muutos synnin unesta armon omistamiseen. Jumala ei kuitenkaan ole sidottu inhimilliseen prosessuaaliseen ajatteluun. Meidän ajallisuutemme alla kulkee Kasteen liiton ajattomuus, niin kuin Kristuksen ajallisen ja paikallisen sovituksen työn hedelmät ulottuvat Golgatan mäeltä ja kahdentuhannen vuoden takaa meihin ja takaisin päin aina Adamiin ja Eevaan asti ja niin kuin matemaattisen pisteen kaltainen vanhurskauttava yhdistyminen uskossa Kristukseen synnyttää ajassa ja paikassa ilmenevää pyhitystä.

Kasteen liitto meni meidän puoleltamme rikki, kun käännyimme Kristuksen rakkaudesta maailmaan. Jos emme olisi siihen koskaan palanneet, emme voisi vedota siihen myöskään Viimeisellä tuomiolla, koska sitä ei silloin olisi. Kun kuitenkin palasimme rikkoontuneeseen liittoomme, se olikin Jumalan ajattomuudessa ollut aina voimassa.

Kasteen ajattomuudessa on ilmeisesti ratkaisu myös siihen ongelmaan, kuinka usko ja kaste suhtautuvat toisiinsa, jos jo Sanan saarnan kautta uskoon tullut pakana kastetaan. Usko ja kaste ovat välttämättömiä pelastukselle. Tietoinen usko edustaa tässä tapauksessa ihmisen prosessuaalista kokemista, kaste Jumalan ajatonta armoa. Usko, joka syntyy ennen kastetta, on pelastavaa uskoa, koska siinä on Jumalan silmissä jo ennalta läsnä se, minkä kasteen sakramentti Hänen kertakaikkisena tekonaan tulee vaikuttamaan ja sinetöimään.

Kasteen armo ikään kuin vuotaa jo sen tulevasta sakramentaalisesta toteutumasta siihen hetkeen, jolloin Sanan vaikutuksesta usko syntyy pakanassa, niin kuin se vuotaa siitä eteenpäin ja vaikuttaa kastetun jokapäiväisen parannuksen kilvoituksessa. Kaste on kristityn kilvoitusta kantava turvallinen vesi, jonka päällä hän purjehtii yhdessä muun Jumalan seurakunnan kanssa. Se edustaa uskovan elämässä Jumalan pysyvää armoa ja rakkautta, Ristin uhria ja Ylösnousemuksen Voittoa, Jumalan suuria tekoja, jotka kulkevat kaiken ihmisessä tapahtuvan edellä, silloinkin, kun koettu usko syntyy ajallisesti ennen kasteen toimittamista.

Tärkeintä ei ole aikuisenkaan kohdalla, missä vaiheessa uskon prosessia kasteoppilas kastettiin, vaikka periaatteessa lapset pitää kastaa aivan pieninä, eikä katekumeeninkaan kastetta pidä loputtomiin siirtää eteenpäin. Tärkeintä on kuitenkin, että ihminen kastettiin. Kaste ja uudestisyntyminen kattavat ajattomana taivaana koko sen koettavan kehityksen, jota voidaan kuvata kutsumisen, kääntymyksen, parannuksen ja uskon käsitteillä.

Jos saamme Jumalan armosta elää uskossa, paistatella Hänen armonsa valossa, myös meidän, lapsena kastettujen silmissä usein nuoruuteen sijoittuva aika synnin poluilla alkaa armeliaasti hukkua kasteen veteen. Yhä kirkkaampana saa Kristuksen risti loistaa koko elämämme yllä. Voisi kai jopa kysyä, olimmeko todella vailla Kasteen armoa silloin, kun nuorena etsimme paikkaamme maailmassa välillä vähän tai pahastikin hölmöillen - vai lankesimmeko vain samalla tavoin, kuin me nyt, aikuisina uskovina usein lankeamme? Emmekö olekin usein tuomioissamme ankarampia nuoria kuin aikuisia kohtaan? Olimmeko silloin murrosikäisinä todella luopuneet Jumalasta, vai asuiko Kristus sittenkin, kaiken hämmennyksen, kaiken ulkonaisen kapinoinnin ja synnin keskellä meissä ja vaikutti Henkensä kautta herätystä lapsen luottamuksesta aikuisen uskoon niiden vaiheiden kautta, jotka jossakin muodossa ovat aikuistumisen välttämättömiä ehtoja tässä synnin maailmassa?

Jos saamme elää uskossa, armon lämpimässä paisteessa, me yhä vähemmän kiinnostumme siitä, kuinka kaikki loppujen lopuksi kävi, mitä minussa tapahtui ja mikä minkäkin vaiheen nimi ja merkitys oli. Ei se tarkoita synnin silittelyä eikä epätoivomme mitätöimistä. Laki on lakia ja aito kokemus aitoa kokemusta. Antinomismi on selvimpiä Kasteen armon menettämisen merkkejä, eikä usko ole vain järjen päätelmiä eikä soteriologista laskuoppia.

Laki on kuitenkin Kristuksessa täytetty ja synti on sovitettu, ja kasteen armo kulkee kaiken kokemuksen edellä. Me katsomme siis mieluummin Kristukseen kuin itseemme, me kiitämme Häntä pelastuksestamme, emme itseämme emmekä omia tekojamme, kilvoitustamme emmekä päätöksiämme. Me katsomme synnin surussa ja syyllisyydessä Ristille ja pidämme lujasti kiinni lupauksen Sanasta, ettei Herra heitä työtään kesken, että saamme kasteen armossa elää ja tehdä työtä ja että lopulta pääsemme sinne, missä ei ole kilvoituksen vaivaa, ei armon ikävää eikä synnin uhkaa, vaan pelkkää kiitosta ja iloa.

1 Vrt. Vaahtoranta, Martti: Restauratio imginis divinae. Die Vereinigung von Gott und Mensch, ihre Voraussetzungen und Implikationen bei Johann Gerhard. Schriften der Luther-Agricola-Gesellschaft, 41. Helsinki 1998.

