Jumalauta, kun kansa on kristillistä!

keskiviikko, 31 toukokuu 2006 @ 18:33
Kirjoittaja: O.S.Mela

Viimeisin Kirkko ja Kaupunki-lehti pohdiskelee pääkirjoituksessaan Lordin euroviisuvoittoa ja Halleluja-sanan uskonnollisia merkityksiä. Lordi on tuonut tämän hepreankielisen “Ylistäkää Herraa!”-merkitsevän huudahduksen taas osaksi puhekieltä. Niinpä päätoimittaja Seppo Simola kyselee, milloin kirkon johto herää toivottamaan sankareille siunausta ja kiittämään siitä, että he ovat tuoneet uskonnollisen kielenkäytön jälleen väkevästi suomalaisten huulille.

Simolan tilannetajun onttous näyttää pintapuolisesti hämmästyttävältä: Ei kai kirkon kannalta ole merkittävää se, mitä sanoja käytetään, vaan mitä niillä viestitään? Tuskin suomen kielen kristillisperäisten kirosanojen varastoa ja niiden ahkeraa käyttöäkään voi pitää ilahduttavana merkkinä kansan syvien rivien kristillisyydestä ja kirkon sanoman ajankohtaisuudesta? Pitäisikö kirkon alkaa puuhaamaan tunnustuspalkintoa ahkerasti julkisuudessa herranisiä, kyllä maar’eja ja jumalautoja suustaan päästäville? Nämä kun ovat myös kaikki alkuperältään kristillisiä huudahduksia.

Simolan kirjoituksen taustalta näyttääkin jälleen löytyvän eräänlainen naivi kansankirkollisuus: Jo jonkinlainen ulkoinen liittymäkohta kirkon toimintaan ja kieleen ansaitsee seläntaputuksia, voidaanhan sen kautta taas toistaa fraaseja kirkon merkityksestä ja läsnäolosta tavallisen suomalaisen elämässä.

Tärkeämpää kuin ulkonen muoto on kuitenkin merkitys, joka sanalla tai symbolilla asiayhteydessään on. Julkisuuden voi nähdä eräänlaisena symbolisten merkitysten muodostumisen kenttänä. Kun alkujaan kristillinen symboli temmataan pois kristillisestä ympäristöstään johonkin toiseen yhteyteen ja sitä toistetaan tarpeeksi kauan tuossa yhteydessä, sen kristillinen merkitys hämärtyy. Sanaan tai symboliin assosioituu aivan toisenlaisia mielikuvia. Siksi ristiä rinnoillaan roikottava ruokottomia laulava rock-tähti, elokuvassa Da Vinci -koodi esiintyvä kristillinen maalaus tai Lordin kappaleessa kaikuva Halleluja-huuto eivät ole kirkon viestinvälityksen kannalta vaarattomia tai positiivisia ilmiöitä. Kaikki riippuu siitä, millainen tulkinta niille annetaan. Lordin voittokappaleen Hard Rock Hallelujah -sanoituksille voidaan kyllä antaa kristillinen tulkinta, mutta on eri asia, tekeekö seurakuntatalon kulmalla perjantai-iltana pastoria “Hard Rock Hallelujaa”-huudoilla tervehtivä humaltunut mustiin pukeutunut nuorimies näin.

Sen sijaan, että kirkko vain kiittelee julkisuudessa alunperin kristillisiä elementtejä monin tavoin, kaupallisesti ja ideologisesti hyödyntäviä tahoja, kirkon tulisikin itse pyrkiä pitämään yllä, selittämään ja vahvistamaan symbolien kristillistä tulkintaa. Kukaan muu ei sitä kirkon puolesta tee - eivät elokuvastudiot eivätkä Rock-yhtyeet. Edellisen vuosisadan puolella on tavallisen ihmisen kyky tulkita kristillistä symboliikkaa ja kieltä jo heikentynyt olennaisesti. Tämän kehityksen jatkuessa on aivan mahdollista, että jopa hallelujan, hoosiannan ja aamenen kaltaiset huudahdukset saavat monien nuorten mielessä jonkin muun kuin lähtökohdiltaan kristillisen merkityssisällön. Sama voi tapahtua myös kirkon uskon ydinhenkilöille ja -tapahtumille. Jeesuksesta tulee salatiedon opettaja joka hankki lapsia Maria Magdaleenan kanssa, Juudaksesta opetuslapsijoukon sankari, Pietarista ja Paavalista kieroja salaliittolaisia ja naistenvihaajia, kirkolliskokouksista häikäilemättömien miespiispojen totuudenpimitys- ja raamatunsensurointikokouksia, munkeista ja nunnista sadistisia kiduttajia ja inkvisiittoreita, Augustinuksesta ihmisen jalon vapaan tahdon murskaaja ja seksuaalisuuden kahlitsija, Pelagiuksesta ihmisille toivoa antanut sankari, Lutherista munkinsellissään Saatanasta houraileva idealisti ja niin edelleen ad absurdum.

