Harhaoppia hartaudeksemme?

tiistai, 22 elokuu 2006 @ 12:20
Kirjoittaja: de Muerto

Kotimaa-lehti julkaisi 18.8. 2006 ilmestyneessä numerossaan avoimesti harhaoppisen hartauskirjoituksen. Kertooko tämä pelkästä teologisesta avuttomuudesta, vai onko taustalla aito heresia ja sen suvaitseminen? Mitä kristityistä kertoo se, että tuskin kukaan jaksaa enää edes kiinnostua tällaisesta?

Laitettakoon heti tähän alkuun Juliska Lehtisen hartauskirjoitus, joka nyt on hampaissani. Voi lukea myös osoitteesta http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=blogsection&id=6&Itemid=44

"Jumala oli menossa hävittämään syntistä Sodoman kaupunkia, mutta Abraham vetosi: Ehkä kaupungissa on viisikymmentä hurskasta. Tuhoaisitko sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden viidenkymmenen oikeamielisen vuoksi? Jumala lupasi. Abraham vetosi uudelleen ja taas uudelleen, kunnes sovittiin, että kymmenen oikeamielisen takia Jumala säästäisi Sodoman.
Abrahamin Jumala, Vanhan Testamentin Jumala, on usein kovin tuhoamishaluinen. Väärämielisille ei juuri ole muita vaihtoehtoja kuin hävittäminen. Abraham oli armollisempi, Jumala ehdoton hurskaudenvaatimuksessaan.

Suljin Raamatun ja olin onnellinen siitä, että olen kristitty, uuden liiton ihminen. Minulla on Jeesus ja Jeesuksen Jumala, rakastava isä, joka armahtaa syntiset, ei tuomitse.

Uskoni elää ja rakentuu Uudesta Testamentista. Minun Raamattuni on yli tuhat sivua ohuempi kuin muiden."

Ensialkuun hartaus oli mielestäni masentava ja hämmentävä. Pian tämän jälkeen kuitenkin hämmennys lakkasi, ja tilalle tuli selkeämpi ymmärrys. Oikeastaan Juliska Lehtisen hartauden järkyttävyys piilee siinä, että se ei loppujen lopuksi olekaan hämmentävä, vaan hyvin suoraviivainen ja selkeä. Eikä siinä ole varsinaisesti mitään uutta.

Teologian historiaa tuntevat saattoivat hartaustekstiä lukiessaan tunnistaa mistä vanhan kirkon heresiasta on kysymys. Toisella kristillisellä vuosisadalla vaikuttanut teologi Markion esitti tismalleen samat väitteet: Abrahamin Jumala on eri kuin Jeesuksen Isä, Vanhalla testamentilla ei ole arvoa kristillisen uskon asioissa. Juliska Lehtinen ei siis esitä oikeastaan omia ajatuksiaan - ainakaan siinä merkityksessä, että ne olisivat puhtaasti hänen keksintöään. Hartaustekstissään kirjoittaja yhtyy lähes yhtäpitävästi Markionin ajatuksiin.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee valitettavasti se, että Markion tuomittiin harhaoppiseksi. Kirkkoisä Tertullianus kirjoitti peräti viisi kirjaa, joissa Markionin ajatukset osoitettiin yhteensovittamattomiksi kristillisen uskon kanssa. Kirkolliskokous julisti markionismin heresiaksi. Kysymys ei ole siis kristillisen kirkon sisällä olevasta teologisesta juonteesta tai edes kirkkokunnasta, vaan jakamattoman kristikunnan harhaoppiseksi julistamasta ei-kristillisestä näkemyksestä.

Johtopäätös on ilkeän kuuloinen, mutta se tuntuu niin selkeältä ja loogiselta vanhan perinteemme valossa, että uskaltaudun sen sanomaan. Kotimaa julkaisi hartauskirjoituksen, joka on vastoin ikiaikaista kristillistä oppia. Juliska Lehtinen avoimesti ja iloisin mielin yhtyy hereetikon näkemyksiin. Lehtinen ei ainakaan tällä kertaa kirjoittanut meille luettavaksi kristillistä hartaustekstiä, vaan ei-kristillisen. Kotimaa ei julkaissut “Hyvä sana” -palstallaan “Pyhän seudun” hengelliseksi matkaevääksi kristillistä uskoa tukevaa, vaan pikemminkin uskoa tuhoavaa materiaalia. Jos tämä olisi laajemminkin lehden linja (ja välillä kyllä tuntuu siltä, että voiskin olla) olisi ehkä syytä tiputtaa etusivun kuvauksesta “Kristillis-yhteiskunnallinen viikkolehti” ensimmäinen sana pois.