2 Ks. Baur, Jörg: Johann Gerhard. - Gestalten der Kirchengeschichte. Bd.7. Orthodoxie und Pietismus. Hrsg. von Martin Greschat. Stuttgart 1982, 100.

Kirjoittaja: Yocha on torstai, 12 kesäkuu 2008 @ 02:59
"Mutta entä uskoontulo aikuisena, tuhlaajapojan uusi elämä, koettu uudestisyntyminen? Kuinka lapsena saatu kaste suhtautuu siihen? Voiko kristitty syntyä monta kertaa uudesti? Vai onko lapsikaste vain merkki, joka viittaa tulevaan uskoon? "

Vertaus tuhlaajapojan uuteen elämään tuntuu osuvan ajatukseen uudestisyntymisesta. Onko uudestisyntyminen jotakin joka väistämättä aina järisyttää vai välttääkö myös vain hieman ravisuttava uudestisyntymä. Tuleeko se aina heti kerralla vai pikemminkin vaiheittain sykleinä?

Entä, tuhlaajapoika vertaukseen palatakseni, voiko tuhlaajapoika tulla uskoon ja häipyä taas uudelleen rillumateille palatakseen sieltä jälleen uskoon? Jos on välillä menettänyt uskonsa, niin onko jokainen uskoonpalaaminen, katumus ja parannuksen teko uusi uudestisyntymä?

Konfirmaatiota kutsutaan myös kasteen vahvistukseksi. Pitäisikö se jälleen uudistaa jos on välillä luopunut uskosta? Entäpä jos on alunperin konfirmoitu kevyellä uskolla, mitä jää jäljelle sen hetken varalle, jolloin sakramentien merkitys todella avautuu?

Kirjoittaja: Anonymous on maanantai, 23 kesäkuu 2008 @ 14:31

Kiitos tästä hienosta ja valaisevasta artikkelista! Toivottavasti tämän ajankohtaisen puheenvuoron saavat lukea monet herätysliikkeiden ja luterilaisen kirkon yhteensopivuutta pohtivat kristityt. Kasteteologiaan ja näihin ihmisen / Jumalan näkökulmiin käyty keskustelu paljolti palautuu.

"Kuinka ihanaa on olla, täyttää ilo sydämen: onhan kerran kastetulla aarre iankaikkinen. Totisesti Kristuksen omistan ja autuuden.

Herran sana on se kahva, johon tartun uskoen, Se on testamentti vahva, varma kautta aikojen. Pelastun, kun uskon sen vaihtuessa tunteiden!"

(J.A.G.Hymander 1876, uud. L. Thurén, Siionin Kannel 108)

Kirjoittaja: Willeh on maanantai, 23 kesäkuu 2008 @ 15:03
Linkit kaipaavat korjausta.

Kirjoittaja: tasanko on maanantai, 23 kesäkuu 2008 @ 21:16
Kalvinistinen malli vaikuttaa mielenkiintoiselta. “Kaste itsessään ei vaikuta uskoa.” Taidan olla kalvinisti.

Olen huomannut, että melkein kaikki ihmiset on kastettu, mutta hyvin harva uskoo Jumalaan. Ei siis ole mitenkään mahdollista, että kasteella olisi muuta merkitystä kuin rituaalina. Kyllä tätä asiaa on ihmetelty. Nekin, jotka puhuvat suureen ääneen, miten hölmöjä uskovaiset ovat, on kastettu. Nekin, jotka ajavat uskovat pois kirkkokuoroista tosimuusikkojen tieltä, on kastettu.

Kaste saa kuitenkin vähän uskottavuuta, jos ajattelee, että se on sakramentti, jossa Jumalan sana vaikuttaa aineessa. Silloin voi ajatella, että se sana siirtyy ihmiseen kuin pienenä siemenenä ja kasvaa sitten myöhemmin. Mutta miksi mitään ei tapahdu? Miksi jopa (kastetut) papit ajattelevat, että Jumalan sana on sitä, mitä he sattuvat itse keksimään?

Keskiajan teologia kohtasi tämän haasteen jotenkin paremmin tai ainakin eri lailla kuin nykyinen luterilainen maailma. Nykyluterilaiset korostavat kristittynä elämisen suurta merkitystä kuin se olisi jonkinlainen suoritus. Samalla he opettavat, että ihminen kokee Jumalan lain epämiellyttäväksi. Näyttää siltä, kuin luterilaiseen ihmiskäsitykseen ei mahtuisi aikuisen lapsenuskoa, sellaista kunnianhimotonta ja maailmassa pärjäämätöntä kohtaloa, joka kuitenkin on monilla. Lapsenusko lähtee usein siitä, että Jumala on suurempi kuin ihminen. Hänellä on niin paljon annettavaa, että tuhlaajapoika tulee takaisin sen tähden, ei suorittamaan mitään. Hän on vain huomannut, missä on hyvä olla.

Kirjoittaja: Nabi on sunnuntai, 13 heinäkuu 2008 @ 13:38

Joo, kyllä on hyvä teksti! Itselleni (uskossa n.14v) oli käsittämättömän vaikeaa tajuta rippipappini opetus kasteesta siinä hän siteerasi kuuluisaa Jeesusta ja Nikodemuksen puhetta. ja siinä istuessani ja lukiessani tuota kohtaa -ajatelin pappi opettaa omiaan :slight_smile: siis n.15 vuotiaana -ainoastaan olen lukenut Raamattua 6 vuotiaasta ja musitan jo 6-vuotiaana rukoilleen Jumalaa. Niin sitten tuli konfirmaatio tilaisuus ja siinä okeastaan minulle tuli hätä muista nuorista -rukoilin heidän puolestaan - koska ajatelin entä nämä muut ovatko he uskossa? ja toiselta näkökulmalat haluiasin kysyä -miten siten uskovat nuorte ja nuoret aikuiset lähtevät kirkosta jos he ovat uskossa? Olisi hyvä tehdä laaja tutkimus heidän -hengellisyydestä ja sitä kautta nähdä totuus. ponkasin ex-luterilaisena hyvän kirjan “Kaikki eivät pääse taivaaseen” Carl Fr.Wislöff" ovh n.4 egee.