Jokainen edellisistä esimerkeistä on löydettävissä viime vuosien populaarikulttuurista ja elokuvista. Tällä hinnalla ostettu julkisuus maksetaan moninkertaisesti. Vaikka joitakin kristillisiä aiheita ehkä kohoaa julkiseen keskusteluun, ei se riitä korvaamaan sitä moninkertaista tuhoa, joka tapahtuu yksinkertaisten uskon perusteiden vääristyessä ihmisten mielessä yhä oudompaan muotoon. Kirkon edustaja, joka kiittelee kirkon uskon samalla saamaa julkisuuttaa kiittelee itse asiassa yhteisönsä tuhon airuita. Onko kirkon edustajien itsetunto todella niin huono, että mikä tahansa julkisuus, mikä tahansa median kirkolle antama säälittäväkin huomio otetaan nöyrästi ja ilolla vastaan? Hyvän itsetunnon omaavan kirkon tulisi rohkeasti nousta puolustamaan omaa ydinsanomaansa apologetiikan keinoin, ei antaa muiden sanella sääntöjä, valita kilpakenttää ja kilpailijoita. Toivottavasti kirkollisen kentän kokonaisuutena ponneton vastaus nykykulttuurin haasteisin ei kerro siitä, että omaa sanomaa ei pidetä mielekkäänä ja puolustamisen arvoisena.

P.S. Lordi ainakin pitää omaa esitystään kunnollisen esiinpanon arvoisena, ja musiikki oli selkeästi kisojen parhaimmistoa. Onnea Suomen euroviisuvoittajille!

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on keskiviikko, 31 toukokuu 2006 @ 22:25
Hei, O.S. Mela!

Kiinnität kirjoituksessasi huomiotasi mielestäni olennaiseen ja vakavaan asiaan. Lordin Euroviisuvoitto on eräänlainen vistanpylväs, mutta en osaa pitää sitä hyvänä asiana yhtyeen käyttämien avoimesti pahuuteen assosioivien tekstitysten ja pukeutumisen kautta. Vaikka toisin koetetaan väittää, minulle heidän pukunsa tuo mieleen saatananpalvonnan. Mihin muuhun kuin paholaiseen ja tämän joukkoihin voisi viitata nämä esiintyjien pahaan ja kuolemaan viittaava pukeutuminen?

Seuraavassa säe tekstistä jonka väitetään olevan käännös Lordin euroviisukappaleesta (kopioitu Tunnustustellisten luterilaisten foorumilta)

Siivet selässäni
sarvet päässäni
Hampaani ovat terävät
silmäni punaiset
En aivan enkeli
ehkä langennut sellainen
Liity nyt joukkoomme tai mene suoraan helvettiin

Ylläolevassa tekstissä kiistatta esitetään ainakin mahdollisuutena, että rooliasut esittävät langenneita enkeleitä, ts. Luciferin joukkoja. Yleisessä symboliajattelussa niinikään nämä heidän asuissaan käyttämät naamarit sarvineen samastuvat kristinuskon ymmärtämään sieluviholliseen. Pyrotekniikan käyttö puolestaan tuo mieleen kansanomaiseen käsityksen helvetistä, jossa paholainen toimii ihmisten kiduttajana. (Raamatun mukaan tämä on väärä käsitys, sillä saatana on yksi helvetissä rangaistavista olennoista, jota varten koko helvetti on alkujaan rakennettukin). Kansanomaiseen käsitykseen sopivasti heidät esitetään säkeessä lopulta voittavana osapuolena taistelussa hyvän ja pahan välillä, joilla olisi valta syöstä ihmisiä kadotukseen.

Oma kysymyksensä on se, miten yhtyeen jäsenten maailmankuva heijastuu itse esitysasuissa ja näissä teksteissä. - vai onko tämä heille vain “taidemuoto”. Tässä voi tulla kuitenkin monelle sellainen kynnys ettei uskalla sanoa omaa mielipidettään Lordin suuren kannattajajoukon vuoksi tms. Tämä on väärin ja turhaa pelkoa. En ymmärrä miksi asioista ei voisi keskustella niiden oikeilla nimillä. Kristityn on jokatapauksessa uskallettava kohdata nämäkin Lordin kappaleen kuvaamat voimat Kristuksen antamalla voimalla, koska hän on elämällään ja ristinkuolemassaan voittanut ne.