Onko kyseessä pelkästään teologinen kömmähdys, varomaton sanavalinta ja oppimattomuudesta johtuva erhe? Näin olisi miellyttävää olettaa, mutta pelkään että todellisuus on toista. Pelkään, että Juliska Lehtinen omassa uskonnollisessa ajattelussaan edustaa muutenkin, johdonmukaisesti esittämäänsä ajatusta. Pelkään, että Kotimaan taholta ei ollut vahinko, että Markionilainen hartaus julkaistiin, vaan lehti yksinkertaisesti ei enää yhdy kirkolliskokousten ja jakamattoman kristikunnan perintöön.

Vielä huolestuttavammaksi asian tekee se, että kyse ei ole pelkästään yksittäisestä lehdestä joka hyvän paperilaatunsa ansiosta palvelee uskovaista lukijaa lähinnä saunan sytykkeinä. Kotimaa ei omien sanojensa mukaan ole mikään “kirkon virallinen äänenkannattaja”. Tämä slogan tosin kaivetaan esille yleensä vain silloin, kun ko. lehti on “syyllistynyt” jälleen johonkin terveen kristillisen opin vastaiseen kirjoitteluun. Tosiasia kuitenkin on, että Kotimaa hyvin yleisesti mielletään kansankirkollisuuden edustajaksi, ja tätä arvoasemaa ei toimitus millään keinoin pyri kumoamaan - paitsi milloin joku vihjaa, että kirkon äänitorvena toimimiseen pitäisi liittyä myös sitoutuminen kirkon oppiin.

Juliska Lehtisen markionilainen, ei-kristillinen hartauskirjoitus luultavasti ei saa juurikaan reaktiota aikaan kenessäkään. Jotkut lukijat ehkä hiukan huokaavat ja kääntävät sivua ajatellen mielessään: “Kyllä se vanha testamentti on arvokas, ei noin saisi sanoa”. Toiset taas voivat mielellään yhtyä Lehtisen näkemyksiin. Kirkossamme on tilaa sekä kristillisen opin että heresian kannattajille. Kiinnostaako ketään tämä? Lamaantunut vaikeneminen tällaisen touhun äärellä kertoo kolmesta asiasta. Se kertoo siitä, että tavalliset riviseurakuntalaiset ovat yhä enemmän pyörällä päästään teologien ja “kristillisen viikkolehden” toimittajien riemunkirjavien näkemysten sekamelskassa. Toisekseen hiljaisuus kertoo siitä, että hereettiset opit - muutkin kuin markionismi - ovat täysin hyväksyttäviä kansankirkossa. Kansankirkko ei odota jäsenistöltään enää edes kristilliseen uskoon - saati luterilaiseen oppiin - tunnustautumista. Pappien kohdalla jotain vielä vaaditaan, mutta riviseurakuntalainen saa olla vaikka buddhalainen, jos tahtoo. (kunhan ei virallisesti liity buddhalaiseen uskonyhteisöön) Kolmannekseen, hiljaisuus tällaisten asioiden ympärillä kertoo siitä, että kristilliseen uskoon ja terveeseen Raamatun oppiin sitoutuneet eivät enää viitsi äristä pystyyn kuolevalle kirkolle. Purnaaminen alkaa laimenemaan, kun porukka huomaa että ketään ei enää kiinnosta.

Minne menet, Kotimaa? Ja ennenkaikkea: minne ohjaat lukijaasi?

Kirjoittaja: Justinos on tiistai, 22 elokuu 2006 @ 22:05
On tuo ‘hartauskirjoituksena’ aika kaamea. Jäin miettimään, onkohan Juliska Lehtinen ollenkaan teologi. Kyllähän UT:n ymmärtäminen ilman VT:tä on täysin mahdotonta, sillä myöhempi kirja rakentuu niin täysin VT:n varaan.

Olen aistivinani kirjoituksen taustalla nykyään yhä yleisempää kykenemättömyyttä ymmärtää, miten tuomio ja rakkaus voisivat sopia yhteen. Rakkaus ymmärretään jonkinlaiseksi löperöksi kaiken hyväksymiseksi, eikä Jumalan horjumattomaksi tahdoksi toteuttaa hyvää, joka sulkee samalla pois pahan.

Kai nykyisen postmodernin Jumalan pitäisi toteuttaa jokaisen ihmisen oma hyvä, oma käsitys hyvästä - jolloin tuomio olisi poissuljettu.

Kirjoittaja: de Muerto on tiistai, 22 elokuu 2006 @ 23:13
En minäkään usko että Juliska Lehtinen tiedostaen ja aktiivisesti kannattaa markionilaista harhaa per ce, pikemminkin kyse on tilanteesta jossa ihminen ei ymmärrä asioita ihan klassisen kristinuskon vinkkelistä, mutta kuitenkin menee uskonelämässä eteenpäin huoletonna sellaisella “kukin taaplaa tyylillään” -asenteella. Tavallaan siis kyse on varmaan ymmärtämättömyydestä, mutta samalla myös täydestä välinpitämättömyydestä kristillisen uskon perustuksia kohtaan. Ja se on surkeaa.