Kirjoittaja: Sola S on sunnuntai, 21 syyskuu 2008 @ 23:31
Toisin kuin Yocha asian esitti, vertaus tuhlaajapojasta ei sovi kovinkaan hyvin kuvaamaan uudestisyntymistä. Muistinvaraisesti Matti Väisäsen kastetutkielmaa siteeraten uudestisyntyminen, joka siis tapahtuu kasteessa, on kertakaikkinen tapahtuma. Sen “voimaa” ei mikään oikeastaan vähennä. Myöhempi luopumus kasteen armosta on enemmän tai vähemmän oma valinta, kuten tuhlaajapojallakin. Tuhlaajapoika palasi aikanaan reissuiltaan takaisin kotiin ja tätä prosessia kaikkine taustavaikutteineen voidaan kuvailla (hengellisesti) kuolleen virkoamiseen takaisin eloon. Kerran tuhlaajapojan lailla “maailmalle” lähteneen voi Jumala kutsua takaisin ja herättää hänet uudeelleen eläväksi kuten Jeesus teki Lasarukselle.

Huomattavaa on kuitenkin se, ettei tähän prosessiin kuulu mitään itsensä uudelleen kastattamista, kuten tietyissä piireissä halutaan tehdä. Raamattu ei anna tällaiseen pienintäkään tukea.

Kirjoittaja: Pelastettu on maanantai, 01 joulukuu 2008 @ 15:21
Hyvä kirjoitus kaikkinensa, vaikka minua jäi kaivelemaan kommentti tekstin loppupuolella: “…vaikka periaatteessa lapset pitää kastaa aivan pieninä…”

En näe tekstin pohjalta tälle perusteita. Markuksen evankeliumista voidaan lukea (16:16) “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Eli tämän perusteella pelkkä kaste ei riitä pelastamaan ihmistä. Toki on totta sekin, kuten tekstissä puhutaan, että jos ihminen palaa Jumala luo vanhemmalla iällä vrt. tuhlaajapojan paluu, riittää jo aiemmin saatu kaste yhdessä hänen uskonsa kanssa pelastamaan hänet.

En näe kasteella olevan erityista vaikutusta pelastumisen kannalta ilman uskoa. Kysymyksenä tähän väliin, vaikuttaako kaste ihmisissä uskoa? Jos vaikuttaa ja tämä olisi selvästi Raamatusta nähtävissä, eikö lapsikaste käytäntö olisi käytössä kaikissa uskonyhteisöissä. Jos taas ei vaikuta, eikö ole yhtäpitävää ihmisen pelastumisen kannalta, että hän uskoontulonsa jälkeen ottaa kasteen.

Tekstissä puhutaan luterilaisesta opista kasteessa: “Jos kastettava ei vastusta Jumalan pelastavaa työtä itsessään, hän syntyy uudesti Jumalan lapseksi. Hän saa kaikki syntinsä anteeksi ja hänet liitetään Kristuksen ruumiin eläväksi jäseneksi.” Eli Jumalan armon vaikutuksesta ihminen siis pääsee osalliseksi Jumalan lapseudesta. Mutta koska ketään ei voida pelastaa pelkällä kasteella, kuten myös tekstin pohjalta luterilainen kirkko opettaa, en ymmärrä tuota edellä olevaa lausetta. Tekstissä mainittiin, että “Tiedostamattoman lapsenkaan kaste ei ole vain todistus Jumalan lupauksesta, joka kuuluu Hänen valitun kansansa lapsille ja josta sitten myöhemmin, ymmärryksen kasvettua, voi tulla tietoisena uskona totta. Kastettu vauva uskoo jo nyt Kristukseen, ja tässä uskossa ja yksin tässä henkilökohtaisessa uskossa hän on vanhurskas.” Ja perään se selitettiin sillä, että “koska usko on kokonaan Pyhän Hengen lahja ja teko.” Tämän voin toki allekirjoitaa, mutta tästä herää kysymys, jos otetaan uskon määritelmä Raamatusta, Hebrealaiskirjeestä: “11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Eli usko vaatii siis aktiivista tekemistä luottamusta ja ojentautumista. En halua millään tavoin vähätellä luterilaisen kirkon opetusta tässä asiassa. Enkä myöskään halua korostaa ihmisen omaa osaansa pelastumisessaan. Kuitenkin mielestäni osa pelastumisen lahjan vastaanottamista on se että se sanan mukaisesti vastaanotetaan.

Eli kysymykseni onkin miksi on niin tärkeää, että kaste toimitetaan jo sylivauvalle?

11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!

Kirjoittaja: M.Wigelius on tiistai, 02 joulukuu 2008 @ 10:32
Hei! Kyselet, miksi on tärkeää, että lapsi kastetaan? Vastaus on yksinkertainen: lapsikin on perisynnin tähden kadotettu, ja Jeesus sanoo: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” ja “joka ei usko, tuomitaan kadotukseen”. Lapsi, joka kastetaan, uskoo Jumalan vaikutuksesta, koska hän ei vastusta Jumalan pelastavaa työtä itsessään. Lapsen kasteessa toteutetaan Jeesuksen käskyä mennen tullen!

Kirjoittaja: Pelastettu on tiistai, 02 joulukuu 2008 @ 16:02
Ymmärrän kyllä tämän tarkoituksen, että lapsi ei vastusta pelastusta. Tässä häiritsee minulla kolme asiaa. Eikö tässä ryöstetä vapaa tahto päättää, mihin uskoo (vrt. ristiretket). Ja toiseksi, eikö kaste ole tarkoitettu ihmistä varten? Sen esikuvan mukaisesti, joka meille annettiin Nooan arkissa. Vielä viimeiseksi, miksi Apostolien teioissa puhutaan näin: "8:15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; 8:16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. 8:17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. " Jos näin on, miksi sitten sanotaan, että Kasteessa saamme Pyhän Hengen, sillä eikö se sitä tarkoita, jos tulemme osallisiksi Jumalan valtakunnasta.