Kysymyksinäni tänään ovat: Onko saatananpalvonnasta tulossa sananmukaisesti “hovikelpoinen”, kun Lordia kehutaan jopa presidentin taholta? Heidät ilmeisimmin siis kutsutaan rooliasuissaan esim. presidentin linnaan. Miten tämä vaikuttaa yleiseen mielipideilmastoon? Takavuosina puhuttiin huolestuneina nuorten “identifioitumisesta pahaan”. Nykyisin normaalia on jo näinkin selvä julkinen samastuminen Jumalan vastustajaan symbolitasolla. Muutama vuosi sitten ei olisi ollut mahdollista tällaisen bändin voitto Euroviisuissa. Nyt on mielipideilmasto muuttunut sellaiseksi, että se on mahdollista. Mitä tämä kertoo ajastamme?


Sakari Meinilä

Kirjoittaja: Anonymous on keskiviikko, 31 toukokuu 2006 @ 22:37
Edellä Sakari Meinilä nosti esiin hyviä huomioita. Itse en osaa ottaa tätä koko Lordi-touhua kovin vakavasti. Tämä on epäilemättä omaa sokeuttani. Tekstitykset joihin olen tutustunut ovat kuitenkin hieman kummallisia. Esimerkkinä käy Sakarin lainaama pätkä.

Samoin Sakarin esittämä mielipideilmaston muuttuminen tällaista teatteria hyväksyväksi, - ei, ei vain hyväksyväksi vaan myös suosivaksi kertoo tosiaankin ilmaston muutoksesta. Vielä joku aika sitten kysymys oli väljemmin rock-musiikin hyväksyttävyydestä tai päinvastoin. Tänään tällainenkin menee läpi ilman minkäänlaista kritiikkiä. Lukuunottamatta Sakari Meinilän kaltaisten tiukkapipojen kritiikkiä. (Lisään tähän nyt varmuuden vuoksi, että pidän itse tätä kritiikkiä oikeutettuna. Kuulun itse siten näihin tiukkapipoihin. En vain näe asioita ellei toiset - tässä tapauksessa S.M. tee sitä ilmeiseksi.)

Mitä tulee Arvoisan nimimerkki Melan kirjoitukseen, niin sanoisin kirjoituksen kärjen osuvan maaliinsa. Simolan seläntaputtelu todellakin kertoo sinisilmäisyydestä. Ei kaikki, jotka sanovat “Herra, Herra!” pääse taivaaseen. Näinhän meille on kerrottu. Samoin ei kaikki Hallelujaa-huudotkaan mene aina oikealle Herralle! Melan ja myös Sakari Meinilän kommenttien valossa voi hyvin epäillä kelle herralle Lordi oikein laulaa ylistystään.

Kirjoittaja: Anonymous on keskiviikko, 31 toukokuu 2006 @ 22:55
Itse luen euroviisuilut tiukasti maallisen regimentin piiriin kuuluvaksi asiaksi, joten siksi kieltäydyn arvioimasta sen paremmin Lordia kuin koko kilpailuakaan millään tavoin hengellisten mittareiden avulla. Mutta kun tätä 35 vuotta metsästetyn viisuvoiton vihdoin tuonutta rytmiryhmää tykitetään sarjatulella kohti, niin lienee syytä olettaa, että olisi varmaan pitänyt lähettää sinne Ilkka “Frederik” Sysimetsä joikaamaan “tahdon takoa sun markkina rakoa” tai jotain vastaavaa, niinkuin hänellä tapana on ollut. Voittoa sillä konseptilla ei taatusti olisi tullut, mutta olisipahan ainakin jotkut saaneet pitää rauhalliset yöunensa…

Uudistettu kirkkolakimme on uskon ja elämän ylin ohje, jonka mukaan kaikkea Raamatun ja tunnustuskirjojen tulkintaa on koeteltava. (J. Kekäle)

Kirjoittaja: Anonymous on keskiviikko, 31 toukokuu 2006 @ 23:52
Onko siis niin, että mitä tahansa ‘helvetillistä’ saa tehdä, kun se tapahtuu maallisen regimentin piirissä ja väittää sen olevan vain spektaakkelia ja show-meininkiä? Eikö siinä avaudu tie vähän turhan tuhruiseen maastoon.