Armon ymmärtäminen on muuttunut, kuten totesitkin. “Myyttisten entisaikojen” ihmiselle “armo” oli selkeämmin juridinen käsite - armahdusta siis. Ihminen oli Jumalan edessä kuin rikollinen raastuvassa, ja ansaitsi rangaistuksen. Armo kuitenkin vapautti tuosta rangaistuksesta. Tällöin oikeastaan “armon” olemassaolo oli mahdollista vain juuri oikeudenmukaisuuden, tuomion ja rangaistuksen lähtökohdista käsin. Nykyihmiselle armo ei enää merkitse tätä, vaan on enemmänkin eksistentiaalinen mielekkyyden ja välittämisen kokemus. Sellainen armokäsitys ei enää rakennu tuomion näkökulman varaan, vaan on pikemminkin mahdoton yhteensovitettava sen kanssa.

Kirjoittaja: Tertius on keskiviikko, 23 elokuu 2006 @ 10:50
Jos hartauskirjoitusta lukee myötäkarvaan, niin Juliska Lehtisen voidaan ajatella pyrkineen sielunhoidollisesti rohkaisemaan purnaamaan Jumalalle vaikeiden kysymysten edessä. (Eli hieman samaan tapaan kuin esim. Eero Huovinen Estonia-turman ja tsunamin jälkeen.) Vaikka tämä olisikin ollut pyrkimys, kirjoitus ei ole lainkaan onnistunut. Lehtinen ei tyydy kyselemään ja ihmettelemään vaan hän julistaa: VT:n Jumala ei ole UT:n Jumala. “Vanhan liiton ihmisillä”, juutalaisilla, joille VT on pyhä kirja, on armoton tuhoamishaluinen Jumala. UT:n Jumala ei tuomitse. VT ei ole osa Raamattua. Totuus on suhteellinen käsite (“minun Raamattuni”).

Kirjoituksen lukuisista ongelmista suurin on mielestäni se, että VT oli Jeesuksen, Paavalin ja koko varhaisen kristikunnan Raamattu. Nyt Lehtinen kuitenkin katsoo, ettei varhaiskristittyjen Raamattu ansaitse laisinkaan pyhän kirjan asemaa.

Kirjoittaja: Anonymous on lauantai, 02 syyskuu 2006 @ 13:38
Kirjoitin Kotimaahan tätä juttua kriittisesti kommentoivan vastakirjoituksen keskustelupalstalle. Ei julkaistu. Sanoin siinä mm. että nimenomaan Sodoman tapauksessa voidaan nähdä VT:n Jumalan halu armahtaa. Hän kertoi aikomastaan tuomiosta Abrahamille nimenomaan siksi, että Abraham rukoilisi Sodoman puolesta. En tiedä miksi, mutta tällä tavalla esirukous tuntuu toimivan tänäänkin. Jumala herättää jonkun rukoilemaan niiden puolesta, jotka ovat joutumassa tuomion alle.

Tässähän kävi lopulta niin, että Sodoma hävitettiin, mutta oikeamieliset saivat mahdollisuuden pelastua. Esirukous ei automaattisesti ota tuomiota pois, jos rukouksen kohde ei tahdo tehdä parannusta. VT:n aikana tuomiot ehkä toteutettiin vähän nopeammin ja toisella tavalla kuin nykyään, jolloin saa tuskailla sitä kun jumalattomilla tuntuu menevän niin vietävän hyvin elämässä…

Kirjoittaja: miggo on lauantai, 09 syyskuu 2006 @ 10:05
Ihan pakko heittää tähän. Mikä ihme saa ihmiset sokeutumaan sille, että esim. Jeesuksen vuorisaarna on niin rankkaa lain ja tuomion julistusta, että sellaista ei löydy edes VT:stä? Vaati melkoista tulkintaa, jotta saadaan Jeesuksesta tällainen, anteeksi ruma ilmaus, pullamössöjumala…

Kirjoittaja: Svend on sunnuntai, 10 syyskuu 2006 @ 18:26
Kotimaan mielipidepalstalla (8.9.) oli kirjoitus, jossa käsiteltiin kyseistä hartauskirjoitusta ja tuotiin esille samat pointit kuin de Muerto. Mukaan oli liitetty myös päätoimittaja Melinin vastaus. Vastaus on mielestäni niin mainio, että ajattelin kirjoittaa sen tähän niiden luettavaksi, jotka eivät Kotimaata lue. Melin kirjoitti:

“Ei syytä huoleen. Juliska Lehtisen kirjoitus oli mielestäni ajatuksia ja kysymyksiä herättävä. Siinä mielessä se puolusti paikkansa. Kotimaassa sallitaan keskustelua myös Vanhan testamentin roolista. Antoihan kirjoitus Esko Murrolle [mielipidekirjoituksen kirjoittaja] tilaisuuden esitellä pohditoja kirkkohistoriasta.”