Lisäksi vielä, onko väärin uskoa, että lapsi, joka ei vielä ymmärrä hyvää tai pahaa ei joudu kadotukseen jos kuolee kasteetta?

En yritä näillä kysymyksillä kiusata ketään, en vain ymmärrä kastetta vielä täysin ja haluan selvittää sen merkityksen ja Jumalan mielen mukaisen toimittamistavan itselleni.

Kirjoittaja: Willeh on tiistai, 02 joulukuu 2008 @ 19:47
Asiallisia kysymyksiä, Pelastettu! Viittaat jakeeseen Hepr. 11:1 ja kysyt eikö usko ole tämän mukaan aktiivista luottamista johonkin. Ensinnäkin on todettava, että Hepr. 11:1 käännös KR1938 mukaan on ongelmallinen. Uusi kirkkoraamattu kääntää paremmin: Usko on sen todellisuutta (kr. hypostasis), mitä toivotaan. Edes vanhan kirkkoraamatun mukainen käännös ei edellytä sitä, että uskominen olisi aktiivista luottamista järjen ja tekojen tasolla - se on kyllä yksi uskon aspekti, mutta tärkeintä on se järjen ylittävä sydämen luottamus, joka vastasyntyneelläkin voi Jumalan armosta olla.

Apt. 8:15-17 kuvataan eriskummallinen tapahtuma siitä, että Pyhä Henki ei tullutkaan kasteessa. Sillä, että Jumala pidätti hetkeksi Pyhän Henkensä samarialaisilta oli aivan tietty merkitys Jumalan pelastussuunnitelmassa - Jumala pakotti samarialaiset turvautumaan Jerusalemin seurakuntaan ja näin yhdisti samarialaiset ja juutalaiskristityt yhdeksi kirkoksi. Tämä on ainoa Raamatussa mainittu poikkeus siitä, että kristillisellä kasteella kastetut eivät saaneet heti Pyhää Henkeä - ja sitähän jakessa 8:16 ihmetellään. Pyhän Hengen ja kasteen yhteydestä Raamatussa esimerkiksi tässä artikkelissa: Kaste on Jumalan työ

Voimme toivoa, ja meillä on hyvä syy toivoa, että Jumala armahtaa lapsia, joita ei ehditä kastaa ennen kuolemaansa, mutta lupausta meillä ei asiasta ole.

Kirjoittaja: Willeh on tiistai, 02 joulukuu 2008 @ 19:56
Jaaha, artikkelilinkkini ei toiminut. No, tässä uudestaan: http://armonalla.wordpress.com/2008/10/21/kaste-on-jumalan-tyo/

Kirjoittaja: Pelastettu on perjantai, 05 joulukuu 2008 @ 09:26
Kiitos willeh linkistä!

Sieltä löytyi paljon mielenkiintoisia kohtia. Muutamaa asiaa haluaisin vielä kysyä. Kysyin eräältä luterilaiselta pastorilta vapaasta tahdosta tässä asiassa ja hän sanoi, että ihmiseltä on vapaa tahto otettu pois jo paratiisissa tapahtuneen syntiinlankeemuksen jälkeen. Mielestäni tämä on hankala todentaa Raamantun ilmoituksen perusteella?

Sitten, mihin perustuu se, että kaste vaikuttaa uskon? En tuolta linkin takaa löytyvistä kohdista löytänyt perusteita sille, että näin olisi. Ja en tiedä miksi, mutta minulla kaivelee edelleen se, että vaikka kaste olisikin nyt jotain, mitä vain Jumala tekee, ei se sulje pois sitä asiaa, että ihmiselle voi kuitenkin olla merkitystä sillä, että hän haluaisin olla ns. läsnä omassa kaste tilaisuudessaan (toisin, kun esimerkiksi on sylivauvan kanssa). Olen kysellyt ihmisiltä, jotka on kastettu lapsina ja olen kuullut paljon kommentteja, että kasteella ei ole heille mitenkään suurempaa merkitystä. Ja että jos heidät olisi kastettu oman tunnustuksensa perusteella, sillä olisi heille enemmän merkitystä.

Onko nyt siis niin, että myös ne ihmiset, jotka on lapsena kastettu, mutta ovat tätä nykyä ns. tapakristittyjä, niin kuin suuri osa suomalaisista ikävä kyllä on, ovat myös pelastettuja ja taivaskelpoisia? Tätä kysyn siksi, että Jaakobin kirjeessä puhutaan jostain aivan muusta.
Jaakobinkirje: 2:14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?

Kirjoittaja: M.Wigelius on tiistai, 16 joulukuu 2008 @ 14:09
Pelastettu, jos vielä luet näitä kommentteja:

  1. Gal. 3:26-27 perustelee “lopusta alkuun”: Kasteessa “puetaan päälle” Herra Kristus, ja tähän taas perustuu se, että “olette uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa”. Näin siis kaste Kristukseen pukeutumisena vaikuttaa uskon, joka on olemuksellisesti osallisuutta Kristuksesta ja joka asiallisesti edeltää tietoista, ihmisen “omaa” uskoa. Toisaalta kaste vaikuttaa uskoa myös tietoisella tasolla, esimerkiksi kun lapselle kerrotaan hänen kasteestaan ja siitä, että se merkitsee sekä “vanhan ihmisen” päivittäistä hautaamista kasteen veteen parannuksessa että “uuden ihmisen” syntymistä uskossa Kristuksen voittoon ja Hänen ansioidensa pukemiseen kasteessa syntisen ylle sekä uudessa kuuliaisuudessa eli hyvissä töissä.