Miksi muuten lordin arvostelijoille annetaan vaihtoehdoksi aina joku seinästä reväisty humppa. Ovatko vaihtoehdot näin vähissä?

Mielestäni vastapääkirjoitus puhuu asiaa. Me nakerramme omaa uskottavuuttamme, kun annamme itseämme ja arvojamme pilkata.

Olisi kiinnostava myös tietää, minkälaiset naamarit heidän olisi puettava ylleen, jotta ne eivät olisi hyväksyttäviä?

Eikö puoliksi mädäntynyt ruumis riehumassa kitaran kanssa lavalla ole ihan riittävä syy sana, että ‘riittää’.

Kirjoittaja: Anonymous on torstai, 01 kesäkuu 2006 @ 08:38
S.Meinilän käyttämä lähde (Tunnustellisten luterilaisten foorumi) kääntää kyseisen laulun kohdan kyllä aivan väärin. Alkuperäinen lyriikka kuuluu näin, jolloin asia muuttuu aivan toiseksi:
#not quite a angel
or the one that fell#

Heppoisiin lähteisiin tukeutumalla siirretäänn ihmisiä näin Luciferin joukkoihin.


http://www.freearchbishop.com/

Kirjoittaja: Tertius on torstai, 01 kesäkuu 2006 @ 10:47
Terävä kirjoitus Melalta. Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä vilpitöntä kykyä, jolla Simola alittaa itsensä kerta toisensa jälkeen. Hämmästyttävä ajatus, että kirkon pitäisi esittää kiitoksensa siitä, että uskonnollinen kieli tyhjennetään merkityssisällöstään ja otetaan profaaniin käyttöön. Simola kyllä yllätti siinä mielessä, että hän osoitti olevansa innostunut halleluja-huudoista. Eipä hän ennen ole ehdottanut, että kirkon tulisi kiittää ja tukea Nokia-missiota ja muita karismaattisia piirejä siitä, että ne rohkaisevat tämän ylistyshuudahduksen käyttöön.

Kirjoittaja: Anonymous on torstai, 01 kesäkuu 2006 @ 14:20
Putkimies teki varsin pätevän huomion. Itselläni ei ollut tuota lyriikkaa missään tallessa, joten en viitsinyt pelkästään muistinvaraisesti tarttua aiheeseen. Tunnarien (tavanomaiseseen tapaan) tarkoitushakuiselle tulkinnalle ei siis löydy lyriikasta mitään tukea. Mutta onhan se kiva, kun on joku johon taas vaihteeksi kohdistaa aggressioitaan…

Uudistettu kirkkolakimme on uskon ja elämän ylin ohje, jonka mukaan kaikkea Raamatun ja tunnustuskirjojen tulkintaa on koeteltava. (J. Kekäle)

Kirjoittaja: Anonymous on torstai, 01 kesäkuu 2006 @ 14:27
Jahka kirkko ensin siivoaisi oman pesänsä ja kiinnittäisi enemmän huomiota siihen, millaista esimerkkiä sen paimenet näyttävät rahvaalle… Sen jälkeen olisi paljon uskottavampaa alkaa kaivamaan niitä roskia muiden silmistä.

Lordin ja euroviisujen arvioiminen hengellisen regimentin mittareilla ja metodeilla on kertakaikkiaan absurdia. Nimittäin silloin ajaudutaan tilanteeseen, että kaikenlainen teatteri-, elokuva- ja musiikkiviihde pitää julistaa oitis saatanalliseksi, jollei voida kiistatta osoittaa juuri sen kappaleen olevan erityisellä tavalla Jumalan inspiroimaa.


Uudistettu kirkkolakimme on uskon ja elämän ylin ohje, jonka mukaan kaikkea Raamatun ja tunnustuskirjojen tulkintaa on koeteltava. (J. Kekäle)

Kirjoittaja: Sakari Meinilä on torstai, 01 kesäkuu 2006 @ 17:16
Kiitos Putkimiehelle oikaisusta. Olisi pitänyt tarkistaa tekstitykset alkuperäisestä lähteestä, valitettavasti en löytänyt netistä sitä. Tuolta osin pyydän anteeksi synnyttämääni väärää mielikuvaa asiassa. Toisaalta: siksi esitin lähteen että voidaan tutkia miten asia on. Tulkinnassani viittasin “ylläolevaan tekstiin” jonka “väitettiin olevan” käännös Lordin laulusta.

Minkäänlaisesta “vihamielisyydestä” Lordia kohtaan ei kohdallani ole kysymys, ja erotinhan jutussani Lordin jäsenten oman maailmankuvan omaksi asiakseen.