Pari kommenttia: Mielipidekirjoituksen pointtina oli se, että Lehtisen kirjoitus oli klassisen markionilaisen harhaopin mukainen, ja tästä kumpusi kysymys: haluaako Kotimaa enää edistää kristinuskoa? Melinin ensimmäinen lause tulee ymmärtää vastaukseksi tähän kysymykseen: kyllä haluaa. Melin ei kuitenkaan millään tavalla pyri osoittamaan, että Lehtisen kirjoitus ei ole markionilainen. Sen sijaan se Melinin omasta mielestä (sic!) “ajatuksia ja kysymyksiä herättävä” ja siksi Kotimaahan sopiva. Tämän logiikan mukaisesti Kotimaa voi julkaista hereettisiä kirjoituksia, jos ne vain herättävät päätoimittajassa ajatuksia ja kysymyksiä. Huh!

En voi myöskään mitenkään ymmärtää Melinin puhetta “keskustelusta Vanhan testamentin asemasta”. Mitä keskusteltavaa siinä on? Vanha testamentti on osa Pyhää Raamattua, kristinuskon peruskirjaa. Pitäisikö tästä keskustella?

Melin tuntuu pitävän kirjoituksen ansiona sitä, että lehden lukijat havaitsevat sen harhaoppiseksi ja kertovat havaintonsa mielipidepalstalla. Mielestäni todella kummallista ajatuksenjuoksua.

Kirjoittaja: de Muerto on maanantai, 11 syyskuu 2006 @ 15:54
Kiitos huomaamisesta.

Melinin vastaus oli tosiaan hieman kummallinen. Ymmärrän, että kotimaassa halutaan ylläpitää ja rohkaista keskustelua erilaisista asioista. Siten tietysti myös Markionin teologiaa täytyy voida lehden sivuilla esitellä ja pohtia. Mutta itselleni Juuliska Lehtisen kirjoituksessa pahinta oli se, että se julkaistiin lehdessä hartauskirjoituksena eikä esim. teologisena keskustelunavauksena. Hartauskirjoituksen idea ei ole “herättää keskustelua” niinkään kuin tukea ja vahvistaa uskossaan elävää kristittyä. Mitään aivokuollutta auktoriteettiuskoa emme tietenkään kukaan tahdo, mutta mielestäni hyvä, uskonelämää rakentava hartaus ei voi perustua ajatukseen: “herätetäänpäs vähän keskustelua ja pahennusta niin porukka alkaa ajattelemaan”. Se on kuin juottaisi vauvalle konjakkia.

Ehkä laajemmin tässä näkyy (taas) maassamme ja kirkossamme vallitseva kriittisyyden ja yksilöllisyyden ihannoiminen. Hyvä kristitty on se, joka ei purematta niele edes papin saarnaa. Hyvä saarna (tai tässä tapauksessa hartaus) on sellainen, jossa ei sanota mitään suoraan, vaan annetaan kuulijalle virikkeitä joiden varaan rakentaa omaa visiotaan.

Mietin vaan, mitä mahtaa ajatella Elvi, 75v. kun lukee Kotimaata mökissään.

Kirjoittaja: Justinos on torstai, 14 syyskuu 2006 @ 09:26
Keskustelu jatkuu Kotimaassa Juhani Forsbergin painavalla puheenvuorolla. Eivät tunnu menevän läpi tympeät teilaukset kirkkohistoriaan viittaamalla…

Kirjoittaja: TOSI tiukka pipo on torstai, 14 syyskuu 2006 @ 10:21

“Minun raamattuni on evankeliumit ja psalmit”

“Minun raamattuuni kuuluu lisäksi koraani”

“Minun raamattuni on pumpattava kumiraamattu”

Kirjoittaja: Kelev on maanantai, 18 syyskuu 2006 @ 20:28
On todella hyvin “mielenkiintoinen” tuo Melinin vastaus. Mitenkään muuten rinnastamatta näyttää menevän samaan sarjaan piispa Spongin saarnakutsun kanssa. Saarnatuolistahan on myös tarkoitus “keskustella”…

syvä huokaus

Kirjoittaja: Krysostomos on torstai, 28 syyskuu 2006 @ 18:52
Tuosta ekasta lauseesta…

Isät ovat tainneet mainita, että tähdellistä luettavaa ovat Evankeliumit ja psalmit.

“Veristä wanhaa testamenttia” minäkin kyllä olen aina hieman aristellut…