  2. Totta kai meillä ihmisillä on ainakin kokemus tahdon vapaudesta niissä asioissa, jotka ovat meidän vallassamme. Me emme kuitenkaan voi valita, teemmekö Jumalan edessä syntiä vai emme, koska olemme luonnostamme Hänestä erossa emmekä voi muuta kuin tehdä syntiä, jos riittävän tarkasti katsotaan ja kunnolla tutkitaan sydämen pohjat ja munaskuut. Synnittömyys on meille mahdotonta, vaikka sitä tosissamme ja “vapaalla tahdollamme” yrittäisimme, ja tämän vuoksi olemme itsemme varassa kadotettuja syntisiä, kuten P.Jaakobkin kirjeessään toteaa (Jaak. 2:10). Sen vuoksi meidän ainoa mahdollisuutemme pelastua on se sama, joka Lasaruksella oli haudassaan: että Jeesus tulee ja tekee kaiken, ja niin kuollut herää henkiin. Meidän tietoinen uskomme on sitten aina uusiutuvaa asettumista tähän, minkä Jeesus yhtäältä Ristillä ja Ylösnousemisessa, toisaalta meidän kasteessamme on kertakaikkisesti tehnyt - tai sen torjumista epäuskolla, kuten on valitettavasti monen monen lapsena kastetun laita.

Kirjoittaja: Nabi on keskiviikko, 14 tammikuu 2009 @ 15:18

Minut on kastettu Luterilaisessa kirkossa vuonnna 1980 -mutta kirjaimellisen ja suulla annetun todistuksen annoin vasta 1994 Konfirmaatio tilaisuudessa:) S.scriptura osoittakoon Lutherin tavoin Ut:n puolelta minulle Raamtulla Vauvakasteen . Sitten minä uskon! ja mitä tukee M.Väisäsen teologiaan on se kyllä aikalailla sillisallaattia ja selvää puolutusagendaa vauvakasteen Raamatullisuudelle ( ja sillä painoituksella että olemme uudelleen kastettuja , mutta miten sitten siihen sopii tunnustus yhdestä kasteesta -ei voi olla kuin yksi kaste joka on oikea , mutta kumpi?)
Nyt ilmestyneesssä Uusi tie lehdessä Nro 3. 15.1.2009 on hyvä kuva siitä mitä ja mikä on kantava voima Ev.lut kirkossa samoin muutenkin valtiollisen kirkon mallissa (s. 4 Yhteisen kastekäsityksen ja yhteisen ehtoollispöydän hän mielsi kuuluvan ykseyden kannalta luovuttamattomaan osaan" Huomautan että tämä nyk. piispa on hyvin Katolisuuteen kallellaan oleva.)
Eikö (universaalisen Jeesuksen perustaman Kirkon)ykseyden perusta ole kristinuskossa Usko Jeesukseen Krisitukseen ja Raamatun pitäminen ylimpänä auktoriteettina ( Kristillinen dogmatiikka Yleiskirkko Franz Pieper s.521 ) - bonuksena näissä on Jumalan siunaus ja Pyhän Hengen kautta vaikkutava usko ja Rakkaus. Varmasti tällä foorumilla on sellaisia tutkikoita jotka ovat tajuneet sen että Raamatussa Ei ole valtiollista kirkkoa ja sen ensimmäinen versio tästä muodosti Konstantinus ( valtiollisti ja valjasti) ja koko 2000 vuotisen kristillisen seurakunta historian on ollut - valtiosta vapaita suuntia - ja näitä on aina vainottu (Vapaan kristillisyyden historia Gunnar Westin)2. todistustaakka S.scripturalle on osoita Raamatusta valtiollinen kirkko , valtiollinen papisto. ja kun ollaan eletty n. 1700 vuotta noormaalissa Matrix ilmiössä -on tarvittu sisäänheitto järjestelmä (vauvakaste) jotta kirkko saa jäsenen+ rahaa mutta tämä on kääntymässä laskuun esim pääkaupunkiseudella -kasteet ovat romahtaneet - joten ollaan siinä tilassa että -rahaa tuovia vauvoja ei ole! eli Esi-isämme täällä Suomessa ja Saksassa ovat luoneet , heikolla käsillään hyvin heikolle perustalle . He ovat vauvoja kastaessaan toivottaneet Jumalan valtakuntaa miljjonia Jumalan lapsia (suurin osa Ei edes itse tiedä onko pelastunut vai ei?) ja omasta kokemuksestani voin sanoa että Uudestsyntynyt Tuoksuu Jeesuksen kristuksen tuoksua - eikö?

Eli Todella arvostan niitä pastoreita , ev.lutkirkon työntekijöitä jotka uskaltavat puhua ja kirjoittaa , saarnata Koko Totuuden -eikä sitä osatotuutta jota kirkkoisien kynistä on muovautunut , tässä on myös se, että Martin Luther teki ison työn , mutta se on kesken ja jossain kohdissa hän saattoi erehtyä. Usko on tärkeintä ja kaste on sijalla 2.

Lukekaa hyvä kirja - Pagan Christianity Viola / Barna

Kirjoittaja: Nabi on keskiviikko, 14 tammikuu 2009 @ 16:02

Mutta Parahin Wigelius - Galatian seurakunnat olivat uskovia ja kastetttuja ja Paavali tässä osoittaa , että mitä siinä on tapahtunut:) -eli eikö olisi hyvä ensin selvitää juuri (isoskoulutuksen 3s:n tavoin ) Galataiskirjeen