Kirjoittaja: Anonymous on torstai, 01 kesäkuu 2006 @ 18:33
Olen samaa mieltä siitä, että Lordin kiitteleminen kristillisen sanaston esiin nostamisesta on naiivia kansankosiskelua. Varmaa on, ettei Tomi Putaansuu tarkoittanut tuota kappaletta hengelliseksi lauluksi, joten sen merkitys kirkon sanomalle on parhaimmillaankin neutraali. Simolan kirjoituksen takana näyttäisi olevan vähän shamanismia muistuttava asenne, jossa tietyissä sanoissa tai loitsuissa itsessään ajatellaan olevan voimaa. Jeesus kuitenkin opetti, ettei ulkoisella Jumalan ylistämisellä sinällään ole merkitystä – Jumala on kiinnostunut meidän sydämemme asenteesta. Ratkaisevaa ei siis ole sana ’halleluja’ äännejonona vaan sanan merkityssisältö, jota ko. kappale ehkä omalta osaltaan on vääristämässä.

Toisaalta en minä Lordia myöskään vastusta, koska selkeästi nuo esitykset ja asusteet on huumorimielellä suunniteltu. Sitä paitsi Raamatun mukaan antikristillinen henki ei manifestoidu pahan vaan hyvän asussa, ”valkeuden enkeliksi” naamioituneena. Jos paholainen tosiaan yrittää jonkinlaista entreetä Lordin kautta, se tuo mieleen lähinnä Mikki Hiiren seikkailut, joissa pahat tyypit voi aina tunnistaa jo kieron virnistyksen perusteella.

Kirjoittaja: Ananias on perjantai, 02 kesäkuu 2006 @ 14:53
Harmi kun Simola ei muista samalla kiitellä esimerkiksi urheiluselostajia. He kun ovat jo vuosikausia käyttäneet avoimesti kristillistä sanastoa selostuksissaan. Milloin jollakin joukkueella tai urheilijalla on etsikkoaika. Milloin taas kyseinen joukkue/urheilija on kuin uudestisyntynyt. Löytyisi varmasti monia muitakin tahoja, jotka ovat ansioituneet kristillisen sanaston kierrätyksessä.

Mela on hienosti havainnut Simolan kommenttien takava vaikuttavan “naivin kansankirkollisuuden”. Aina kun jossain vilahtaa kristillisessä perinteessä esiintyvä sana, voidaan sanaa käyttävä taho imputoida syvällisesti kristillisten arvojen läpäisemäksi (tällä logiikallahan Impaled Nazarenekin on gospelbändi).

Pääkirjoituksessaan Simola toteaa myös: “Onpa niitäkin, jotka todistavat, että kun kirkko on lopettanut synnistä, perkeleestä ja kadotuksesta saarnaamisen, täytyy nuorison muistuttaa niiden olemassaolosta. Suurin osa ei kai jaksa innostua, kuohahtaa tai lähteä edes miettimään tai selittämään mistä on kysymys.” Niin Lordin viisuvoitto-kappaleessahan lauletaan myös langenneista enkeleistä ja helvetistä. Näiden teemojen esiin nostamisen kohdalla Simola kuitenkin tuntuu vetäisevän käsijarrua. Eihän toki helvetistä saa alkaa opettamaan. Huudetaan vain kaikki yhdessä: “Halleluja.”

Kirjoittaja: Sameli on lauantai, 03 kesäkuu 2006 @ 09:07
Tunnustan olevani täysin epäpätevä arvioimaan mitään Lordiin liittyvää. Kappaleessa on kuulemma melodiakin, ilmeisesti siis sellainen, jonka pystyy tunnistamaan, jos joku sitä hyräilee tai viheltelee tai soittelee jollakin instrumentilla. OK, olkoon niin. Olen varmaankin kuunnellut sitä hieman huolimattomasti, mikä ei sinänsä liene ihme.

Pointtini ei ole tuo edellä oleva. Mutta seurasin TV-ruudusta kappaleen tekstitystä ja olin lukevinani kiistanalaisen kohdan näin: “En aivan enkeli enkä langennut sellainen”, mikä minusta teki tekstin kokonaisuuden lähinnä sekavaksi. Se kuitenkin näyttäisi olevan paremmin linjassa alkutekstin kanssa, mikäli tuota kolmatta kotimaista yhtään oikeaan suuntaan ymmärsin.


Credo unam, sanctam, catholicam et apostolicam Ecclesiam. Confiteor unum Baptisma in remissionem peccatorum.