Sisältö- Paavali kirjoittaa juutalaisille seurakunnille Galatian maakunnassa (Rooman yksi provinssi) Todellakin nämä seurakunnat olivat Paavalin evankeliumin julistuksen kautta muodostuneita( Apt2:38 eli nämä uskoontulleet olivat galatiasta. apt2:9) - ns. Messiaanisia juutalaisia - Mutta heidän keskuuteen olivat tulleet Juutalaisia jotka vattivat näiden tekevän lain tekoja. uskoisin että samoja ihania heppuja jotka vaikeuttivat Paavalin työtä.
Sanoma. on tiivis ja helppo - 3gal:6! ( toisin sanoen olisi outoa lisätä tähän kohtaan ota kaste jotta pelastut - tai luota “kasteen armoon” koska ilman Henkilökohtaista uskoa ja sen tunnustamista -kaste ei itsestään tuo mitään lisää jo UUDESTISYNTYNEEN elämään ( itselläni ei ollut kastehetkessäni 2004 mitään Pyhällä Hengellä täyttymistä , MUTTA ennen sitä Pyhä Henki täytti minut ajaessani autoa :slight_smile: (ja tässä on Suurin erheemme oletamme että Jumalan kolmas persoona Pyhöm Henki -voisi totella ihmistä - näin ei voi olla -kun Pyhä Henki itse omasta tahdostaa jakaa jo armolahjatkin , niin miten me voimme kristittyinä sanoa että -nyt kasteessa Pyhä Henki tuli - olemmeko me Jumalan vertaisia jotta voimme käskeä/manipuloida Pyhää Henkeä . Ei - Pyhä Henki päättää itse aikansa kun täyttää , vaikuttaa uskovissa, siis tarkoitan todella Pyhällä Hengellä täyttymistä.

Sovellutus. Myönnän että itselläni on kesken tämä kasteteologian tulkintani suhteessa Raamattuun ja nykyisen kotiseurakunta käytäntöihin.
Mutta sovvellus tässä - Kukaan ei SAA pakottaa kasteelle menoa (vapaat suunnat) kasteesta ei saa tehdä pelastumisen ehtoa nro 1 - vrt Katoline kirkko.

ja minusta surullisinta on se tosia-asia että uskovana nuorena ei välttämättä löydä kotiseurakunnasta -omaa paikkaa - siis ev.lutin puolelta -uskovia on mutta ei jokaisessa seuarkunnassa niin että seoli uskoa rakentavaa. ja mitä Radikaali netissä olen nähnyt -om tulevaisuudessa ev.lut papistossa vielä enemmän -ns. karismaattisissa ja vapaissa suunniissa kasvaneita uskovia - ja tämähän on positiivine suunta -uskovia pappeja. Vaikkakin menin ohi aiheen , jatkoa , jakeetGal3 25-29 kuvaavat Juuri sitä että -uskossa ja sen jälkeen kastettuna olemme pukeneet Kristuksen päälle - Lahja vanhurskaus - mutta ongelmana on jälleen se että miten puhetaidoton, vauva voi tulla uskoon ja ymmärtää kasteen merkityksen? . ja jos linjaus on sama että tarvitaan kummeja jotka tunnustavat uskon kastehetkellä -Tälläistä toisen uskon tunnustamista ei löydy Raamatusta (kun emme voi edes kantaa/vastata isiemme, äitiemme synneistä9 miten siis voimme tunnustaa toisen “uskomattoman ihmisen” kristillisen uskon? ----------------- tämä selittyy sillä että näin on tehty 850vuotta se on enemmän perinne kuin Raamattuun perustuva tapa. ja samalla se on häviämässä -maallitumisen myötä. Mikä on minusta hyvä asia , että ei-Raamtulliset opit karisevat pois myös valtiollisista kirkoista.

Kirjoittaja: Nabi on torstai, 15 tammikuu 2009 @ 15:25
“Huomattavaa on kuitenkin se, ettei tähän prosessiin kuulu mitään itsensä uudelleen kastattamista, kuten tietyissä piireissä halutaan tehdä. Raamattu ei anna tällaiseen pienintäkään tukea.”

Palaan kuitenkin tähän kohtaan , jotta saamme myös mukaan Raamatun näkökulman asiasta : Muistaakseni itse Paavali suorittaa yhden tälläisen “uudelleen kasteen” kuitenkin sillä poikkeuksella että ne kastetut eivät olleet kastetut kristillisellä kasteella ja eivät olleet saaneet Pyhän Hengen lahjaa. Mutta suurimpana ongelmana on että Ut:n puolella ei muuta uudelleen kastamista ollut ja haluaisin nyt kysyä onko tämän kommentin antaneella - vajaat tiedot Raamatussa esiintyvistä Kasteista?:slight_smile: ekat kasteet jotka tapahtuvat ovat Apt:ssa luvussa 2: 1-36 - hyvin Apologinen ja evankelioiva puhe Juutalaisille. ja he saivat psiston sydämeensä… mitä meidän tulee tekemän? jae (37-41) 1. Jumlan sanaa julistettiin , Pyhä Henki vaikutti pistolla Juutalaisten sydämessä , tehkää parannus … jae (40) anatka pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta… On totta että apt:ssa usko ja kaste , kasteen ymmärtäminen , syntisyyden ymmärtäminen tulee esiin VAIN JA ainoastaan Pyhän Hengen työn kautta … (kuinka moni sylivauva kykenee tähän -ennen kastettaan jonkaa saa papilta?) - “Jotka nyt ottivat sanan vastaan , ne kastettiin” (toisella mallilla ottaa kaikki ne jota vauvoina kastettiin) missä on ongelma - sidotussa ratkaisuvallassa - vapaassa tahdossa? - huomatkaa kohta ne kastettiin jotka ottivat sanan vastaan - jakeessa ei lue Pietari vei kaikki vetteen ja kastoi:)

apt. 8: 30 – Niin Filibbus juokis luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi “ymmärrätkö myös mitä luet?” Niin hän sanoi " kuinka voisin ymmärtää ellei kukaan minua opasta" ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
jakeet : 32-34 - kenestä profeetta puhuu näin , itsestäänkö vai jostakin toisesta.
Jae 35 — evankeliumi Jeesuksesta (halleluja)
jakeet 36- -katso tässä on vettä mikä estää kasta,masta minua? ( huomatkaa mihin “kirkkoon” tämä hoviherra kastettiin?)
jae 38 -astuivat veteen kumpikin ja Filippos kastoi hänet … ja hän jatkoi matkaa iloiten .

Jo kahdessa kohtaa kaikki kastetut TIETÄVÄT perus evankeliumin -osaavat tehdä kysymyksiä ja puhua ( milloin vauva tekee nämä)
Apt 9 -jae 18 - ja saulus nousi ja otti kasteen ( kovin fariseus joka tapatti Jeesukseen Kristukseen uskovia ottaa kasteen!)

Apt 10:2 Hän oli hurskas( Jumalan mielen mukainen , Jumalalle kelpaava) ja Jumalaa pelkääväinen niinkuin koko häne perhekuntansakin … ( huomatkaa ei ilmesesti ole sylivauvaa talossa vaan kaikki olivat uskovia:)

jakeet - 3-21 -taistellaan mitä pitää kenenkin tehdä -Paavalin kova koulu Kunnian Juutalaisena:)
jae 22 on suuri ihme pakana joka uskoo
jae 28 Paavali hiffaa Jumalan asian- läksy opittu
jakeet 31- 48 mitä tapahtuu jälleen kerrotaan evankeliumi Jeesuksesta - lopussa koko perhe (ilman vauvoja ) kastetaan
jae 45 — Ja kaikki ne uskovaiset jotka oli ympärileikattu ja olivat tuleet Pietarin mukan häämästyivät siitä että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin ( toivon että emme koskaan uskovian ihmettelisi samaa asiaa)

Eli Raamatusta löytyy vain yksi “uudelleen kastamistapaus” mikä on minusta täysin oikeuttu:) Mutta suurimpana ongelman on se että Helluntailasiten parissa ja vapaakirkollisten parissa -ei ole UUDELLEEN KASTAMISIA- koska molempien vapaiden suuntien kaste perustuu Raamtun käytäntöön , jossa uudestisyntynyt ihminen VAPAAEHTOISESTI & OMASTA VAPAASTA TAHDOSTA ottaa kasteen - toisessa suunaassa kaste liittää uskovan seurakuntaan , toisessa ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen pidetään ehtona seurakuntaan liittymiseen. ja edelleemkään en löydä Raamatusta kuin yhden Kristillisen kasteen ja -minun käsitykseni mukaan jos vapaista suunnista liitytään ev.lut kirkkoon kastetta ei uusita - jolloin ei voida puhua että olisimme Raamtun mukaan -uudelleen kastajia- Toisaalta on hyvä kysyä milloin tuli näkyväksi muodoksi kastaa sylivauva Valtiollisessa kirkossa ( veikkaan että osuu tuonne 300 luvun tietämille) jossa hääräsi kaikenlaisia mukavia kirkkoisiä - ja joille oli polittiikka , sotien voittaminen , valta-asema tärkeämpää kuin se Mitä Raamttu todella opettaa kasteessta. ja vaikka toistan itseäni -osoittakoon nyt joku teistä Valtiollisen kirkon Raamatusta. Jos Valtiollista Kirkkoa ei löydy Raamatusta -Miten on useiden niiden oppien joita opetetaan Täysin Raamatullisina - niillä on vain yksi tarkoitus - ylläpitää ihmiskäsin rekennuttuja rakenteita pystyssä (ja nyt jo koko instituutio murenee) – kol 3: 23 kuvaa hyvin tätä mallia.

Kirjoittaja: M.Wigelius on torstai, 15 tammikuu 2009 @ 17:23
Nabi,

nyt on kuitenkin niin, että

  1. Apostolien teot on historiakirja, joka kertoo aivan erityisestä ajasta ja tilanteesta Kirkon syntyaikoina, eikä sen painopiste ole opillisten kysymysten selvittelemisessä.

  2. myös Apostolien tekojen todistuksen mukaan kokonaisia perhekuntia kastettiin perheenisän käännyttyä; olisi aikamoista spekulointia kuvitella, että kaikki ko. perheen jäsenet olivat aikuisia, joiden kastetta edelsi tietoinen ja vakaa uskon tunnustaminen.

Huomaan kuitenkin, tai olen huomaavinani, ettet ylipäätään pidä kastetta Jumalan vaikuttavana työnä, vaan ihmisen tunnustautumisaktina siihen Jumalan uudestisynnyttävään tekoon, jonka Hän tekee välittömällä tavalla eli ilman armonvälineitä uskovissa. Ymmärränkö sinua oikein?

Kirjoittaja: Nabi on lauantai, 17 tammikuu 2009 @ 14:27

  1. Apostolien teot on historiakirja, joka kertoo aivan erityisestä ajasta ja tilanteesta Kirkon syntyaikoina, eikä sen painopiste ole opillisten kysymysten selvittelemisessä.

  2. myös Apostolien tekojen todistuksen mukaan kokonaisia perhekuntia kastettiin perheenisän käännyttyä; olisi aikamoista spekulointia kuvitella, että kaikki ko. perheen jäsenet olivat aikuisia, joiden kastetta edelsi tietoinen ja vakaa uskon tunnustaminen.

3.Huomaan kuitenkin, tai olen huomaavinani, ettet ylipäätään pidä kastetta Jumalan vaikuttavana työnä, vaan ihmisen tunnustautumisaktina siihen Jumalan uudestisynnyttävään tekoon, jonka Hän tekee välittömällä tavalla eli ilman armonvälineitä uskovissa. Ymmärränkö sinua oikein?

  1. Nyt kuitenkin on niin , että Koko Raamattu on Jumalan Sanaa (myös Apostolien teot alusta loppuun) vain onko se vain historiallinen teos? esim kohdassa jossa Pyhä Henki laskeutuu uskovien päälle -sitä tapahtuu myös tänäaikana - ns armolahjat toimivat tällä ajalla. Entäpä Apostolien luku 15 ? Eikö tuossa ole jo opillisten asioiden selvittelyä:) miten siis on voimmeko nyt tässä ajassa käyttää Apt tekojen tietoja -vertaamalla niitä nykyisiin epä raamatullisiin käytäntöihin? onko Apt sinulle kokonaan Jumalan sanaa?

  2. eikö ole samalla tavalla spekuloitu että siellä olisi ollu vauvoja? :slight_smile: ja jo sinulle osoitin että -kaikki uskoontulleet kastettiin ( heille julistettiin evankeliumi , ja se vaikutti Pyhän Hengen kautta parannuksen teon ja sen kautta Ihminen tuli ENSIN USKOON ja sitten kastettiin:) ja tähän ongelmaan haluan myös osoitta sen että minulle ei ole ongelmaa uskoa siihen että Uskkontulleiden joukossa olisi ollut lapsia -iältään n. 4- 6 + niin jos nämä lapset ovat lukutaitoisia niin ei ole mitään estettä jos he ovat tulleet uskoon -kastaa - mutta sylivauvan todista uskoontulosta kasteessa en ole Vielä kuullut? Miksiköhän? koska vauva kasteessa ei TULE uskoon ----- samoin tähän voidaan ottaa tueksi Abrahamin “uskoon tulo” vanhurskautuminen - hän uskoi Jumalan sanan ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi — ja Sen jälkeen hänet vasta ympärileikaattiin = so silta ympärileikkauksesta vauvakasteeseen katkeaa.

“edelsi tietoinen ja vakaa uskon tunnustaminen.” No nyt sinun on syytä luke todella ne kohadat joissa kastetaan Ut:ssa ihmisiä -KAIKKI uskovat ja Kastetut tunnustavat ne merkit joiden jälkeen heidät kastetaan … (jos olet pastorina seurakunnassa -ihmettelen etteikö tämä kuulu ihan Baasis tietoon?) Oletko muuten jossain srk:ssa pastorina?
Ks . Apt:n 1:5 -6 (hups jo noissa alkujakeissa on vaaralline sana - “osittain vanhurkasta sakkia Juutalaisten keskuudessa”:slight_smile: jakeesta 6+
onko jae 33 totta tänää kristillisissä seurakunissa ja kirkoissa? - minusta Pyhä Henki toimii kaikissa kirkoissa juuri uskoontulleiden kautta.
esim. evankeliumin ja uskon perus asiat ymmärretään jakeessa - 37-41 osittaa , että Jumalan sanassa on Voima=dynamis -joka Pyhän Hengen kanssa uudestisynnyttää ihmisen (huomaa Sana) eli jos todella toimitaan Raamtun mukaan niin -NE jotka ottivat sanan vastaan - kastettiin VAPAAEHTOISESTI )

Nyt Ev-lut kirkossa -vanhemmat tuovat vauvat kasteelle? missä on se vapaa ehtoisuus? (olisko mahdollista siirtää kasteen ajankohtaa vaikka 6-10 vuotiaisiin?) jotta voitasiin todella saada -spesifistä kuvaa siitä mitä nuot lapset kasteesta itse ajattelee ( vai onko Jumala despootti joka vaatii kasteen sylivauvoille vai onko se Kirkollinen Järjestelmä 1000 vuosien takaa joka määrittelee sen oikeaksi ja Raamatulliseksi. Sillä todellaakaan kaste ei ITSESSÄÄN VOI KETÄÄN PELASTAA vaan USKO Jeesukseen on Todella tärkeintä:)

  1. Kun nyt hyvä ystävä -ei Pietarilla ja Paavalilla ole mitään “armonvälineitä” niin miksi me tarvitsemme niitä? kannatan että todella tutustut Vapaisiin suuntiin (Vapaa kirkko & helluntaiherätys) osaltaan kyllä on Raamatussa kaste (upottamalla9 Jumalan Tahdon mukaine akti , mutta suoriettuna uskomattomalla vauvalla -se on mystillinen ja taikauskon sekasotku joka on kyhätty sekavalla teologialla (mutta on niitä perheitä jotka ovat uskovia , näiden perheiden lapsilla on 100% paremmat mahdollisuudet kuulla evankeliumi kuin sen kuulisi Kirkosta) Eikö Totta? ne on jjuri niitä joita eräältä suunnalta ajetaan ulos Kirkosta - Tuomiokapitulit+ muutamien liberaalien konsensus (saat itse pähkäillä keitä tarkoitan:) vai voitko sinä osoittaa minulle nyt Raamatusta

  2. alkuseurakunnassa -kiistaa siitä missä kokoukset voidaan pitää (ala vammalan srk:n ongelma)

  3. oliko heillä ongelmaa siinä että , kumpaa viiniä saa käyttää ehtoollisessa -musta herukka vai puna herukka ( ala kirkolliskokous)

  4. oliko heillä kistaa siitä voiko homoseksuaalit toimia -vanhimpina , diakoneina

  5. Siunasivatko he homojen aviolliitoja

  6. Pakkottiko Paavali ja Timoteus - lähetysmatkoillaan - ottamaan naisia julistajien työhön (ala Luterilaine maailman liitto)

  7. Murensiko Paavali aviolliitokäsitteen kirjoitaessaan Korintin seurakunalla ( ala nykuyinen linjaus eräillä piispoilla)
    7 Mistä nuot kaikki erimielisyydet johtuu Kirkossa ? koska siellä on enemmän ei-uskovai kuin uskovia

Kun ihminen Uudestisyntyy - Häntä ei tarvitse -Konfirmoida - vaan todella kun ihmine tulee uskoon Hän on Täysin 100% Jumalan lapsi - mitä tulee kasteeseen se on hänen ja Pyhän Hengen välinen asia ( eli minusta on “väkivaltaa” pakottaa uskovaa ottaa kaste) - itselläni koko “kausi” jos niin voidaan kuvata sitä kesti - 15 vuotiaasat - 23 v asti eli 8 vuotta minulla meni siihen pisteeseen ,että Pyhä Henki täytti minut.

Mutta miksi et vastaa tuohon kysymykseen . löytyykö Raamatusta valtiollista Kirkkoa? :slight_smile:

Kirjoittaja: M.Wigelius on tiistai, 20 tammikuu 2009 @ 11:22
No eipä tietenkään ole valtiokirkkoa Raamatussa - ja itsekin pidän valtiokirkollisuutta erittäin, erittäin ongelmallisena ajatuksena.